keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Uusi blogi

Jätän tälle blogille hyvästit.

Uusi kirjablogini on http://jamienkirjat.blogspot.fi

Tervetuloa lukemaan!

Jätän tämän blogin luettavaksi mutta en päivitä enää. 

-Jamie

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

This Savage Song



Takakansi:

Kate Harker and August Flynn are the heirs to a divided city, a grisly metropolis where the violence has begun to create real and deadly monsters. All Kate wants is to be as ruthless as her father, who lets the monsters roam free and makes the inhabitants pay for his protection. August just wants to be human, as good-hearted as his own father - but his curse is to be what the humans fear. The thin truce that keeps the Harker and Flynn families at peace is crumbling, and an assassination attempt forces Kate and August into a tenuous alliance. But how long will they survive in a city where no one is safe and monsters are real...

--

Hei vaan. Taas on kirja saatu luettua, ja tämän parissa olenkin ahertanut aivan liian pitkään. Olen raahannut kirjaa mukanani koko kesän, ja kirjan kaunis valkoinen kansi ei ole enää valkoinen, vaan harmaa... Mitä kirjojen pahoinpitelyä...

Suurin syy sille, miksi This Savage Song vei niin paljon aikaa on yksinkertainen: tämä kirja oli tylsä. Minua ihmetyttää, miten voin rakastaa V. E. Schwabin Viciousia täydestä sydämestäni, mutta A Darker Shade of Magic sekä nyt tämä This Savage Song eivät ole onnistuneet säväyttämään. Ehkä Schwabin YA-puoli ei vain iske minuun. Ajattelin vielä kokeilla The Archievedia, ehkä. Ja Viciousin jatko-osat ehdottomasti luen.

Yksi asia on kuitenkin päivänselvä: This Savage Songin jatko-osa, Our Dark Duet, saa jäädä lukematta. Kirjottaa Schwab osaa, sitä en kiellä, mutta jokin tässä ei nyt natsaa... En saanut kirjan punaisesta langasta mitenkään kiinni. Mielestäni kesti aivan liian kauan että kirjassa alkoi oikeastaan tapahtumaan mitään, yli puolen välin, ja sitten kun jotain alkoi tapahtumaan, en oikein saanut kiinni että mitä. Toisaalta voin syyttää myös sitä, että välillä pidin jopa kahden viikon taukoja kirjan lukemisessa...

Eikä siinä mitään, vaikka kirjassa ei periaatteessa mitään tapahtuisikaan. Mutta tässä nyt oli muutkin puitteet hieman vinossa. Hahmot ensinnäkin - olin todella välinpitämätön heistä. Kate varsinkin oli, no, naurettava, sillä hänen "kovismeininkiään" en osannut ottaa tosissaan. Ja Augustin ruikutusta oli välillä tuskaa lukea. Ja jos kumpikin päähenkilö ei kiinnosta, ei koko kirja pian kiinnosta.

Kirjan idea oli kiinnostava, mutta en tiedä oliko Schwab toteuttanut sen parhaalla mahdollisella tavalla. Muitakin kirjoja tulkiten Schwabilla on kauniin uniikki mielikuvitus, mutta toteutuspuoli ontuu (A Darker Shade of Magic). Tässäkin olisin kaivannut lisää pohjustusta, ja hahmoja olisi voinut rakentaa paremmin. Mutta valitettavasti mielenkiintoni tämän kirjan kohdalla ei ollut kovinkaan suuri.

--

"My father is a surgeon."

"Stop calling him that," she snapped, leveraging herself up to a sitting position with a hiss. "He's not your father. He's a human, and you're a monster working for him."

August went still.

"What? Nothing to say now? Oh that's right, you can't tell lies."

"Henry Flynn is my family," he snarled. "And I'm willing to bet he's been a better father than yours."

"Fuck off." Kate slumped back, breathing through gritted teeth. "Why would you even want to be human? We're fragile. We die."

s. 272

--

Kirjan nimi: This Savage Song
Kirjoittaja: V. E. Schwab
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Titan Books
Sivumäärä: 407

Luettu loppuun: 13.9.2016
Mistä kirja: Adlibris


Arvosana: ✩½

perjantai 1. syyskuuta 2017

The Upside of Unrequited


Takakansi:

Molly Peskin-Suso knows all about unrequited love. No matter how many times her twin sister, Cassie, tells her to woman up, Molly is always careful. Better to be careful than be hurt.

But when Cassie gets a new girlfriend who comes with a cute hipster-boy sidekick, everything changes. Will is funny, flirtatious and basically the perfect first boyfriend.

There's only one problem: Molly's co-worker, Reid, the awkward Tolkien superfan she could never fall for...right?

--

Siis holy fuck, Jamie luki pitkästä aikaa kirjan? Kannesta kanteen, melkein yhdessä illassa? Mutta tämä oli oikeastaan täydellinen näin nihkeämmin sujuneen lukemisen puitteissa. Kevyt nuortenromaani, hieman hömppä asialla höystettynä, ei kovin pitkän - kyllähän siinä sivut kääntyilivät.

Becky Albertalli on varmasti hurmannut monet Simon vs the Homo Sapiens Agenda (suom. Minä, Simon, Homo Sapiens) -kirjallaan, ja ihan syystä, sillä tuo kirja oli aivan älyttömän hyvä ja suosittelen lukemaan. Ja osittain perustaen edellisen kirjan erinomaisuuteen, päätin sitten lukea myös The Upside of Unrequitedin.

Albertallilla on nuoriin pureva kirjoitustyyli. Teksti vilisee muotisanoja ja populaarikulttuuriviittauksia, mikä tekee kirjasta realistisen, mutta ehkä minulle kaikki oli hieman... överiä. Kirjan lennokkuus kuitenkin vei mukanaan, ja jossakin vaiheessa minun oli vain luettava se yhdeltä istumalta loppuun - vaikka arvasin jo miten lopussa tulee käymään.

Tämä kirja keskittyy hyvin vahvasti ihmissuhteisiin. Eikä pelkästään romanttisiin, vaan kirjassa kuvattiin myös sisarus- sekä ystävyyssuhteita, mielestäni hyvin realistisesti. Mikään ei ollut täydellistä - välit siskoon välillä rakoilivat, ja ystäville oltiin kateellisia, mutta kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Pidin myös kirjan santeenkaariaspektista - vaikka pääosassa oli heteroromanssi, "sivujuonena" oli tyttöjen välinen rakkaus ♥

En sanoisi, että hahmoiltaan tämä kirja oli vahvimmasta päästä. Hahmot olivat helposti vaihdettavissa muiden lukuisten nuortenkirjojen hahmojen kanssa. Päähenkilö Mollysta pidin. Pidin hänen ajatustenjuoksustaan, jossa oli paljon samaistuttavaa. Iso plussa siitä, että Molly oli ylipainoinen ja myös tätä asiaa käsiteltiin mielestäni erinomaisesti. Albertalli oli luonut hahmon, jonka puolelle oli helppo asettua.

Tätä kirjaa lukiessa huomasi kyllä, että Albertallilla on suloisen teiniromanssin kirjoittaminen hanskassaan. Kuten Simon-kirja oli, myös tämäkin oli käsittämättömän söötti. Ehkä loppua kohden jopa sitten liiankin, mutta kyllä tämä tarina ansaitsi hieman siirappisen lopun.

Näin tiivistettynä, ei täydellinen kirja, eikä edellisen veroinen, mutta oikein mukava lukukokemus, ja ehdottomasti haluan lukea Albertallilta lisää.

--

"She's wanted a boyfriend for so long. Soooooo long," Cassie says.

I wrinkle my nose. "Okay, that just makes me sound pathetic."

"What? No!"

"Aww, Momo, why do you think that?"

Because. I don't want to be that girl. I want to be the other kind of girl. The Olivia kind. Totally cool with being single. Not even interested in a relationship right now.

"Because I don't want to be a girl who needs a boyfriend," I say.

"Well, of course you don't need one," Nadine says. "But it's okay to want one."

s. 313-314

--

Kirjan nimi: The Upside of Unrequited
Kirjoittaja: Becky Albertalli
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Penguin Books
Sivumäärä: 336

Luettu loppuun: 30.8.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: 

tiistai 8. elokuuta 2017

Heinäkuun kooste 2017

Kirjoitampa vielä tähän koostepostauksen, koska tiedän että se muuten unohtuu...

Nyt ei vaan valitettavasti ole edes paljon koostettavaa, sillä luin heinäkuussa nihkeästi. Toisaalta tuo kesäkuun spurtti hieman kompensoi, mutta mitäpä sillä on oikeastaan väliä... 

Luin heinäkuussa vain yhden kirjan. 

A Darker Shade of Magic (V. E. Schwab)

ADSoM oli lukukokemuksena ihan keskiverto. Ei yhtä ihana kuin Vicious, mutta ihan hyvä kirja.

Yhteensä siis 384 sivua.

Ja olenhan tässä heinäkuun aika pikkuhiljaa lueskellut niin ikään V. E. Schwabin teosta, This Savage Songia, joka nyt ei ole ihan vakuuttanut. Yli puolen välin jo mennään, eikä kirjassa ole tapahtunut mitään... 

Aloittelin myös Becky Albertallin The Upside of Unrequitedia, sekä jouluisempaa novelliteosta Let It Snow. 

Näistä sitten joskus :) Ja iso pino kirjoja odottaa lipaston päällä, toivon niin että lukuinto palaa joskus. Todennäköisesti sillon kun koulukin alkaa eikä sitten ehtisikään lukea, hah :D

TTT: Favorite Book Characters

Hiljaiseloa vietellään... Aina ei lukeminen luista. Se ei haittaa :) En ole kuitenkaan tätä blogia unohtanut, ja ajattelinkin nyt väsätä tällaisen TTT-postauksen aikani kuluksi.

Tällä kertaa päätin listata lempihahmojani. Hankala tehtävä, mutta ei mahdoton.

Nämä eivät ole missään suosikkijärjestyksessä, mutta tässä kymmenen hahmoa jota rakastan yli kaiken:


~

Nina Zenik (Six of Crows, Leigh Bardugo)
Magnus Bane (The Shadowhunter Chronicles [eli The Mortal Instruments yms.], Cassandra Clare)
Mark Blackthorn (The Shadowhunter Chronicles, Cassandra Clare)
Jon Snow (A Song of Ice and Fire, George R. R. Martin)
Sansa Stark (A Song of Ice and Fire, George R. R. Martin)
Cress Darnel (The Lunar Chronicles, Marissa Meyer)
Baz Pitch (Carry On, Rainbow Rowell)
Ron Weasley (Harry Potter, J. K. Rowling)
Victor Vale (Vicious, V. E. Schwab)
Ronan Lynch (The Raven Cycle, Maggie Stiefvater)

~



Fiktiiviset lempihahmot vaihtelevat minulla usein, varsinkin jos on kyse ASoIaF:sta. Jonin ja Sansan lisäksi rakastan myös Aryaa, Daenerysta, Briennea, Jaimea, Ariannea, Ashaa, Brania sekä liutaa sivuhahmoja (Rickon Stark, Satin, Myrcella Baratheon, Nymeria Sand, Tyene Sand, Val, Roose Bolton, Gendry, Podrick Payne... ja varmaan muitakin jotka eivät nyt tule mieleen... Liikaa hyviä hahmoja tässä sarjassa...)

Kolme hahmoa, jotka aina mainitsen lemppareikseni ovat Nina Zenik, Magnus Bane ja Ronan Lynch.

Luen mieluummin kirjan, jossa on hyvät hahmot mutta huonompi juoni kuin kirjan jossa on mitäänsanomattomat hahmot ja hyvä juoni.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

A Darker Shade of Magic


--

Kell is one of the last travellers - magicians with a rare ability to travel between parallel universes connected by one magical city. There's Grey London, without magic and ruled by the mad King George III. Red London - where magic is reserved, and where Kell was raised alongside the heir to the empire. White London - where people fight to control the remaining magic and magic fights back. And once there was Black London...

--

No niin, tuota... tätäkin tekstiä olen lykännyt ikuisuuden, onneksi on ollut vain tämä kirja "jonossa", kun en ole saanut luettuakaan enenpää. Ja olen oikeastaan jopa unohtanut, että tästä on juttu kirjoittamatta, mutta kyllä tästä kirjasta on minulla hieman sanottavaa.

Asiaan. Shades of Magic on ehkäpä Schwabin sarjoista kaikista eniten suosiota kerännyt. Tämä kyseinen teos, A Darker Shade of Magic, on trilogian aloitusosa. Kyseessä on melko perinteinen fantasiakudelma, tosin siinä on Schwabin tyyliin myös jotain todella omaperäistä. Kirja seuraa Kell Mareshia, joka on antari, siis harvinainen henkilö, joka pystyy matkustaan maailmojen välillä. Kellin tehtävä on välittää viestejä eri Lontoiden kuninkaallisilta toisille. Tässä kirjassa siis saattuu olemaan jokaisessa maailmassa "oma" Lontoo (joka ei siis ole se yksi ja sama Lontoo, josta on vain eri versioita, niin kuin luulin aluksi) - punainen Lontoo (Kellin kotipaikka), harmaa Lontoo ("meidän" Lontoomme), valkoinen Lontoo sekä tuhoutunut musta Lontoo.

Sananen kirjan hahmoista, joista en oikein saanut otetta. Kell kärsi hieman läpinäkyvän päähenkilön syndroomasta (tämä on omakeksimä termi); hän tuntui olevan vain kanava, jonka kautta tarinaa kerrottiin, mutta en oikeastaan osaa kertoa hänestä yhtään mitään. Lila oli parempi, hän oli hahmo joka onnistui nostattamaan kaikenlaisia tunteita, muun muassa ärsyynnystä. Mutta hän oli erittäin monitasoinen, mistä plussaa! Erityismaininnan hahmoista saavat Danen kaksoset, jotka olivat oikein sadististen kuninkaallisten stereotyyppejä. En pidä. Holland Vosijk oli hahmoista ehdottomasti mielenkiintoisin.

Kirja oli mielenkiintoinen seikkailu, jos se pitäisi tiivistää näin yhdeksi lauseeksi. Olisin toivonut, että tarina olisi käynnystynyt nopeammin. Nyt tuntui, että Schwab ikään kuin "pihtasi" kaikkea tässä ensimmäisessä osassa, ehkä näin houkutellen tarttumaan seuraaviin, mutta minun kohdallani ei ehkä täysin toiminut. Sanotaanko, että kaikki ainekset kohdallaan, mutta ei täysin hyödynnettyinä. Ei ensimmäisessä osassa saa pelkästään kiusata lukijaa! Tekstiä kyllä luki mielellään, kyllä Schwab sanansa hallitsee. 

En tiedä luenko jatko-osia, vaikka jotkin asiat jäivät mietityttämään. Pidin kovasti maalmanrakennuksesta (vaikka siinäkin oli häiritseviä seikkoja), ja kuinka vaivattomasti Schwab tuntui tuovan kaiken kirjassaan esiin. Sama päti myös Schwabin edellisen teoksen, Viciousin, kohdalla. Vicious vain vei mielessään, mihin A Darker Shade of Magic ei ihan pystynyt. Tunnustan kyllä Schwabin lahjakkaaksi kirjoittajaksi, mutta ehkä minun kohdallani hänen aikuisemmat romaanit ovat se juttu. (Luen parhaillaan Schwabin This Savage Songia, eikä sekään ole onnistunut hurmaamaan, toistaiseksi)

--


Bad magic, Kell had called it.

No, thought Lila now. Clever magic.

And clever was more dangerous than bad any day of the week. Lila knew that much. And so, much as it pained her to do it, she went to the open window and cast the sword out. Good riddance, she thought as she watched  it tumble to the alley stones below.

s. 148

(Pakko kommentoida tätä lainausta vielä, että kuka heittää vaarallisen taikamiekan vain ikkunasta ulos???? Äly hoi, Lila...)

--



Kirjan nimi: A Darker Shade of Magic
Kirjoittaja: V. E. Schwab
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Titan Books
Sivumäärä: 384

Luettu loppuun: 5.6.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩½

tiistai 11. heinäkuuta 2017

TTT: Books I'd Want on a Desert Island

Jahas, en olekaan kirjoitellut sitten viime tiistain... lukumaratoninkin jätin väliin kun ei vaan napannut, mutta taukoahan sitä on pidettävä lukemisestakin. Viimeisin lukemani kirja on V. E. Schwabin A Darker Shade of Magic, jonka arvostelu on rästissä... saa nähä muistanko kirjoittaa siitä. Nyt kesken on saman kirjailijan This Savage Song, jota kahlaan läpi lähinnä työtauoilla. Varoitain, että tämä blogi saattaa vaipua hiljaiseloon hetkeksi. Katsotaan jos se lukeminen tästä lähtisi...

Mutta nyt teosten pariin, jotka nappaisin mukaan autiosaarelle. 

En näistä jaksa sen enenpää tarinoida, kunhan vain listaan. Kyselkää kommenteissa jos kirjat kiinnostavat ☺


Lord of Shadows (Cassandra Clare)
Nälkäpeli (Suzanne Collins)
Se (Stephen King)
A Feast for Crows (George R. R. Martin)
Vieras (Stephenie Meyer)
Pieni runotyttö (L. M. Montgomery)
Runotyttö maineen polulla (L. M. Montgomery)
Runotyttö etsii tähteään (L. M. Montgomery)
Harry Potter ja puoliverinen prinssi (J. K. Rowling)
Vicious (V. E. Schwab)

tiistai 4. heinäkuuta 2017

TTT: Childhood favorites

Ajattelin yrittää tehdä tästä blogista aktiivisemman, joten päätin alkaa kirjoittamaan näitä kirja-aiheisia Top Ten Tuesday -postauksia. Katsotaan löydänkö kuinka moneen täydet kymmenen kohtaa... Tuntuu nimittäin että olen lukenut loppujen lopuksi kamalan vähän elämäni aikana, mutta ei pitäisi verrata muihin...

Tänään aiheena on lapsuuden suosikit. Itselläni kun on aika huono muistin kaikenmoisten lukujen suhteen, niin meni hetki miettiä mitkä näistä olen lukenut alakouluikäisenä ja mitkä vasta yläkoulussa... Keräsin siis tähän nimenomaan alakoulun lukumuistoja, siksi vasta yläkoulussa luetut Percy Jackson sekä Anna-kirjat jäivät pois.

Tässäpä listaa, säästin parhaimmat viimeisiksi.



Pekka Töpöhäntä 
(Gösta Knutsson)

Kissaihmisenä näitä tuli luettua, tosin en kyllä muista yhtään luinko kaikki vai vain satunnaisia osia sarjasta. Itselläni oli omana ainakin kirja Yliveto Pekka Töpöhäntä, ja kirjoihin perustuvaa animaatiosarjaakin joskus katselin. 

Pieno talo suuressa metsässä
(Laura Ingalls Wilder)

Pieni talo preerialla! Varmaankin myös monen muun rakas lapsuudensuosikki, mutta minun on myönnettävä etten koskaan lukenut tästä sarjasta enenpää kuin tämän kronologisesti ensimmäisen osan, joka oli joululahja vaariltani. Alkuperäinen Pieni talo preerialla -kirja oli kyllä useasti lainassa, mutta en muista lukeneeni sitä koskaan loppuun. Sen sijaan Pieni talo suuressa metsässä oli rakas kirja ja tuli luettua lukuisia kertoja kannesta kanteen. TV-sarjaakaan en ikinä seurannut.

Neiti Etsivä
(Carolyn Keene)

Tässä taas sarja, jota moni pikku-lukija on varmasti lukenut innosta kihisten. Neiti Etsivissä oli se hyvä puoli, että niitä ei tarvinnut lukea järjestyksessä. En muista kuinka monta Neiti Etsivää olenkaan lukenut, sen muistan että luin pajolti uudelleen ja uudelleen niitä muutamaa, jotka omasta kirjahyllystä löytyivät. Suosikkini oli Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus.

Koiratytöt
(Marvi ja Merja Jalo)

En ole koiraihminen sitten lainkaan, mutta tämä kirjasarja oli aikanaan yksi suosikeistani. Niin paljon sattui tapahtui! Marvi ja Merja Jalo tunnetaan enemmän hevosmaailmaan sijoittuvista kirjoista, mutta minuun iski tämä koirajuttu. Aina olin kirjastossa kärkkymässä uusimpia osia. Jossain vaiheessa tosin kyllästyin hieman toistuviin juonikuvioihin, olisikohan Jesse muotikoira ollut viimeinen jonka luin. Silloinkin kirjan julkaisuvuonna 2011 olin jo melkein viidentoista, joten taisin kasvaa luonnollisesti tästä sarjasta ulos. Mielestäni sarjaa julkaistaan yhä, ainakin tänä vuonna on ilmestynyt uusi teos.

Peppi Pitkätossu
(Astrid Lindgren)

Muistan, että minulla oli sellainen kirja johon oli koottu kaikki (tai ainakin suurin osa) Peppi-tarinoista, jota luin ja luin ja luin. Oli ehdottomasti yksi lempikirjoistani. Pidin myös Peppi-animaatiosarjasta, sekä myös siitä näytellystä versiosta.

Replica
(Marilyn Kaye)

Replica toimi hieman ponnistuslautana yliluonnolisten nuortenkirjojen maailmaan. Kirja kertoi nuoresta Amysta, joka saa tietää olevan klooni ja superihminen. Näitä luin parhaimmillaan yhden päivässä, ohuita ja vauhdikkaita kun olivat. Aloitin muistaakseni sarjan lukemisen kuudennella luokalla ja luin loppuun juuri ennen yläkouluun siirtymistä - ja sitten uudelleen yläkoulussa. Muistan tämän olleen taas niitä sarjoja, jonka luin ihan väärässä järjestyksessä kun en malttanut odottaa että kirjastosta vapautuisi seuraava osa. Näitä taisi olla Riihimäen kaupunginkirjastossa kolme kappaletta per osa, paitsi sarjan toista osaa oli vain yksi kappale joten sitä oli "vaikeampi" saada lainaan. Muistan myös pettyneeni hyvin paljon sarjan päätösosaan.

The Baby-sitters Club
(Ann M. Martin)

Tässäkin tapauksessa on hullunkurista ajatella kuinka paljon tätä sarjaa rakastinkaan, ottaen huomioon että en voi lähes sietää lapsia. Luin kaikki 24 suomennettua osaa aivan vauhdilla. Kuinka olisin voinut tietää kuinka jännivältä lastenhoito voidaan saada näyttämään! Vieläkin harmittaa, että 213:sta (!!!!) kirjoitetusta osasta on suomennettu noin vähän. Luin kuitenkin, että Martin ei itse kirjoittanut kuin vain 35 ensimmäistä. Luultavasti ajan myötä kirjojen laatu myös laski, mutta että näitä oli hauska lukea!

Jeditehtävä
(Jude Watson)

Rakastan Star Warsia! Ja kun aikanaan kaikki Star Wars -elokuvat oli katsottu, käännyin luonnollisesti kirjaston puoleen ja luin yhden kesän aikana varmaan kaikki mahdolliset Star Wars -kirjat, mutta Jeditehtävä-sarja oli ehdoton suosikkini. Sarja seuraa Obi-Wan Kenobin ja Anakin Skywalkerin seikkailuja (kirjat sijoittuvat episodien I ja II väliin). Näissä kirjoissa esiintyi myös ihana Siri Tachi. Toinen suosikki oli niin ikään Watsonin kirjoittama Jedioppilas-sarja, jossa taasen keskityttiin Obi-Wanin padawan-vuosiin.

Harry Potter
(J. K. Rowling)

Harry Potter teki minusta sen lukijan joka olen. Olen täysin varma, ettei tämä sarja ole mennyt keltään ohi; kaikki varmasti tietävät sen ja sen tuoman ilmiön. Muistan yhä sen hetken kun sain Viisasten kiven luettua. Tätäkään sarjaa en tosin malttanut lukea järjestyksessä. Olin niin kirjojen lumoissa, että luin Pottereita jopa oppitunneilla ja opettaja otti minulta pari kertaa kirjan pois. Monta vuotta meni, että luin Potterit läpi joka vuosi. Viimeksi luin kirjat 1-4 viime vuonna. Potterien jälkeen minulle syntyi suuri jano uusiin kirjallisiin seikkailuihin, eikä se ole vielä ehtynyt.

Pieni runotyttö
(L. M. Montgomery)

Tämä kolmiosainen sarja on ehdottomasti suosikkini sekä lapsuudesta että ihan muutenkin. Tasaisin väliajoin luen nämäkin läpi, ja aina löytyy jotain uutta. Montgomeryn tunnetumpi sarja on Anna, ja olen nekin lukenut ja rakastan niitäkin, mutta Emilia on aina ykkönen. Tämä sarja on vain niin hurmaava.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun kooste 2017

Nämä tällaiset kuukauden koostepostaukset eivät ole mitään harvinaisuuksia kirjablogimaailmassa, mutta itse en ole niitä vielä tähän blogiin väsännyt. Edelliseen kirjablogiini kyllä tykkäsin näitä kirjoittaa, mutta ajattelin tämän viimeisimmän virityksen kanssa jättäväni ne väliin kun en kokenut niiden tarjoavan mitään uutta. Mutta nyt haluan alkaa kirjoittaa koostepostauksia, ihan vain koska taaksepäin on hauska katsoa.

Ennen kesäkuuta oli viettänyt koko alkuvuoden pahaa lukujumia, joka oli monen tekijän summa, mutta kesäkuun aikana tuo kaikkosia ja luin pitkästä aikaa oikein urakalla ja nautinnolla. Tästä saan kiittää Cassandra Claren hurmaavaa teosta Lord of Shadows, jonka vei menneessän ja toi takaisin innon myös muihin kirjoihin.

Luin kesäkuussa kahdeksan kirjaa, jotka kaikki englanniksi ja kaikki omistamiani. Seitsemän niistä oli osa jotakin sarjaa, kuusi edusti young adult -genreä. 

Yhteensä 3150 sivua.

Tässä kirjat paremmuusjärjestyksessä, parhaimmasta huonoinpaan. Arvosanat eivät välttämättä mene yksiin tämän listan kanssa.


  1. Lord of Shadows (Cassandra Clare)
  2. Vicious (V. E. Schwab)
  3. The Winner's Curse (Marie Rutkoski)
  4. Siege and Storm (Leigh Bardugo)
  5. To All the Boys I've Loved Before (Jenny Han)
  6. The Dark Prophecy (Rick Riordan)
  7. We Are the Ants (Shaun David Hutchinson)
  8. Falling Kingdoms (Morgan Rhodes)

Mielenkiintoinen kuukausi takana! Mukana suosikkisarjoja (Lord of Shadows, The Dark Prophecy), yllättäjiä (Siege and Storm, To All the Boys I've Loved Before), uusia ihastuksia (Vicious) ja pettymyksiä (Falling Kingdoms).

Heinäkuu ei ole alkanut aivan yhtä mahtavissa merkeissä, sillä V. E. Schwabin A Darker Shade of Magicin lukeminen on sujunut tahmeasti. Siitä lisää sitten aikanaan. Toivon, että lauantain lukumaraton tuo boostia tilanteeseen. Lukemisesta ei ainakaan ole puute, kirjoja on kertynyt pinoittain odottamaan. Nyt on ollut ostokausi, sitä ennen en ollut ostanut puoleen vuoteen kirjan kirjaa.


sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

The Winner's Curse

Tämä kansi ei miellytä minua, mutta piti tilata ruma pokkari kun kovakantinen (jossa oli paljon hienompi kansi) tuntui liian kalliilta

Takakansi:

As a general's daughter, seventeen-year-old Kestrel enjoys an extravagant and privileged life. Arin has nothing but the clothes on his back. Then Kestrel makes an impulsive decision that binds Arin to her. Though they try to fight it, they can't help but fall in love. In order to be together, they must betray their people...but to be loyal to their countries, they must betray each other.

--

Tässäpä vasta mielenkiintoinen kirja, ainakin lukukokemuksena. Tämäkin sarja (The Winner’s Trilogy) on pomppinut tasaisesti esiin ya-piireissä, joten tottakai olin kiinnostunut tutustumaan siihen. Kirja kaappasikin heti ensimmäisiltä sivuilta mukaansa. Minulle oli hieman epäselvää ennakkoon, onko tämä dystopiaa vai fantasiaa, mutta kyllä tämä fantasiaa oli, miinus yliluonnollinen. Siis tapahtuu vain täysin eri maailmassa kuin meidän omamme.

Aluksi kirja tuntui etenevän liian nopeasti, mutta sitten rauhallisempi tahti asettui ja pääsin uppoutumaan omassa rauhassa. Pidin kirjan maailmasta kovasti, onneksi Marie Rutkoski oli nähnyt edes jonkin verran vaivaa sitä kehitellessä, esimerkiksi eri kulttuureilla oli eri tavat ja historiaakin valaistiin, paljon parempi suoritus maailmanrakennuksen kannalta kuin Morgan Rhodesin Falling Kingdoms. Pidin kirjassa erityisesti siitä, että naiset käyttivät hienoja mekkoja yms., mutta saivat silti tarttua aseeseen ja liittyä armeijaan.

Kirja seuraa kahta hahmoa, kenraalin tytär Kestreliä, sekä Arinia, orjuutettua nuorukaista jonka Kestrel hetken mielijohteesta ostaa. Arin on kotoisin Herranista, maasta, jonka Valoria (Kestrelin kotimaa) on valloittanut ja kansan orjuuttanut. Hierarkiassa Kestrel on siis varsin korkealla, mutta Arin nokkismisjärjetyksessä alimpana. Kestrel saa hahmoista ehkä enemmän huomiota, jonka vuoksi nimeäisin hänet päähenkilöksi. Sivuhenkilöitäkin kirjasta löytyy, mutta mielestäni he ovat paljon heikompia hahmoja kuin Kestrel ja Arin.

Ehdottomasti mielenkiintoisinta oli seurata Kestrelin ja Arinin välistä suhdetta, ja sen siteen kehittymistä joka heidän välilleen alkoi muodostua. Kestrelistä ja Arinista löytyi yhdistäviä tekijöitä, kuten musiikki sekä erään pelin pelaaminen. Kirjan edetessä selviää, että Arin ennen orjaksi joutumistaan oli ollut aatelinen, joten myös ylhäinen elämäntapa yhdisti heitä. Kirjassa ei myöskään ollut mitään love-at-first-sight -kliseetä (vaikka nuorten romanssi oli pääteltävissä), vaan ehkä pikemminkin mielenkiintoa ensisilmäyksellä. Romantiikka kirjassa oli juuri sopivasti: ei epärealistisen ylenpalttisesti, muttei myöskään mitään olemattomia määriä.


The Winner’s Curse oli reilu puoleen väliin ihan loistavaa luettavaa, mutta sitten kaikki kääntyi päälaelleen, enkä enää tiennyt mitä kirjasta ajatella! Juuri kriittisellä hetkellä Kestrelin ja Arinin roolit kääntyivätkin ylösalaisin, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli äärimmäisen mielenkiintoista. Juoni tiivistyi niin rajusti, että minun oli siinä hetkessä pakko lukea koko kirja yhdeltä istumalta loppuun. En osannut yhtään sanoa, miten tämä tulisi päättymään. Ja kiinnostavasti The Winner’s Curse loppuikin. 

Jos kirjassa olisi ollut vähemmän ”kauneusvirheitä” ja paremmat sivuhahmot, olisi sarjan jatkaminen ollut itsestäänselvää. Mutta nyt en tiedä… Toisaalta tämä kirja onnistui lopulta haastamaan minua aika tavalla, juonellisesti, jos ei tekstillisesti, vaikka tekstikin hienoa oli. Ehkä minun pitäisi vain rohkeasti lukea jatkoa. Toisaalta pelkään mitä jatko-osat tuovat tullessaan… Ehkä tällä hetkellä kallistun tuon jatkaamisen puolelle. Kyllä minä haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu!


--


Arin started to say something else, then stopped, his gaze roving over her face. She grew uneasy.

He was staring, she realized. He was staring at her.

"You have dirt on your face," he said shortly.

He returned to his work.

Later, in her bathing room, Kestrel saw it. The moment she tilted the mirror to catch the low, amber light of late afternoon, she saw what he had seen, as had Lirah, who had tried to tell her. A faint smudge traced the slope of her high cheekbone, darkened her cheek, and skimmed the line of her jaw. It was a handprint. It was the shadow left from her father's gritty hand, from when he had touched her face to seal the bargain between them.

s. 83

--

Kirjan nimi: The Winner's Curse
Kirjoittaja: Marie Rutkoski
Julkaisuvuosi: 2014
Kustantaja: Square Fish
Sivumäärä: 355

Luettu loppuun: 21.6.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩

maanantai 19. kesäkuuta 2017

We Are the Ants


Takakansi:

There are a few things Henry Denton knows, and a few things he doesn't. Henry knows that his mom is struggling to keep the family together, and coping by chain-smoking cigarettes. He knows that his older brother is a college dropout with a pregnant girlfriend. He knows that he is slowly losing his grandmother to Alzheimer's. And he knows that his boyfriend committed suicide last year.

What Henry doesn't know is why the aliens chose to abduct him when he was thirteen and he doesn't know why they continue to steal him from his bed and take him aboard their ship. He doesn't know why the world is going to end or why the aliens have offered him the opportunity to avert the impending disaster by pressing a big red button.

But they have. And they've only given him 144 days to make up his mind.

The question is whether Henry thinks the world is worth saving. That is, until he meets Diego Vega, an artist with a secret past who forces Henry to question his beliefs, his place in the universe, and whether any of it really matters. But before Henry can save the world, he's got to figure out how to save himself, and the aliens haven't given him a button for that.

--

Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan. Kävi pieni onnettomuus ja kaadoin näppäimistölle pepsiä. Kahdesti.

Tässäpä sitten toinen teos, jonka luin viime lauantain lukumaratonissa. Tämän parissa siis vietin lähes koko lauantaipäivän, siinä missä Vicious vei koko perjantai-illan ja yön pikkutunnit. Ja nyt kuin näin myöhemmin tarkastellen, olisin ehkä pitänyt We Are the Antsista enemmän jos olisin lukenut sen monessa osassa, mutta tuolloin halusin vain lukea lukea lukea.

Tartuin We Are the Antsiin, koska se vaikutti mielenkiintoiselta kasvutarinalta, ja tuo avaruusolentojuttu kuulosti juuri sopivan "hullulta" lisämausteelta. Minulla ei oikeastaan ollut mitään kuvaa mitän olin tästä teoksesta saavani ja millainen se oikeastaan oli. Hyvä niin, jos on odotuksia, tulee väistämättä pettymään.

Kun tätä sitten olin jo jonkin aikaa lukenut, tajusin tämän olevan juuri sellaista "filosofista" ya-kirjallisuutta, johon en yleensä tykästy. Pidän näissä teoksissa siitä, että ne käsittelevät hienosti vaikeita asioita, mutta minulle tekstissä täytyy olla hieman enemmän säpinää. We Are the Antsista kuitenkin tykkäsin yllättävän paljon!

Kirjan päähenkilö on Henry Denton. Hänen elämässään on eräs kummallinen seikka - aika ajoin avaruusolennot kaappaavat hänet, ja hän joutuu heidän koekaniinikseen. Tämä on kuitenkin, niin hullulta kuin se kuulostaa, pienin Henryn ongelmista. Tuntuu, että Henryä ympäröi kurjuus - hänen isänsä on jättänyt heidän perheensä, perheellä on muutenkin vaikeuksia, Henryn poikaystävä on tehnyt itsemurhan ja Henryä kiusataan koulussa. Kirjaa lukiessa toivoo jatkuvasti pojan tilanteen tästä kehittyvän - ja kyllä se siitä hiljalleen lähteekin parempaan suuntaan.

Pidin Henrystä päähenkilönä. Pidin hänen pohdinnoistaan. Oli sydäntäsärkevää lukea hänen epätoivostaan, mutta onneksi elämä tarjosi hänelle aika ajoin valonpilkahduksia. Avaruusolentojen antaessa Henrylle mahdollisuuden painaa nappia ja näin pelastaa maailma, hän alkoi kysellä ihmisiltä pelastaisivatko he maailman. Vastaukset ja perustelut olivat mielenkiintoisia, ja kertoivat kuinka jokainen ihminen tosiaan ajattelee eri tavoin. Pidin myös kirjan luvuista, joissa kuvailtiin maailmanlopun skenaarioita. Mikäköhän niistä on todennäköisin...

We Are the Ants on kasvutarina, mutta myös selviytymistarina, eikä siinä mielessä että tässä tapeltaisiin avaruusolentoja vastaan tai pelastettaisiin maailma, vaan siinä että elämän vaikeuksista ja kivuista selviää. Kirjan aikana Henry alkoi päästä yli poikaystävästään, taisi löytää uudenkin, lähentyi vanhan ystävänsä kanssa, perheongelmatkin alkoivat selvitä... Ja lopulta, lukija ei edes saanut tietää loppuiko maailma vai ei. Eikä sillä ollut edes väliä.

--

I turned the tickets over, scanning them for the when and where. The show was at a club in Fort Lauderdale. On February 2, 2016. "Diego-"

"If the world doesn't end, we can go. Or you can take Audrey if you want. Either way, I thought having something to look forward to might help you make your decision."

"You still want me to press the button, even after what I did"

Diego smiled. His hand twitched like he wanted to touch my cheek but was fighting the impulse. "I still want you to want to press it."

s. 364

--

Kirjan nimi: We Are the Ants
Kirjoittaja: Shaun David Hutchinson
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Simon Pulse
Sivumäärä: 450

Luettu loppuun: 17.6.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩½


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vicious


Takakansi:

Victor and Eli started out as college roommates - brilliant, arrogant, lonely boys who recognized the same ambition in each other. A shared interest in adrenaline, near-death experiences, and seemingly supernatural events revels an intriguing possibility: that under right conditions, someone could develop extraordinary abilities. But when their thesis moves from the academic to the experimental, things go horribly wrong.

Ten years later, Victor breaks out of prison, determined to catch up to his old friend (now foe), aided by a young girl with a stunning ability. Meanwhile, Eli is on a mission to eradicate every other super-powered person that he can find - aside from his sidekick, an enigmatic woman with an unbreakable will. Armed with terrible power on both sides, driven by the memory of betrayal and loss, the arch-nemeses have set a course for revenge - but who will be left alive at the end?

