If you ain't scared, you ain't human.
When Thomas wakes up in the lift, the only thing he can remember is his name. He's surrounded by strangers - boys whose memories are also gone.
Nice to meet ya, shank. Welcome to the Glade.
Outside the towering stone walls that surround the Glade is a limitless, ever-changing maze. It's the only way out - and no one's ever made it through alive.
Everything is going to change.
Then a girl arrives. The first girl ever.
And the message she delivers is terrifying.
Remember. Survive. Run.
--
Kirja oli mielenkiintoinen. Se oli kokonaisuudessa hyvä, ja silti jostain syystä luin sen etanavauhdilla. Jokin magia jäi uupumaan. Tuli mieleen Nälkäpeli, tosin Nälkäpeliä oli vaikeampi laskea käsistä.
Näkökulmahahmona on Thomas, joka ei muista mitään, joka on täysin pihalla vieraassa paikassa vieraiden joukossa. Paperi on alussa puhdas, ja lukija ja päähenkilö lähtevät samalta viivalta. Asioita opitaan sitä mukaan kuin Thomas oppii. Kirja on jämpti ja tapahtumat etenevät sutjakkaasti.
Silti jotkin asiat kirjassa tuntuivat epärealistiltä tai hätiköidyiltä, ikään kuin joidenkin ajatusten ei vaan ollut annettu kypsyä tarpeeksi. Olen hieman kyllästynyt siihen, että päähenkilö on ratkaisu kaikkeen ja hänen annetaan tehdä mitä hän haluaa. Telepaattiset kyvyt tuntuivat päälleliimatuilta ja oliko ainoan tytön, Teresan, pitäminen koomassa suurimman osan kirjaa tarpeellista vai vain kätevä keino pitää hänet poissa tieltä ennen kuin hän on oli tarpeellinen? Jotkut asiat tapahtuivat liian nopeasti. Kirjan loppu tuntui hätiköidyltä, ihan kuin kirjailija oli kovasti halunnut päästä kirjoittamaan jo jatko-osaa. Jos kirja aiemmin oli edennyt sopivaa tahtia, loppupuolella joku oli painanut kelausnappia. Tai ehkä tapahtuvat olivat vaan niin intensiiviset.
Pidin miljööstä, miten se oli kuvailtu ja millainen tunnelma sieltä huokui. Pienen googlettamisen jälkeen huomasin, että kirjaa on joissain määrin verrattu Kärpästen herraan. Tilanne on aikalailla sama - ryhmä nuoria poika hylättynä jossain ilman aikuisia, mutta The Maze Runnerissa tilanne ei ollut kärjistynyt niin pahaksi. Thomas saapuu paikkaan, jossa yhtenäisellä ryhmällä on selkeät säännöt ja johtajat. Jokaisella on oma paikkansa ja jos sääntöjä rikkoo, rangaistus on välttämätön. Paitsi tietenkin Thomasin kohdalla. Kun Thomas rikkoo sääntöjä, hänelle ei käykään kuinkaan. Mitä?
Sokkelo aukean ympärillä on kirjan pahaa huokuva mysteeri. Se muuttuu joka ilta oviaukkojen sulkeutuessa ja siellä vaeltavat hirviöt. Kukaan ei ole selvinnyt yötä hengissä. Sokkeloa tutkivat päivisin juoksijat, jotka käyvät sen läpi karttaa piirtäen ja palaavat sitten vertailemaan tuloksiaan. Heidän työntä on käytännössä turhaa, sillä sokkelo vain toistaa itseään, mutta toivosta ei saa luopua. Thomas haluaa heti päästä juoksijaksi. Hän on varma, että hänet on tarkoitettu hommaan. Hän romantisoi ajatusta, pitää sitä päämääränä, eikä välitä sen mukana tulevista rasituksista tai vaaroista. Sokkelo kiehtoo Thomasia - ja tätä kautta myös lukijaa, mutta kun Thomas lopulta pääsee juoksijaksi, ei se olekaan sellaista miksi sen on kuvitellut. Osa sokkelon jännittävyydestä sulaa pois ja alkaa vaikuttaa jopa tylsältä.
Vaikka The Maze Runner ei ehkä täysin koukuttanut, jätti se silti janon tarttua seuraavaan osaan. Niin monta asiaa jäi vielä auki, niin että tämä tuntui pelkältä pintaraapaisulta. Niinhän ensimmäiset osat yleensä ovatkin: maailma, hahmot ja konflikti esitellään, sitten pieni loppuhuipennus, mutta kaikki ei suinkaa tule olemaan ohi vielä pitkään aikaan. Kirjan epilogi varmisti, että asiat eivät olleet miltä ne olivat hetken näyttäneet.
--
A couple of hours later, the doors having reopened, rumbling and grumbling and shaking the ground until they were finished, Thomas sat at a worn, tilted picnic table outside the Homestead. All he could think about was the Grievers, what their purpose could be, what they did out there during the night. What it would be like to be attacked by something so terrible.
He tired to get the image out of his head, move on to something else. The Runners. They'd just left without saying a word to anybody, bolting into the Maze at full speed and disappearing around corners. He pictured them in his mind as he picked at his eggs and bacon with a fork, speaking to no one, not even Chuck, who ate silently next to him. The poor guy had exhausted himself trying to start a conversation with Thomas, who'd refused to respond.All he wanted was to be left alone.
He just didn't get it; his brain was on overload trying to compute the sheer impossibility of the situation. How could a maze, with walls so massive and tall, be so big that dozens of kids hadn't been able to solve it after who knew how long trying? How could such a structure exist? And more importantly, why? What could possibly be the purpose of such a thing? Why were they all there? How long had they been there?
Try as he might to avoid it, his mind still kept wandering back to the image of the vicious Griever. Its phantom brother seemed to leap at him every time he blinked or rubbed his eyes.
Thomas knew he was a smart kid - he somehow felt it in his bones. But nothing about this place made any sense. Except for one thing. He was supposed to be a Runner. Why did he feel that so strongly? And even now, after seeing what lived in the maze?
s. 40
--
Kirjan nimi: The Maze Runner
Kirjoittaja: James Dashner
Julkaisuvuosi: 2009
Kustantaja: Delacorte Press
Sivumäärä: 374
Luettu loppuun: 2.11.2015
Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa
Arvosana: ✩✩✩½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti