perjantai 30. joulukuuta 2016

Lupauksia

Tänä vuonna halusin lukea (kunnianhimoisesti) 80 kirjaa ja 30 000 sivua. Olen aikaisemmin tavoitellut jopa 100 kirjaa, mutta se on aina jäänyt puolimatkaan. Tämän vuoden saldoksi selvisi lopulta 48 kirjaa ja 21 838 sivua. Tietenkin tässä on vielä yksi päivä aikaa, että ehtisihän siinä kirjan jos toisenkin kiskaista, mutta todennäköisesti ei.

Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että en ole laskenut tuohon lukuun mukaan rereadejani (neljä ensimmäistä Harry Potteria + viisi osaa The Mortal Instrumentsia) enkä yhtä ainokaista lukemaani e-kirjaa (Nora Sakavicin The Foxhole Court). Oikea luku on 58 kirjaa, sivumäärästä ei tietoa.

Koska pidän epämääräisistä tavoitteista joita en voi saavuttaa, ajattelin asettaa niitä myös vuodelle 2017. Jokaa toivottavasti tulee olemaan tuottoisampi kirjavuosi, kuka tietää... Eikä luvuilla ole loppujen lopuksi mitään väliä, niitä on vain mukava seurata, ainakin omasta mielestäni.

En tee ikinä uudenvuodenlupauksia, mutta ehkä nyt tämän kerran. Lupaan, ainakin yrittää, lukea jotakin kirjaa joka päivä. Yleensä luenkin joka päivä, mutta tässä syksyn mittaan aloin lipsua kun lukuinto laski. Lupaan myös elvyttää lukuintoni. Nyt on juuri otollisen hyvä kirja kesken...

Mitä lukuihin tulee, ajattelin tämän vuoden kirjatavoitteeksi turvallisen 50 kirjaa, niin tulee ainakin se helpommin saavutettua. Ja sivumääräksi se tuttu 30 000.

Tässä laskimella näppärästi juuri muuten laskin, että luin tänä vuonna keskimäärin 455 sivun kirjoja. Ei siis mitään ohkasimpia lätysköjä...

Yritän saada rästiin jääneet kirja-arvostelut tänne vuoden alussa!

2 kommenttia:

  1. Mitä paksumpia opuksia, sitä vähemmän kirjoja ehtii lukea. Ei kannata stressata niitä sivumääriä; lukukokemus kärsii. (Yritän itse oppia tämän, mutta kun maailma on täynnä lukemattomia kirjoja ja uusia ilmestyy kuin sieniä sateella...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itelläni sama periaate mutta tykkään seurata noita lukuja :) tykkään laittaa jonkun tavoitteen ja katsoa kuinka lähelle pääsen

      Ja kokemusta tuosta lukukokemuksen pilaamisesta on kun yritin väkisin lukea tiettyjä määriä :/ ei kyllä toimi...

      Poista