--

Joskus kiroan sitä, että en lukiessani tee muistiinpanoja näitä blogitekstejäni varten. Olen kokeillut, mutta siitä ei tullut mitään ja haluan vain lukea. Muistiinpanojen avulla saisin eheämpiä tekstejä joissa saattaisi olla jotain asiaakin, mutta näillä mennään. Ja, oh boy, on minulla sanottavaa tästä kirjasta! Osa huomioistani on vain kadonnut mielestäni...

Minun on aina vaikea tiivistää kirjoja lyhyesti. Sen vuoksi kirjoitankin nuo takakannet aina tänne blogiin enkä tiivistä teoksia itse. Tätä kirjaa kuvaa parhaiten nuo pokkarin kanteen kirjoitetut sanat, a twisted tale of ambition, desire and superpowers. Luin tämän taannoin lukumaratonissa, ihan yhteen putkeen samalla pizzaa mussuttaen. Ja viihdyin niin mainoisti näiden hahmojen matkassa.

Vicious koukutti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Kirjailija V. E. Schwab maalasi eteeni niin vahvan kuvan, että olin vaikuttunut. Tiesin välittömästi, että nyt ollaan hyvän kirjan matkassa. Kirja oli elossa. Kieli, juoni, hahmot - kaikki siinä täydensivät toisiaan. Kirja kulki monessa ajassa - välillä oltiin eilispäivässä, välillä kymmenen vuoden takana. Aikahyppely, joka voi pilata muuten hyvän kirjan, toimi Viciousissa edukseen. Ainoa miinus mielestäni oli, että nuo kymmenen vuotta sitten tapahtuneet asiat kulkivat ehkä hieman liian nopeasti - virhe, jonka annan anteeksi.

Kirjassa oli jotain todella uniikkia. Se oli kirjaimellisesti vicious. Rakastin sen brutaaliutta ja moraalisesti harmaita sekä monisyisiä hahmoja. Iso osa kirjasta kerrottiin Victor Valen näkökulmasta, ja ehkä juuri tästä syystä kiinnyin eniten juuri häneen. Kiinnostavimpia päähenkilöitä, johon olen koskaan törmännyt. Victoria ajoi eteenpäin kosto ja kateus, mutta hänessä oli paljon muutakin. Eli taasen vaikutti päällepäin kulkevaan niin sanotusti hyvällä ja oikealla polulla, mutta syvällä kuoren alla hänessä oli jotain hyvin... vinksahtanutta, joka pulppusi pintaan eritoten kirjan loppumetreillä. Näiden kahden arkkivihollisen suhden oli kiehtova ensimetreiltä saakka.

En ole muistaakseni aikaisemmin sattunut lukemaan nimenomaan kirjaa, jossa olisi supervoimia (tällä tavalla supersankari/pahis -tyyliin). Yleensä tällaiset tarinat tupataan kertoa sarjakuvien muodossa, tai elokuvien. Kuvittelinkin tässä hetken, kuinka upean elokuvan Viciousista saisi, vaikka pidän aina kirjoja parempina. Hienoa Schwabilta, ettei hän kirjoittanut sankaritarinaa vaan lähti kertomaan karumpaa versiota supervoimista. Kirjassa yksi kiehtova aspekti oli, kuinka henkilö saa supervoimansa. Siinä täytyy käydä lähellä kuolemaa, ja supervoimiin vaikutti henkilön viimeiset ajatukset.

Kun lähestyin kirjan loppua, jännitys kävi sietämättömäksi. En yhtään nimittäin osannut arvata, miten tämä kaikki tulee päättymään. Kirja oli kirjoitettu niin, että se toimisi yksittäisenä teoksena, mutta taannoin kirjailija V. E. Schwab ilmoitti Viciousin tarinan jatkuvan tulevaisuudessa vielä kahdella seuraavalla osalla. Kirjan loppu oli niin loistava, että minua ei olisi haitannut että tämä jäisi tähän, mutta mielellään lähden uudestaan Victorin, Sydneyn ja Mitchin matkaan. Ja Elin, vaikken hänestä pitänytkään. Haluan silti nähdä hänen seuraavan siirtonsa. 

Tästä tuli ehdottomasti uusi lempparini! Tilasin myös taannoin lisää Schwabin teoksia niin pääsen pian tutustumaan hänen muihin sarjoihinsa, Shades of Magic ja Monsters of Verity. Ainoa ongelma on, kumman aloittaisin ensin...

--

"I hope Victor hurts him," she said cheerfully. "A lot."

"Jesus. Three days and you're already taking after him." Mitch sagged into a chair, ran his hand over his shaved head. "Look, Sydney, there's something you need to understand about Victor-"

"He's not a bad man," she said.

"There are no good men in this game," said Mitch.

But Sydney didn't care about good. She wasn't sure she believed in it.

s. 258

--

Kirjan nimi: Vicious
Kirjoittaja: V. E. Schwab
Julkaisuvuosi: 2013
Kustantaja: Titan Books
Sivumäärä: 340

Luettu loppuun: 17.6.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lukumaraton 17.6.17

Osallistun tänäkin vuonna lukumaratoniin. Lukumaraton-päivä on siis tänään, 17.6. Itse aloitin lukemisen eilen klo 18.50 (aikomuksissa oli aloittaa sievästi tasan klo 19 mutta enpäs malttanut...). Minulla on vielä jonkin verran lukuaikaa siis jäljellä, mutta nyt kahden kokonaisen kirjan jälkeen pidän ansaittua kahvitaukoa. Tosin kävin jo aikaisemmin pyöräilemässä ja jätskillä ilman kirjaa. Mutta jos ei pidä taukoja, alkaa homma maistua puulta, vaikka kuinka paljon lukemista rakastankin.

Olen lukenut nyt siis kaksi kirjaa joista sivuja kertynyt yhteensä 790. Se on noin 50 sivua enemmän kuin viime vuoden maratonissani, joten olen jo nyt tyytyväinen. Mukavaa maratonia olen viettänyt ja hyvät kirjat on tullut luettua.

Kamerasta on loppunut akku enkä malta odottaa sen latautumista, joten kuvat kirjoista puuttuvat.

