Teemestarin kirja

Takakansi:

Maailmasta on loppumassa vesi.

Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurivallan alla.

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon.

--

Teemestarin kirja on vaihteeksi suomalaista dystopiaa. Olen lukenut pitkään englanniksi, tai sitten käännöskirjoja, ja ihan alun perin suomeksi kirjoitettu kirja pistää heti joukosta. Teksti on raikasta, soljuvaa, paljon luonnollisempaa kuin käännösversioissa. Ehkä juuri tämän takia monet suosivat alkuperäisiä kieliversioita.

Teemestarin tarinaan on helppo sujahtaa mukaan. Itärannalla on kerronnan lahja, ja tarina soljuu luontevasti. Tällä kertaa eletään dystopiamaailmassa, jossa juomavesi uhkaa loppua ja sitä säännöstellään ankarasti. Kirjan päähenkilö Noria kuuluu teemestarin sukuun – vuosien ajan hänen perheensä on toimittanut teeseremonioita sekä pitänyt huolen salaisuudesta, tunturin vesilähteestä. Kirja on kerrottu minäkertojalla, joka ei kuulu suosikkikerrontatapohini. Monet tuntevat että juuri minäkertoja päästää heidät hahmon lähelle, mutta mielestäni se päinvastoin etäännyttää hahmosta. Siksipä tuntui, että en saanut Noriasta kaikkea irti, vaikka pidinkin hänestä hahmona. Hän oli realistinen hahmo, sillä hänellä oli epävarmuuksia, tiedonjanoa ja hän teki myös virheitä.

Kirjassa vahvana nousi esille Norian ja Sanjan ystävyyssuhde, joka saattoi olla ainakin Norian puolelta jotain syvempääkin, jos niin tahtoi tulkita. Pidän kirjoista, joissa on vahvoja ystävyyssiteitä, sillä ystävyyssuhde voi olla paljon monisyisempi kuin romanttinen. Kirjojen parhaat romanssitkin alkavat ystävistä. Kirja on ovelasti kirjoitettu, tuntui että lukija yritettiin saada koko ajan epäilemään Sanjaa, mutta asia ei ollutkaan niin.

Mitään kaavamaisuutta kirjassa ei ollut. Dystopiaa oli lähestytty ihan omalla tavallaan, mikä on nykyään harvinaista, onhan dystopia trendi. En ole lukenut tarpeeksi suomalaisia dystopioita verratakseni Teemestarin kirjaa kotimaisiin kumppaneihinsa, mutta kyllä tässä oli uniikki vivahde. Ei ole ihme, että kirjaa on viety myös maailmalle.

Teemestarin kirja oli todella raikas, tasainen ja huolellisesti rakennettu kirja. Tuli jano tätä lukiessa, kun puhuttiin koko ajan teestä ja vedestä. Teeseremonia oli mielenkiintoisesti kuvattu perinne, toi kirjaan itämaisen vivahteen, vaikka tapahtumapaikka oli selkeästi tulevaisuuden Suomi, ainakin maantieteellisesti. Olin myös tyytyväinen kirjan loppuun, sillä se ei ollut ennalta-arvattava. Tuntui, että kirja jaksettiin kirjoittaa loppuun saakka. Kirja oli miellyttävä lukukokemus, sen tunnelma ihana, mutta koukkuun en jäänyt. 

--

"Haluaisin kaivautua muovihaudan pohjaan asti. Ehkä silloin ymmärtäisin entismaailmaa ja ihmisiä, jotka heittivät tämän kaiken pois."

"Ajattelet heitä liikaa", Sanja sanoi.

"Sinäkin ajattelet heitä", vastasin. "Et kävisi täällä muuten."

"En minä heitä ajattele", Sanja sanoi. "Vain heidän laitteitaan, sitä mitä he osasivat ja sitä minkä he jättivät meille." Hän vaikeni ja laski kätensä käsivarrelleni. Tunsin hihan kankaan läpi hänen sormiensa lämpimät ääriviivat ja niitä ympäröivän auringon, kaksi erilaista kuumuutta vierekkäin. "Ei maksa vaivaa ajatella heitä, Noria. Eivät hekänn ajatelleet meitä."

s. 34-35

--

Kirjan nimi: Teemestarin kirja

Kirjoittaja: Emmi Itäranta

Julkaisuvuosi: 2012

Kustantaja: Teos

Sivumäärä: 330

Luettu loppuun: 24.4.2016

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩✩½