Takakansi:
Fueled by lies. Ruled by chaos. Almost home.
Amy and Elder have finally left the oppressive walls of the spaceship Godspeed behind. They're ready to start afresh - to build a home - on Centauri-Earth, the planet that Amy had traveled 25 trillion miles across the universe to experience.
But this new Earth isn't the paradise that Amy has been hoping for. There are giant pterodactyl-like birds, purple flowers with mind-numbing toxins, and mysterious, unexplained ruins that hold more secrets than their stone wall first let on. The biggest secret of all? Godspeed's former passengers aren't alone in this planet. And if they're going to stay, they'll have to fight.
Amy and Elder must race to uncover who - or what - else is out there if they are to have any hope of saving their struggling colony and building a future together. They will have to look inward to the very core of what makes them human on this their most harrowing journey yet. Because if the colony collapses? Then everything they have sacrificed - friends, family, life on Earth - will have been for nothing.
--
Tuntui hyvältä lukea vaihteeksi scifiä, varsinkin sellaista joka ei varsinaisesti edusta dystopia-alalajia, joka ainakin pari vuotta sitten oli suosionsa huipulla. Olin ihastunut tämän trilogian aikaisempiin osiin silloin kun ne ilmestyivät suomeksi. Kauniit kannet ja idea avaruusaluksesta tapahtumapaikkana houkuttelivat minua. Tämä päätösosa kuitenkin kalpeni aikaisempien rinnalla. Oliko syynä kielen vaihdos (tätä kirjaa ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi, mikä on hölmöä, sillä kaksi edellistä kuitenkin on), tapahtumapaikan vaihdos vaiko se, että olen alkanut kasvaa ulos nuoriso/ya-kirjoista?
Kirjaa kuvaa parhaiten sana jännittävä. Sain koko ajan 'pureskella kynsiäni' kun tapahtumat vyöryivät ja mysteereitä kerääntyi. Ja kun mysteerit pikkuhiljaa ratkesivat, uusia tuli tilalle. Mietin monta kertaa miten kirjailija lopulta ratkaisee kaiken ja millainen loppu kirjassa on. Monta kertaa teki mieli kuikuilla viimeisille sivulle ja spoilata kaikki.
Pidin enemmän sarjasta, kun kaikki tapahtui avaruusalus Godspeedin (suom. Varjelus) sisällä. Hassua, sillä muistan kuinka lukiessani edellisiä osia toivoin koko ajan, että päästäisiin planeetalle. Sitä haluaa mitä ei voi saada. Lisäksi planeetalle elo osoittautui kovanluokan scifitoimintaleffan kaltaiseksi, kun hahmoille ja lukijalle vieraat olennot listivät salakavalasti porukkaa minkä kerkeävät samalla kuin porukka on jakaantunut maasyntyisten ja alussyntyisten kesken. Kumpikaan ryhmä ei luota toiseen. Epärealistista tässä oli, että vain nimetyt hahmot tuntuivat kuolevan. Ensin jompikumpi päähenkilöitä kiinnittää huomita johonkin henkilöön ja parin luvun päästä hän onkin ruumis maassa. Yhdenkään hahmon nimi ei selvinnyt vasta hänen kuoltua, vaan kaikki olivat jo ennestään tuttuja.
Kun pääsin kirjan loppua kohti, aloin ajatella, että tässä ei mitenkään voi olla onnellista loppua. Kaikki tuntui sortuvan käsiin. Punoin pääni sisällä ratkaisuja ja yritin selvittää mysteerejä, samalla ihmetellen miten kaikki lopulta tulee olemaan. Jotkin juonenkäänteet oli odotettavissa. Jotkin yllättivät puun takaa. Loppuratkaisua en arvannut etukäteen, mutta olin siihen tyytyväinen. Oliko loppu onnellinen? Joiltain osin. Mahdollisesti.
Vaikka juonensa puolesta kirja olikin kovan luokan scifiä, siitä paistoi tyypilliset ya-piirteet läpi. Romantiikkaa ei tässä sarjassa ole ollut niin paljon kuin takakannet ovat antaneet ymmärtää. Amyn ja Elderin romanssi ei tuntunut elämää suuremmalta rakkaustarinalta, vaikka he toisiinsa kovasti olivatkin kiintyneet. Heidän suhteensa tuntui keskeneräiseltä, mikä toisaalta on loogista, sillä he ovat tunteneet toisensa vasta noin kolme kuukautta. Valitettavasti tähänkin kirjaan ilmestyi kuin taikaiskusta kolmiodraaman siemen, kun erikoiset siniset silmät (tämän kirjan Tšehovin ase) omaava Chris selvästi osoitti kiinnostustaan Amyyn. Ärsyynnyin koko juttuun, mutta lopulta Chris onnistui yllättämään.
Loppujen lopuksi en osaa sanoa, oliko päätösosa hyvä vai ei. Kokonaisuutena kirja ehkä toimi, mutta tietyt yksityiskohdat joihin edellä tartuin tuntuivat latistavan sitä, tekevän siitä vähemmän älykästä kirjallisuutta. Ja aiva lopullinen loppuratkaisu oli ehkä klisee, mutta toimiva sellainen. Kliseitä ei tarvitse aina vältellä, niitä on vain käytettävä oikein. Ja voiko ya-kirjoissa oikeastaan ollakaan täysin onnetonta loppua? Ehkä katkeransuloisia, mutta toivoa on jäätävä.
--
"I'm not just going to hand my people over to you," I say, turning away from him and toward the door that leads into the shuttle. A wind from the planet swirls through my hair, making me feel stronger.
"I'm not suggesting that, son."
"Quit calling me son." I am no man's son.
"Elder." Colonel Martin says my name as if it leaves a bitter taste in his mouth. "This is about more than you or me. We can't let egos get in the way."
"I'm not letting my ego control me," I say. "Don't let yours. I may be younger than you, but are one thousand four hundred and fifty-six people inside that shuttle who stand behind me."
Colonel Martin stands up and lets the chair whip around. "I know that," he says, the kind edge gone from his voice. "I just thought I could reason with you -"
"You can," I say simply. "You're right - it hasn't been easy. And I'm very well aware that I am not in the best position." How could I not be aware of that, given the way Bartie rebelled? The way people would rather stay on the ship than follow me off it? The way three of my people have died already just because they trusted me?
"I'm not against you," I add. "But I don't think that it needs to be just me of you. I'm willing to let you guide us, but I'm not going to tell my people to blindly obey you."
"But you'll stand behind me? Support my orders?"
"If I find them reasonable, yes. I will stand beside you."
s. 52-53
--
Kirjan nimi: Shades of Earth
Kirjoittaja: Beth Revis
Julkaisuvuosi: 2013
Kustantaja: Razor Bill
Sivumäärä: 441
Luettu loppuun: 12.10.2015
Mistä kirja: CDON
Arvosana: ✩✩✩
