The Winner's Curse

Tämä kansi ei miellytä minua, mutta piti tilata ruma pokkari kun kovakantinen (jossa oli paljon hienompi kansi) tuntui liian kalliilta

Takakansi:

As a general's daughter, seventeen-year-old Kestrel enjoys an extravagant and privileged life. Arin has nothing but the clothes on his back. Then Kestrel makes an impulsive decision that binds Arin to her. Though they try to fight it, they can't help but fall in love. In order to be together, they must betray their people...but to be loyal to their countries, they must betray each other.

--

Tässäpä vasta mielenkiintoinen kirja, ainakin lukukokemuksena. Tämäkin sarja (The Winner’s Trilogy) on pomppinut tasaisesti esiin ya-piireissä, joten tottakai olin kiinnostunut tutustumaan siihen. Kirja kaappasikin heti ensimmäisiltä sivuilta mukaansa. Minulle oli hieman epäselvää ennakkoon, onko tämä dystopiaa vai fantasiaa, mutta kyllä tämä fantasiaa oli, miinus yliluonnollinen. Siis tapahtuu vain täysin eri maailmassa kuin meidän omamme.

Aluksi kirja tuntui etenevän liian nopeasti, mutta sitten rauhallisempi tahti asettui ja pääsin uppoutumaan omassa rauhassa. Pidin kirjan maailmasta kovasti, onneksi Marie Rutkoski oli nähnyt edes jonkin verran vaivaa sitä kehitellessä, esimerkiksi eri kulttuureilla oli eri tavat ja historiaakin valaistiin, paljon parempi suoritus maailmanrakennuksen kannalta kuin Morgan Rhodesin Falling Kingdoms. Pidin kirjassa erityisesti siitä, että naiset käyttivät hienoja mekkoja yms., mutta saivat silti tarttua aseeseen ja liittyä armeijaan.

Kirja seuraa kahta hahmoa, kenraalin tytär Kestreliä, sekä Arinia, orjuutettua nuorukaista jonka Kestrel hetken mielijohteesta ostaa. Arin on kotoisin Herranista, maasta, jonka Valoria (Kestrelin kotimaa) on valloittanut ja kansan orjuuttanut. Hierarkiassa Kestrel on siis varsin korkealla, mutta Arin nokkismisjärjetyksessä alimpana. Kestrel saa hahmoista ehkä enemmän huomiota, jonka vuoksi nimeäisin hänet päähenkilöksi. Sivuhenkilöitäkin kirjasta löytyy, mutta mielestäni he ovat paljon heikompia hahmoja kuin Kestrel ja Arin.

Ehdottomasti mielenkiintoisinta oli seurata Kestrelin ja Arinin välistä suhdetta, ja sen siteen kehittymistä joka heidän välilleen alkoi muodostua. Kestrelistä ja Arinista löytyi yhdistäviä tekijöitä, kuten musiikki sekä erään pelin pelaaminen. Kirjan edetessä selviää, että Arin ennen orjaksi joutumistaan oli ollut aatelinen, joten myös ylhäinen elämäntapa yhdisti heitä. Kirjassa ei myöskään ollut mitään love-at-first-sight -kliseetä (vaikka nuorten romanssi oli pääteltävissä), vaan ehkä pikemminkin mielenkiintoa ensisilmäyksellä. Romantiikka kirjassa oli juuri sopivasti: ei epärealistisen ylenpalttisesti, muttei myöskään mitään olemattomia määriä.

The Winner’s Curse oli reilu puoleen väliin ihan loistavaa luettavaa, mutta sitten kaikki kääntyi päälaelleen, enkä enää tiennyt mitä kirjasta ajatella! Juuri kriittisellä hetkellä Kestrelin ja Arinin roolit kääntyivätkin ylösalaisin, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli äärimmäisen mielenkiintoista. Juoni tiivistyi niin rajusti, että minun oli siinä hetkessä pakko lukea koko kirja yhdeltä istumalta loppuun. En osannut yhtään sanoa, miten tämä tulisi päättymään. Ja kiinnostavasti The Winner’s Curse loppuikin. 

Jos kirjassa olisi ollut vähemmän ”kauneusvirheitä” ja paremmat sivuhahmot, olisi sarjan jatkaminen ollut itsestäänselvää. Mutta nyt en tiedä… Toisaalta tämä kirja onnistui lopulta haastamaan minua aika tavalla, juonellisesti, jos ei tekstillisesti, vaikka tekstikin hienoa oli. Ehkä minun pitäisi vain rohkeasti lukea jatkoa. Toisaalta pelkään mitä jatko-osat tuovat tullessaan… Ehkä tällä hetkellä kallistun tuon jatkaamisen puolelle. Kyllä minä haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu!

--

Arin started to say something else, then stopped, his gaze roving over her face. She grew uneasy.

He was staring, she realized. He was staring at her.

"You have dirt on your face," he said shortly.

He returned to his work.

Later, in her bathing room, Kestrel saw it. The moment she tilted the mirror to catch the low, amber light of late afternoon, she saw what he had seen, as had Lirah, who had tried to tell her. A faint smudge traced the slope of her high cheekbone, darkened her cheek, and skimmed the line of her jaw. It was a handprint. It was the shadow left from her father's gritty hand, from when he had touched her face to seal the bargain between them.

s. 83

--

Kirjan nimi: The Winner's Curse

Kirjoittaja: Marie Rutkoski

Julkaisuvuosi: 2014

Kustantaja: Square Fish

Sivumäärä: 355

Luettu loppuun: 21.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩✩