torstai 21. heinäkuuta 2016

I'll Give You the Sun



Takakansi:

Jude and her twin Noah are close until a tragedy drives them apart. Now they are barely speaking - and both falling for boys they can't have. Love's complicated.

--

Takakansi on yksinkertainen eikä paljasta kirjasta paljoa. Kirja on jaettu Juden ja Noahin välillä niin, että Jude kertoo tämän ollessa kuusitoista ja Noah kolmetoistavuotiaana. Eli siis eri ajoissa liikutaan, ja kirja alkaa pikkuhiljaa kuroutua yhteen.

Kirjoitustyyli on omaperäinen. Tuli hieman John Green mieleen. Nelson on taitava kirjoittaja ja teksti tuntui luonniselta, mutta jokin siitä nyppi niin valtavasti. Kirja ärsytti minua. Tekstissä oli parasta Noahin näkokulmaan ujutetut maalausideat, joita pulppusi Noahin mieleen. Välillä teki mieli itsekin maalailla ideoista tauluja.

Näin lyhyesti, en oikein pitänyt kirjasta. Olisin niin kovasti toivonut pitäväni kirjasta, mutta aina ei voi saada sitä mitä halajaa. Ensinnäkin, aikakausien jako ei toiminut kirjassa niin hyvin kuin se olisi voinut. Luvut olivat liian pitkiä, mikä hidasti lukemista. Hahmot olivat latteita, varsinkaan Judea en meinannut sietää. Oliko hänen tarkoitus olla hullu vai hupsu? 13-vuotiaat oli kirjoitettu epärealistisesti.

Luin kirjan loppuun hampaita kiristäen. Ei vaan jaksanut innostaa. Romanssitkaan eivät oikein ottaneet tulta alleen. Kirjalle, jonka tagline on "Love is only half the story" on rakkaudelle annettu aika vähän varsinaista sijaa. Sisarusten välinenkin suhde oli kauhean kömpelösti kirjoitettu. Judesta ja Oscarista oli kummallista lukea. Kuinka vanha Oscar edes oli?

Oli kirjassa jotain hyvääkin. Ainakin teksti oli omaperäistä, vaikka juoni ja toteutus olikin niin ja näin. Pidin kyllä kirjan lopusta ja siitä miten asiat kietoituivat auki. Pidin myös lapsi/vanhempi suhteen kuvailusta ja taideteemoista. Kasvutarinana kirja olisi voinut toimia, jollei siinä olisi ollut ns. "aikahyppyä". Mutta loppujen lopuksi ei mitenkään hääppönen lukukokemus. Harmillista sinänsä, sillä odotin kirjalta enemmän.

--

There's begging in her voice. "You can't help who you love, can you?"

This silences the racket in me for a moment. I can't help it, that's for sure, and I suddenly want to tell her everything. I want to tell her that I'm in love too and I can't help it either and that I just did the worst thing I could've possibly done to him and I don't know how I could've done it and can't believe how much I wish I could take it back.

But instead I walk out of the room.

s. 332-333

--

Kirjan nimi: I'll Give You the Sun
Kirjoittaja: Jandy Nelson
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Walker Books
Sivumäärä: 429

Luettu loppuun: 19.7.2016
Mistä kirja: Laina kaverilta

Arvosana: 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

The Scorpio Races



Takakansi:

Every year the Scorpio Races are run on the beaches of Skarmouth. Every year, the sea washes blood from the sand. To race the savage water horses can mean death, but the danger is irresistible.

When Puck enters the races to save her family, she is drawn to the mysterious Sean, the only person on the island capable of taming the beasts.

--

Luin The Scorpio Racesin sunnuntain lukumaratonissa, ja hyvä lukukokemus siitä muodostuikin. Maggie Stiefvater oli kirjailijana jo varsin tuttu, ja hänen tyylinsä oli samanlainen tämänkin kirjan kohdalla. The Scorpio Races poikkeaa muista kuitenkin siten, ettei se ole osa mitään sarjaa ja sen fantasiaelementit ovat vähäisempiä. Itse asiassa ainoastaa petomaisen vesihevoset tuovat kirjaan mystisyyttä.

The Scorpio Races kuljettaa meidät kuvitteelliselle Thisbyn saarelle, jonne joka syksy rantautuu hirvittäviä hevospetoja, joita saaren väki on pyydystänyt ja kouluttanut kisaamaan joka marraskuu verisessä kilpailussa, jossa tavoite on yksinkertainen: ole ensimmäisenä maalissa.

Kirja seuraa kahden hahmon tarinaa, Puckin (Kate) ja Seanin. Puck ilmoittautuu mukaan kisoihin pitääkseen veljensä Gabrielin saarella. Sean taas on vanha konkari, lukuisia kisoja voittanut erakkopoika, jolla on erityinen side hevosiin. Kirja on hidastempoinen, sillä suurin osa sitä seuraa heidän valmistautumistaan kilpaan, sekä sen ympärillä pyöriviä tapahtumia.

Kirjassa parasta oli ihana saari. Stiefvater on mestari luomaan kauniin tunnelman, ja Thisbyn saari tarjosi sitä antaumuksella. Pystyin kuulemaan korvissani kuinka aallot löivät rantaan. Kirja oli hyvin ajaton, se olisi voinut tapahtua yhtä hyvin eilein kuin viisikymmentä vuotta sitten. En ollut muuten koskaan aikaisemmin lukenut hevoskeskeistä kirjaa. En ole koskaan ollut heppatyttö, joten en voi sanoa myöskään Stiefvaterin hevostuntemuksesta mitään.

Takakansi muuten lupailee jotain erityistä sidettä Puckin ja Seanin välille. Niin ja näin. Minulle tuli tunne, että kirja oli alkanut ajatuksella luoda näiden hahmojen välille jotakin, kenties jopa romanssia, mutta muut ideat olivat vieneet Stiefvaterin mennessään. Ehkä jonkinlainen side heidän välillään loppujen lopuksi olikin, mutta minusta he eivät olleet edes ystäviä. Ehkä kaikki tapahtui vasta sivujen jälkeen.

Vaikka The Scorpio Racesista pidinkin, juuri se seikka että päähenkilöiden suhde jäi lopulta alikehittyneeksi laimeutti kirjaa. Lisäksi pohdin useasti, että Seanin näkökulma ei oikeastaan ollut edes tarpeellinen eikä hän kokenut paljoakaan kasvua tarinan aikana. Olisin mieluummin lukenut koko kirjan Puckin näkökulmasta. Kirjan juonta voisi kuvailla sanalla "haahuileva", mutta toisaalta juoni oli juuri omiaan tälle kirjalle. On vaikea sanoa mistä kirja lopulta kertoo. Sen voi lukija päättää itse.

Stiefvaterin haikeaan tekstiin tulee heti jano palata uudestaan. Myös The Scorpio Races jätti onton ja kaihoisan tunteen sisälle, muttei huonolla tavalla. Kirja jäi ajatuksiin, mikä on kirjasta riippumatta hyvä merkki!

--

He says, "I thought-"

I know, because it's what I was thinking, too.

"Please don't ride her," Finn says, fervent. I can't quite remember the last time he's asked me something and sounded like he really meant it. "Don't ride one of them."

"I'm not," I say.

s. 64

--

Kirjan nimi: The Scorpio Races
Kirjoittaja: Maggie Stiefvater
Julkaisuvuosi: 2011
Kustantaja: Scholastic
Sivumäärä: 482

Luettu loppuun: 10.7.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩½

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Lukumaraton - lopputunnelmia

Tällainen lyhyt raportti näin maratonin päätteksi :)

Aloitin siis jo eilen klo 19.00 ja nyt tuossa noin tunti sitten lopettelin. 



Koska tykkään aina varustautua runsaasti, tuosta ylempää näette mitä kirjoja olin varannut tälle päivälle. Edellisessä postauksessa kerroin hieman tavoitteistani, jossa mainitsin realistisesksi tavoitteekseni yksi ja puoli kirjaa, ja juuri tuo tavoite tuli täytettyä.

Mainittakoon, että tämä oli ensimmäinen kerta kuin osallistuin lukumaratoniin. Olen jo aikaisemmin ihan itsekseni joskus yrittänyt lukea oikein urakalla, ja jo sillon totesin, ettei se oikeastaan ole minun juttuni. Lähdin kuitenkin innolla mukaan, ja olen tyytyväinen, että tein niin. 

Muutama asia kuitenkin teki maratonlukemisesta hankalaa. Ei, se ei ollut englannin kieli, jolla kirjoja luin, vaan täysin toiset seikat. Tarvitsen usein kirjaan syventyäkseni rauhallisen ympäristön. Jos ympärillä kuuluu puhetta, oli se sitten peräisin muista ihmisistä tai televisiosta, en pysty keskittymään. Niinpä aina kun joku talossa alkoi metelöimään, minun joko purtava hammasta ja luettava eteenpäin (mikä sujui tällöin huonosti) tai etsittävä toinen lukusoppi. Onneksi löysin rauhallisen tilan terassilta.

Toinen asia - haluan lukea omassa tahdissa. Siispä koko päivän omistaminen lukemiselle oli hieman vaikeaa. Jos teksti ei täysin imaise maailmaansa, turrun helposti ja lukeminen hidastuu. Halusin kuitenkin hyödyntää kaiken käytettävissä olevasta ajasta, joten en pitänyt paljoakaan taukoa. Vasta lopussa otin hieman rennommin. Lisäksi tykkään lukea kirjoja monen päivän aikana. Se pitää jännityksen yllä, näin karkeasti sanottuna. Vaikka joitakin kirjoja on vaikea laskea käsistä, loppujen lopuksi minulla menee aika usein ainakin kaksi päivää lukea kirja.

Olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, 739 sivua, joka on ihan mukava määrä 24 tunnin aikana luetuksi. Olisin varmasti lukenut enemmän, jollei minua olisi väsyttänyt jo klo 23:n aikaan... En viitsinyt kiusata itseäni, ja jos olisin jatkanut lukemista unisena, en olisi muistanut tekstistä mitään. Lisäksi tahdoin itsepäisesti lukea aina kirjan kerrallaan loppuun, joten jos keskeneräinen alkoi tympiä, en vaihtanut, vaan jatkoin lukemista. En tykkää kasata itselleni paljoa keskeneräisiä kirjoja.

Luin lukumaratonissa seuraavia kirjoja:
  • Maggie Stiefvater: The Scorpio Races (482 sivua)
  • Cassandra Clare: Clockwork Angel (257 sivua, eli hieman yli puolen välin)

Molemmat kirjoista olivat erinomaisia. Ihastuin Thisbyn fiktiiviseen saareen, jolle The Scorpio Races sijoittui, ja kirja jäi pyörimään mieleeni. Se vei jalat alta aivan eri tavalla kuin olin odottanut. Lisää kirjasta alkuviikosta, kun löydän rakosen kirjoittaa siitä postauksen.

Myös Clockwork Angel vaikuttaa todella lupaavalta. Olen jo "tavannut" lukuisia hahmoja, joista janoan tietää lisää. Sen perusteella, mitä olen kirjasta jo lukenut, aion myös katsastaa trilogian seuraavat osat.

Loput kirjoista, joita en valitettavasti ehtinyt avata, luen tietenkin tässä seuraavien viikkojen saatossa. Osallistumiseni seuraaviin lukumaratoneihin on epävarmaa. Toisaalta houkuttaa lähteä rikkomaan omaa "ennätystä", toisaalta tekee mieli pysytellä vanhassa ja sopivammaksi koetussa lukutahdissa. Sen näkee sitten!

-Jamie

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lukumaraton - kirjat valittu

Lukumaratonia vietetään 10.7., siis tänä sunnuntaina, apua.

Olen ajatellut jo monta kertaa osallistumista. Juuri tällaiset haasteet sopivat minulle, kun rajoitteita ei juuri ole. Tärkein sääntö: lue. 24 tuntia aikaa lukea niin paljon kuin vaan kerkeää.

Olen joskus yrittänyt viettää omatoimista lukumarationia. Se ei ole ottanut tulta alleen, mutta nyt ollaan optimistesella mielellä liikkeellä.

Ajattelin aloittaa lukemisen 9.7. klo 19.00, jolloin lukuaika luonnollisesti päättyy 10.7. klo 19.00. En voi ajoittaa lukuaikaa maanantaille, sillä työt kutsuvat... Lukemiseni on usein iltapainoitteista. Hyvällä tuurilla saatan sitten tuolloin lauantaina viihtyä nokka kirjassa yömyöhään... Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Aamuhan tuosta sitten kärsii, herätys viikonloppuisin on aivan liian usein kello 11 pinnassa...

Mutta se teknisistä turinoista, nyt, ennen kuin tässä iltasella paneudun Stephen Kingin kirjaan Sydänyö (pitäisikö lukea sydänyöhön saakka...), teki mieli kirjoitella hieman mitä olen suunnitellut luettavaksi. Viisi kirjaa olen valinnut, ja viisi on kunnianhimoinen tavoitteeni. Todennäköisempi tavoite on kaksi kirjaa ja mukava pätkä kolmatta. Realistisin tavoite on ehkä... yksi ja puoli kirjaa.





Herkulliseltahan pino näyttää, siistejä pieniä pokkareita. Suurin osa enkuksi, sillä sillä kielellä on tultu viimeaikoina luettua. Yksi suomalainen teoskin on muukan mahtunut, yes! Kovinkaan monipuolista kirjallisuutta en ole valinnut, mukavuusalueelta poistutaan sitten toiste. Lisäksi järjestelmällisyyttä rakastava itseni on antanut luvan lukea kirjan nimenomaan tässä järjestyksessä. Saa nähdä, kuinka käy...


Maggie Stiefvater: The Scorpio Races

Joiltain aikaisemmelta Adlibris-tilaukselta jäänyt kirjanen on seissyt kiltisti hyllyssä aikansa. Siis minun mielestäni aikansa, tiedän kyllä, että monien lukijoiden hyllyissä kirjat odottavat vuosikausia, mutta minulla ei ole siihen sydäntä, ja ostelen kirjoja muutenkin niin arasti. Stiefvaterin olen kokenut hyväksi kirjailijaksi, ja sen perustaalle ostin The Scorpio Racesin. Plussana vielä, ettei kirja ole osa mitään sarjaa! Stiefvater itse kai pitää juuri tästä kirjastaan eniten. Kyseessä on ilmeisesti fantasia satuelementein, ja kirjassa on vesihevosia (ehkä?) sen enenpää tietoa minulla ei ole, joten pieni jännitys on yllä...


Cassandra Clare: Clockwork Angel

Cassandra Clare on luonut varjonmetsästäjien maailmaan, ja tunnetaan parhaiten Varjojen kaupungit (The Mortal Instruments) -sarjastaan. Clockwork Angel aloittaa The Infernal Devices -trilogian, jossa myös seikkaillaan varjonmetsästäjien kanssa - 1800-luvun Lontoossa. Kiinnostus sarjaa kohtaan ei ollut mitenkään ääretön, joten siksi ostin vain ensimmäisen osan. Lisäksi on minulle riski ottaa Clarea mukaan lukumaratoniin - luen hänen tekstiään jostain syystä kamalan hitaasti. Mutta ehkä lukumaratonin flow auttaa asiaan.



Jandy Nelson: I'll Give You the Sun

Kirja, jonka lukemista odotan eniten. Tämä teos on pompannut esiin erinäisten kirjojen fanikunnissa seikkaillessani. En ole varma mistä tämä kertoo, mutta niin monet ovat ihastuneet, että ajattelin tykkääväni. Odotokset olen hilannut jo ylös. Saa nähdä putoanko korkealta vai hurmaannunko ikihyviksi. Kirja on laina.




Sarah J. Maas: Throne of Glass

Ilmeisesti hyvin suositun ya-sarjan aloitusosa. Ya-kirjallisuus näin nuorena aikuisena on tietenkin juuri se joka kiinnostaa eniten, ja täytyyhän näihin perehtyä. Olen nähnyt ääripäisiä mielipiteitä: jotkut rakastavat, jotkut eivät ole laisinkaan vaikuttuneita. Saa nähdä mihin minä putoan. Takakannen perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Kirja on laina.



Maria Carole: Tulen tyttäriä

Jotain suomalaista joukkoon, ettei kotimaasta aivan etäänny, vaikka täällä asutaan... Sanoo tuleva englannin opiskelija. Suomalaista fantasiaa olen lisännyt urakalla salaiselle ja näkymättömälle lukulistalleni (joka siis katosi kun vaihdoin puhelinta ja sijaitsee nyt pääni sisällä), ja Tulen tyttäriä kiinnosti vaihtoehdoista eniten. Katsotaan pääsenkö tänne asti. Tämäkin lainattu...


---


Lisäksi minulla on varakirjoina pari Stephen Kingiä, jollei tuota nyt keskeneräistä tiiliskivi Sydänyötä tule jo luettua tässä viikon varrella loppuun. Tosin on epätodennäköistä, että kirjaluku seisoo lopulta seitsemässä... Sen jälkeen on kai tutkittava äidin kirpputorilöytöjä. Mutta tuskin tulee tarvetta.

Innolla lähden mukaan! Täytyy laittaa vielä puhelimeen muistutus, ettei varmasti pääse tältä lahopäältä unohtumaan...


-Jamie

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Carry On



Takakansi:

Simon Snow is the worst chosen one who's ever been chosen.

That's what his roommate, Baz, says. And Baz might be evil and a vampire and a complete git, but he's probably right. Half the time, Simon can't even make his wand work, and other half, he sets something on fire. His mentor's avoiding him, his girlfriend broke up with him, and there's magic-eating monster running around wearing Simon's face. Baz would be having a field day with all this, if he were here - it's their last year at the Watford School of Magicks, and Simon's infuriating nemesis didn't even bother to show up.

--

Sellainen, joka lähtee kirjaa lukemaan ihan "paljain jaloin" varmasti ärsyyntyy erääseen seikkaan; nimittäin siihen, kuinka voimakkaasti kirjan yksityiskohdat muistuttavat Harry Potteria. Itse kuitenkin olin selvitellyt kirjan taustaa, ja tiedoksi muillekin: Carry On on kirjailija Rainbow Rowellin eräänlainen "spin-off" edellisestä kirjasta, Fangirl, joka kertoo fanifiktiota kirjoittavasta tytöstä. Ja kyseinen sarja, josta tyttö tarinoitaan raapustaa on mikäs muukaan kuin Simon Snow, joka tuossa kirjassa vastaa Harry Potteria.

Vaikka pätevä selitys löytyykin, olisin kuitenkin toivonut hieman laimennusta. Varsinkin aluksi teki mieli voihkia kun yhtäläisyydet olivat liian voimakkaat kirjan muusta omaperäisyydestä huolimatta. Loppujen lopuksi asiaan tottui, tai se tuli vähemmän räikeästi esiin ja annoin kirjan vain viedä mukana.

Hyvä kirja se olikin. Rowellin teksti on lennokasta, ja helposti seurattavaa. Hänellä näyttää olevan luontainen lahja kirjoittamiseen sillä niin sujuvalta teksti tuntui. Olen usein huomautellut kirjoista kirjoittaessani erityisesti kerrontyylien käytöstä, ja Carry On edusti siinä inhokkiani, preesens minäkertojaa. Lisäksi kirjaan oli tungettu suotta turhia näkökulmia, tämäkin on asia jonka olen tuonut usein esiin.

Hahmoista pidin, vaikka he eivät sen kummemmin sydäntäni vieneet. Simon oli oikein sympaattinen, Baz herkullinen ja muodostui suosikikseni. Lisäksi tykkäsin kovasti Penelopesta, Agathasta hieman vähemmän. Hyvä, ettei kirjaan ollut työnnetty liikaa hahmoja, silloin se säilytti tietynlaisen yksinkertaisuutensa. Myös kirjan fantasiamaailma oli hienosti toteutettu yksittäisen kirjan maailmaksi. Se ei ollut liian tarkka, eikä myöskään epämääräinen. 

Juoni kutkutti minua. Tuli se paha tunne, että teki mieli kurkkia loppupäähään, kun en vaan saanut asioita järjestykseen päähäni. Kirja luki vauhdilla eteenpäin kun halusi tietää miten asiat järjestyvät. Loppu oli kuitenkin hienoinen pettymys, sillä tuntui, että Rowell yritti olla omaperäinen ja oli lopulta ehkä hieman liian omaperäinen. Agathan ratkaisusta pidin kyllä.

Olen loppujen lopuksi tyytyväinen, että tartuin Carry Oniin. Simonilla ja Bazin suhteesta oli mielenkiintoista lukea, kirja oli juuri sopivan pituinen, sopivan kevyt, sopivan kutkuttava, sopiva sekoitus kaikkea. Vaikka kirjassa olikin ongelmansa, ei se huonontanut sitä paljoa. Jos haluaa hieman "keveämpää" tai erikoisempaa fantasiaa, kannatta ehdottomasti harkita. Kansikuva ja kirjan nimi muuten hämäävät; niistä ei saa yhtään irti millainen kirja on luvassa.


--


"But Baz hates you!"

I nod. "I know. We're sort of... on a truce?"

"Simon, listen to yourself - a truce?"

"You went to a vampire bar!" Penny shouts from across the room. Baz must be catching her up. "What a pair of splendid morons you are! Did you take photos?"

"Vampires don't show up in photos," I say.

"That's mirrors, you dolt," Baz says.

"You can't see yourself in the mirror?"

Baz ignores me and goes back to telling Penny about Nicodemus. 

"But..." Agatha is staring at the two of them. "Baz is dark. He's evil."

"I thought you never believed that," I say.

"I absolutely believed it," she says. "You told us he was a vampire, Simon. Wait-" She turns to him, then back to me. "-did he just now admit that he is a vampire?"

s. 368


--


Kirjan nimi: Carry On
Kirjoittaja: Rainbow Rowell
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: St. Martin's Griffin
Sivumäärä: 517

Luettu loppuun: 1.7.2016
Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Jotain ihan muuta: Musiikin maailmoissa

Kaksi asiaa seuraa minua joka paikkaan: kirja ja kuulokkeet. En oikeasti voi olla päivääkään kuuntelematta musiikkia. Kuuntelen omaa musiikkia kaikki pyörä-, juna- ja automatkat. Kuuntelen töissä jos tilaisuus sen sallii. Kuuntelen kuin kirjoitan. Kuuntelen kun käyn nukkumaan. Ainoastaan kun luen, tulee harvemmin kuunneltua.

Musiikkimakuni on laajentunut viimeisen parin vuoden aikana huomattavasti. En enää kuuntele pelkkää Beatlesia, vaan monenlaiset artistit ovat eksyneet soittolistoille.

Vaikka tämä on kirjablogi, ajattelin, ettei varmasti haittaa jos tänne jotain musiikistakin kirjoittelee. Joten tässä lyhykäisesti lempiartisteistani.

Spotify-tilini


--


12. Peace // fanitusta

Varsinkin noin vuosi sitten tämä oli ehdottomia suosikkejani. Into on hieman laantunut, mutta rakastan yhä bändin raikasta soundia ja yksinkertaisia, mutta mukaansatempaavia biisejä. Uusin levy tuli viime vuonna, ja nyt odottelin innolla lisää sillä bändissä on niin paljon potentiaalia.

Omat suosikkikappaleet: Bloodshake, Lovesick, Wraith, Imaginary


11. alt-j

Alt-j:llä on aivan uniikki ja aavemainen, jopa maaginen soundi. Biisit ovat selvää samaa maata, mutta jokainen niistä on hämmästyttävä ja omanlaisensa. Varsinkin bändin ensimmäinen levy, An Awesome Wave, on mestariteos. Alt-j:n musiikki on myös tajuttoman kaunista, ja odotan heiltäkin lisää.

Omas suosikkikappaleet: Something Good, Matilda, Bloodflood, Nara


10. Troye Sivan

Troye Sivan oli alunperin YouTuber, ja nyt viimeaikona hän on keskittynyt musiikkiuraansa, ja hyvää jälkeä on tullutkin. Troye oli ensimmäinen YouTuber jota katselin, ja hänen videonsa aiheuttavat tajutonsa nostalgiaa parin vuoden taakse. Troye on löytänyt täydellisesti itselleen sopivan soundin, ja kappaleet ovat todella koukuttavia. Melodia ja sanat pelaavat hyvin yhteen.

Oma suosikkikappaleet: Bite, Talk Me Down, Youth, for him, Blue


9. Muse

Musea olenkin kuunnellut jo pitkään, ja se on niitä bändejä johon ei kyllästy. Muse on tämän hetken suurimpia nykyrockbändejä, ja valtavan suosittu. Bändit kappaleet ovat usein suuria: dramaattisia, synkkiä ja poliittisia. Suosikkilevyni on Showbiz, bändin ensimmäinen levy.

Omat suosikkikappaleet: Starlight, Knights of Cydonia, The Handler, Plug in Baby, Unintended, MK Ultra, Uprising, Neutron Star Collision (Love Is Forever)


8. Twenty One Pilots

Twenty One Pilots on kiitonousussa suosioon tällä hetkellä. Duo tekee omaperäistä musiikia, jossa on vaikutettuita muun muassa hiphopista. Kappailessa on todella loistavat sanat, joita laulaja Tyler Joseph sylkee suustaan joskus sitä tahtia, että jää miettimään muistaako hän välillä hengittämään. Twenty One Pilotsista monet, jotka eivät ehkä ole perinteisen hiphopin faneja. Koukuttava bändi! Olen menossa katsomaan livenä syksyllä.

Omat suosikkikappaleet: Hometown, Car Radio, Ode to Sleep, Heathens


7. Lana Del Rey // fanitusta

Lana Del Reyssa vangitsevinta hänen hypnoottinen äänensä. Lisäksi kappailessa on todella voimakas vanhan ajan tunnelma. Lana on mielestäni tämän hetken esiinpistävimpiä naisartisteja. Mollisävelisiä kappalaita on vain kuuneltava toisensa perään... ja ne kertovat yleensä rakkaudesta ja sen epäkohdista.

Omat suosikkikappaleet: Young and Beautiful, Diet Mountain Dew, Summertime Sadness, Brooklyn Baby, Art Deco, Religion, Salvatore


6. Catfish and the Bottlemen

Saan tästä bändistä aivan uniikin fiiliksen. Jokin näissä biiseissä vain räjähtää. Ne ovat niin puhtaasti miellyttäviä. CatB on tehnyt minuun mitä suurimman vaikutuksen, ja vaikka uusinta levyä en ole vielä ehtinyt kuunnella paljoa, se on jo nyt upea. En vain pääse yli, jokin tässä nappaa, vaikka edustaakin "vain" perus indierock-kastia... Ja laulaja Van McCannin ääni pukee biisejä niin hyvin.

Omat suosikkikappaleet: Homesick, Kathleen, Cocoon, Business, Sidewinder, Oxygen, Twice


5. The Vaccines // fanitusta

Taas yksi klassinen indierock-bändi, joka on vain on kiemurrellut vaivihkaa suosikkieni joukkoon. Tahtoisin niin kovasti nähdä heidät livenä. Melko tavanomaista rokkia, silti aivan omalla tyylillä. Tykkään niiiiiin kovasti, ettei sanat riitä. Sellainen, joka tykkää "helposta" rockmusiikista tykästyy varmasti ja löytää myös uutta.

Omat suosikkikappaleet: Norgaard, All in White, Dream Lover, Stranger


4. Arctic Monkeys // fanitusta

Pari vuotta takaperin uusimmalla levyllä suurempaan suosioon pompahtanut indierock-bändi. Varsinkin AM:n vanhempien biisien soundiin tottuminen vaatii hieman totuttelua, mutta sen jälkeen sitä ei voilla rakastamatta. Ja myöhemmillä levyillä laulaja Alex Turnerin ääni on kuin sulaa hunajaa... Myös biisien sanat ovat upeat, joten kannattaa keskittyä myös niiden kuuntelemiseen.

Omat suosikkikappaleet: I Bet You Look Good on the Dancefloor, Why'd You Only Call Me When You're High, Knee Socks, I Wanna Be Yours, Fluorescent Adolescent, Do Me a Favour, The Bakery, She's Thunderstorms


3. Oasis // fanitusta

Muutama vuosi sitten minulla oli mitä suurin obsessio tästä bändistä. Kaikki tuntevat Oasikse Wonderwall-kappaleesta, mutta bändillä on paljon enemmän tarjottavaa! Tämä brittipophelmi ei tule ikinä menettämään paikaansa suosikeissani. Noel Gallagher on parhaita laulunkirjoittajia mitä tiedän ja Liam Gallagherin ääntä tulen rakastamaan aina. 

Omat suosikkikappaleeni: Champagne Supernova, I'm Outta Time, Falling Down, Listen Up, Live Forever, Cigarettes & Alcohol, Don't Look Back in Anger, Let There Be Love


2. The Beatles // fanitusta

Ensimmäine bändi jota ikinä fanitin, ja bändi jolla on ollut suurin vaikutus elämässäni. Jossakin vaiheessa tiesin Beatlesista kaiken mahdollisen, mutta nyt olisi kertauksen paikka. Aloitin Beatlesin kuuntelemisen 10-vuotiaana, ja pitkään aikaan kuuntelin vain Beatlesia. Bändi oli niin monipuolinen, se riitti.

Omat suosikkikappaleeni: Oh! Darling, Baby's in Black, Strawberry Fields Forever, I Saw Her Standing There, Eleanor Rigby, I'm Only Sleeping, Here There and Everywhere, Norwegian Wood (This Bird Has Flown), All My Loving


1. The Strokes // fanitusta

The Strokes on ehdottomasti ykkönen. Omaperäinen soundi, sydäntäriipaisevat sanoituksen, laulaja Julian Casablancasin joskus säröilevä, joskus pehmeä ääni, kitara... Jo pitkään olen voinut sanoa, että The Strokes on lempibändini ja pysyy sinä pitkään.

Omat suosikkikappaleeni: Machu Picchu, Taken for a Fool, Life Is Simple in the Moonlight, One Way Trigger, Heart in a Cage, Ize of the World, On the Other Side, Vision of Division, What Ever Happened, Oblivius


Soittolista lempibiiseistä jotka olen maininnut

Muita artisteja joista pidän paljon: Blur, Depeche Mode, Franz Ferdinand, Marina and the Diamonds, Melanie Martinez, Phildel, Queen, The Last Shadow Puppets, The Wombats, Vampire Weekend