Eilen siis aloitin iltasaunan jälkeen V. E. Schwabin teosta Vicious, jonka lukemista olin odottanut pitkään. Säästelin sitä tähän maratoniin, koska halusin kuluttaa aikaa ehdottomasti erinomaisen kirjan parissa. Ja millainen kirja se olikaan! Viihdyin Viciousin matkassa kello yhteen saakka yöllä ja tunnelmat lukemisen jälkeen olivat... wow. En vain voinut laskea käsistäni, uskon että näin olisi käynyt ilman maratoniakin. Vicious on tarina supervoimista ja vinksahtaneista persoonista ja erittäin vangitseva tarina se olikin. Jäi mieleen niin voimakkaasti että eihän siinä meinannut uni tulla... enkä myöskään voinut toista kirjaa suoraan perään aloittaa kun Vicious pyöri vielä mielessä. Täytyi odottaa aamuun. Viciousin myötä sivuja oli kertynyt 340.

Minun piti sitten tänään herätä aamuyhdeksältä uuteen seikkailuun, mutta nukuinkin kymmeneen, koska yöunet olivat jääneet vähemmälle. Ei kyllä ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinenkään. Tartuin Shaun David Hutchinsonin kirjaa We Are the Ants. Sain kyseisen kirjan luettua juuri äsken, noin kello 17 paikkeilla. Ei aivan Viciousin veroinen teos, mutta upea kirja siitä huolimatta. Kirja kertoo teinipojasta, Henry Dentonista, ja hänen elämänsä haasteista. Kirjassa on myös oma scifi-twisti. Ajatuksia herättävä teos. We Are the Ants toi lisää sivuja 450 kappaletta.

Ja nyt olisi vielä hieman alle puolitoista tuntia jäljellä. Tosin saunakin alkaa olla lämmin niin siinä menee osa ajasta. Minulla ei ole tässä kirjaa, jonka raaskisin saunaan mukaan ottaa... Katsotaan jaksanko tarttua vielä johonkin uuteen kirjaan vai luenko jo kerran aikaisemmin lukemaani kirjaa, The Raven Boys, jota aloitin kahlata läpi uudestaan tuossa taannoin junamatkalla. Olisihan kiva että tuo kokonaissivumäärä ylittäisi sen 800... sen päivitän tänne huomenna koska illaksi on minulla muuta menoa.

Hauskaa maratonia kaikille osallistujille, joilla urakka on vielä kesken!

-Jamie

Päivitys 18.6.

Eilen vielä tuli sitten kahmaistua tuota The Raven Boysia hiukkasen, joten maratonini lopullinen sivumäärä on 817 sivua. 

perjantai 16. kesäkuuta 2017

To All the Boys I've Loved Before


Takakansi:

Lara Jean's love life is about to go from imaginary to out of control.

Lara Jean Song keeps love letters in a hatbox her mother gave her - one for every boy she's ever loved. She can say anything she wants, because the letters are for her eyes only. Until the day they're sent out...

--

En oikeastaan osaa sanoa miksi kiinnostuin alunperin tästä kirjasta ja päätin tilata sen... Ehkä halusin jotain keveää vaihteeksi, ja kansikin oli aika ihana (rakastan tuota fonttia). Kirjan ideakin oli ihan mielenkiintoinen.

Tämä osoittautui ihan kannattavaksi hankinnaksi! Nappasin tämän tuossa taannoin junamatkalle lukemiseksi, kun ajattelin että tällaista "hömppää" on helppo lukea pienessä metelissäkin. Ja kyllähän tämä vei mennessään. Minusta tuntuu, että tämä kirja eteni ihan älyttömän sopivassa tahdissa. Taitavasti kirjoitettu siinä mielessä, inhoan kirjoja jotka kulkevat liian nopeasti.

Kirja on hyvin... amerikkalainen, vaikka päähenkilö onkin puoliksi korealainen. Mutta näin tämän jatkuvasti mielessäni amerikkailaisena teinikomediaelokuvana. Hahmot eivät sentään olleet niin kaksiuloitteisia kun noissa elokuvissa tuppaavat olemaan. Lara Jeaniin tykäistyin nopeasti. Hän oli todella realistinen hahmo - naiivi unelmoija, mikä saattaa ärsyttää jotakin lukijaa mutta minä pidin siitä. Hän on kuitenkin vain kuusitoista, ja siinä iässä ollaan kaukana kypsästä. Itse ainakin pyörittelisin silmiäni kuusitoistavuotiaalle itselleni... 

Rakastin kirjan arjen ykstityiskohtia! Ihanaa, että tämä ei ollut mikään laiskasti kirjoitettu teiniromanssi, vaan kirjassa oli kunnon sisältöä. Yllätyin hieman, että noita Lara Jeanin rakkauskirjeitä oli vain viisi. Olin saanut sellaisen kuvan, että niitä olisi ollut enemmän ja että jokainen poika olisi isommassa osassa, mutta kirja keskittyi lähinnä Joshiin ja Peteriin. Yleensä en muuten pidä tuollaisesta esitetään-että-seurustellaan -kuviosta, mutta tässä kirjassa se jopa toimi. Lara Jean ja Peter olivat mielenkiintoinen pari. Peteristä varsinkin oli vaikea ottaa selvää. Pidin siitä, että vaikka hän kiusoitteli Lara Jeania, hän kuitenkin pyysi heti anteeksi jos huomasi Lara Jeanin pahoittaneen mielensä.

Lara Jeanin perhekuvio oli myös mielenkiintoinen - yksinhuoltajaisä ja kolme tyttöä. Siskot olivat Lara Jeanille tärkeitä, ja siitä sai hyvää vastapainoa noille rakkauskuvioilla. Tosin minulle jäi Margot-isosiskosta kauhean kylmä kuva, hän tuntui välillä tuomitsevan Lara Jeania vaikka Lara Jean vain teki parhaansa.

Minulle jäi kirjan jälkeen aika paljon kysymysmerkkejä roikkumaan ilmaan. Mutta tästä onkin jatko-osia, ja ajattelin lukea nekin. Tällaista guilty pleasure -sarjaa olenkin kaivannut. Jossain vaiheessa kirja hieman tympi kun mitään mehukasta ei tapahtunut vähään aikaan, mutta aina pienen tauon jälkeen kirjaan tarttui suuremmalla innolla. 

--

My mouth opens and closes, but no words come out. I drop the broom and run up the stairs, as fast as I can. I run all the way to my room and lock my door behind me. Josh just kissed me. In my living room. My sister is coming back in a few weeks. And I have a fake boyfriend I just cheated on.

s. 331

--

Kirjan nimi: To All the Boys I've Loved Before
Kirjoittaja: Jenny Han
Julkaisuvuosi: 2014
Kustantaja: Scholastic
Sivumäärä: 421

Luettu loppuun: 15.6.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩½