Blue Lily, Lily Blue

Takakansi:

There is danger in dreaming. But there is even more danger in waking up.

Blue Sargent has found things. For the first time in her life, she has friends she can trust,  a group to which she can belong. The raven boys have taken her in as one of their own. Their problems have become hers, and her problems have become theirs.

The trick with found thins, though, is how easily they can be lost.

Friends can betray.

Mothers can disappear.

Visions can mislead.

Certainties can unravel.

--

Kolmas osa The Raven Cyclea takana. Viimeinen osa on vielä postin matkassa.

Aloitin lukemaan Blue Lily, Lily Bluea heti The Dream Thievesin jälkeen, mutta sitten tuli viikon tauko lomareissun vuoksi, jonne en viitsinyt puoliksi luettua kirjaa raahata, joten hieman piti  palautella tapahtumiamieleen tuossa välissä, sillä kirjaa ei tullut paljon pohdittua. Lisäksi tiesin osan tapahtumista jo etukäteen.

Aluksi kirjan nimi hämmensi. Mitä sillä tahdottiin viestiä? Tulisiko tämän niminen kirja usein poimittua luettavaksi? Lisäksi se ei rimmannut sarjan muiden osien nimien kanssa. Kirjaan perehtyessä kuitenkin nimi sopi kirjalle täydellisesti. Siinä on samalainen mystisyys ja estetiikka, joka huokuu myös kirjan kannesta.

Jos edellisessä kirjassa oltiin keskitytty enemmän Ronaniin ja hänen kykyihinsä, tämä kirja pureutui Blueen, Adamiin ja mystiseen taikametsään, Cabeswateriin. Pojat ja Blue jatkavat siitä mihin ovat jääneet: Glendower on löydettävä, eikä vain siksi, että Gansey haluaa, vaan siksi että Glendower voisi pelastaa Ganseyn hengen.

Sarjan myötä huomaa, että Stiefvater kehittyy kirjoittajana jatkuvasti. Vaikka Blue Lily, Lily Blue ei ollut yhtä hyvä kokonaisuutena kuin edelliset osat, teksti oli ehdottomasti parasta ja helpompaa seurata ja tutkia. Lisäksi tuntui, että tässä kirjassa oli eniten loistavaa huumoria. Varsinkin nyt, kun hahmot ovat tuttuja, moni asia oli hulvaton. Stiefvaterin huumorintaju kyllä puri täysin, hän myös uskaltaa käyttää mustaa huumoria.

Kirjaan koomisuutensa tuovat myös ehkä juuri sitä tarkoitusta tarjoavat sivuhahmot, professori Malory ja Jesse Dittley, joista jälkimmäinen puhui niin kovaan ääneen, että kaikki repliikit oli kirjoitettu caps lockilla. Välillä tuntui, että hahmo suorastaa huusi pään sisällä. Myös kirjan antagonisti, Colin Greenmantle ja hänen vaimonsa Piper olivat omalla tavallaan aika hulvattomia. Greenmantle, joka keräilee yliluonnillisia esineitä, tahtoo omakseen Greywarenin, mutta ei vielä ymmärrä, että kyseessä on henkilö (Ronan), ei esine.

Kirja tarjosi minulle paljon. Rakastan Stiefvaterin luomaa maailmaan, sen hienovaraista ja hieman karmivaa taikuutta ja sitä kuinka hahmot suhtautuvat siihen. Viimeistä osaa odottelen jo innolla, toivottavasti se ei petä odotuksia. Sen perusteella, mitä jo tiedän, näyttää ainakin hyvältä.

--

The phone went quiet. It was never enough, but it was something. Gansey opened his eyes.

Noah sat against the doorjamb of the kitchen-bathroom-laundry. When Gansey thought about it, he thought that possible he had been sitting there for a long time.

There was nothing inherently guilty about the moment except that Gansey burned with guilt and thrill and desire and the nebulous feeling of being truly known. It was on the inside of him, and the inside was all Noah ever really paid attention to.

The other boy wore a knowing expression.

"Don't tell the others," Gansey said.

"I'm dead," Noah replied. "Not stupid."

s. 170

--

Kirjan nimi: Blue Lily, Lily Blue

Kirjoittaja: Maggie Stiefvater

Julkaisuvuosi: 2014

Kustantaja: Scholastic

Sivumäärä: 391

Luettu loppuun: 17.5.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩✩