Takakansi:
They thought the end came in a flash.
Before WICKED was formed, before the Glade was built, before Thomas entered the Maze, sun flares hit the earth, killing most of the population.
The worst is yet to come.
Mark and Trina were there when it happened. They survived. But now a virus is spreading. A virus that fills humans with murderous rage.
There is no cure. No escape.
They're convinced that there's a way to save those who are left - if they can stay alive. Because in this new, devastated world, every life has a price. And to some you're worth more dead than alive.
The end is only the beginning.
--
Hyvää uutta vuotta! Ja sitten pari sanaa tästä kirjasta...
Tässä sitä oltiin, 13 vuotta ennen The Maze Runnerin tapahtumia, valmiina ottamaan selvää kaikesta mikä oli jäänyt auki.
Vaikka pitihän se arvata, ettei tästä paljoa irronnut. Tällä kertaa lähdetään Markin matkaan. Vuosi sitten Maa kohtasi katastrofin, ja nyt Mark kumppaneineen todistaa kuinka tappava virus päästetään valloilleen tekemään selvän jäljelle jääneistä ihmisistä.
Kirjasta ei tule sitä tuntua, että se kuuluisi samaan sarjaan varsinaisen trilogian kanssa. Toki samoja termejä heitellään (The Flare, berg, flat trans...), ja Dashnerin kirjoitustyylin tunnistaa, mutta olisin toivonut selkeämpää yhteyttä. Perusteellisempaa syventymistä. Kirjassa kerrotaan, kuinka Teresa päätyi WICKEDin kynsiin, mutta olisin toivonut enemmän muiden henkilöiden taustoista. Olisin mielelläni lukenut jotain vaikka Arisiin tai Minhoon liittyvää. Toivoin suorastaan, että kirjassa kerrotaan Chuckin vanhemmista, jotka Thomas lupasi etsiä, mutta mitä ei koskaan tapahtunut. Esiosana se kertoi kyllä tarinan - tarinan leviävästä viruksesta, mutta entäs korventava aurinko? Miten ihmiset elivät katastofin jälkeen? Mikä muuttui, mikä oli melkein kuin ennen?
En saanut uusista hahmoista mitää irti. Minulle he olivat vain nimiä jotka veivät tarinaa jotenkuten eteenpäin. En tiedä miltä Mark ja Trina näyttivät, saatika sitten millaisia ihmisiä he olivat, tai olivat olleet. Ainoa minkä sain selville oli heidän perusluonteensa. Olisin kaivannut hahmoihin, jälleen, lisää syvyyttä. Valitettavasti esiosan hahmot olivat vielä ohuempia kuin varsinaisen trilogian.
Kirjaan oli ajoin hankala keskittyä. Johtuneiko se siitä että tämä oli kolmas tätä sarjaa putkeen, vaiko alenevasta kiinnostuksesta, mutta minusta tuntui ettei Dashner osannut kertoa tarinaansa. Hänellä oli kaikki ainekset, kaikki potentiaali, mutta sielu tuntui puuttuvan. Teksti oli kamalan puhdasta ja kaavamaista, siitä oli vaikea saada otetta. Vääränlaisiin asioihin keskityttiin. Kolme lukua Markista kamppailemassa henkensä puolesta oli puuduttavaa. Jossain vaiheessa oli luettava väkipakolla eteenpäin jotta pääsisin jossain vaiheessa taas raiteille. Ei hyvä merkki.
Tämän sarjan ollessa nyt takana voin todeta, että ehkä tämä ei ollut aivan minua varten. Ei sytyttänyt. Pidin ensimmäsestä kirjasta, toisestakin hieman, kolmannesta muodollisesti. Tämä oli niitti arkkuun. Ideana sarja on kiehtova, vaikkakin tusinadystopia, mutta silti. Harmitta sarjan fanien puolesta että sisältö on kovin ohutta, vaikka tarina onkin paikoin sykähdyttävä.
Enpä keksi muuta enää sanottavaa. Tämä oli nyt tässä, en luultavimmin tutustu Dashnerin tuotantoon tämän enempää. Nyt jätetään tämä masentava maailma taakse ja siirrytään upouusiin seikkailuhin jonnekin muualle...
--
"My Head! My head! My head!"
"Darnell," Mark whispered, knowing there was no way he could talk to his friend now. And despite how guilty and sick it made him feel, Mark also knew he couldn't possibly go in there to try and help. It would be beyond stupid.
"My heeeeeeaaaaaad!" Darnell shouted in one long, drawn-out wail of such ferocity that Mark stepped back again. He didn't know if he could bear to look anymore.
There was the sound of movement inside, the shuffling of feet. Then a loud thunk against the door. Then another. And another.
Thunk. Thunk. Thunk.
Mark closed his eyes. He knew what that horrible sound was. Trina was suddenly there, pulling him into her arms, squeezing him tightly as she shook with sobs. Alec protested but only halfheartedly. It was too late now.
There were a few more thunks, and then a last, long, piercing scream that ended it a wet, gurgly burst. After that, Mark heard Darnell slump to the floor with an exhale of breath.
He was ashamed of himself, but all Mark felt in that quiet moment was relief that the ordeal had finally ended. And that it hadn't been Trina.
s. 61
--
Kirjan nimi: The Kill Order
Kirjoittaja: James Dashner
Julkaisuvuosi: 2012
Kustantaja: Delacorte Press
Sivumäärä: 327
Luettu loppuun: 28.12.2015
Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa
Arvosana: ✩✩
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti