Winter

Takakansi:

Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the sears that mar her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana.

Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feeling for her childhood friend, the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.

Can Cinder, Scarlet, Cress and Winter defeat Levana and find their happily ever afters? 

--

Taas on yksi hyvä kirjasarja luettu. Tai onhan tästä vielä pari extrakirjaa, mutta en tiedä millon aion niitä lukea vai aionko ollenkaan.

Winter onnistui olemaan yhtäaikaa tyydyttävä ja epätyydyttävä päätösosa mahtavalle sarjalle. Pidin Cressistä todella paljon, mutta Winter ei yltänyt samalla kutkuttavuuden tasolle. Ehkä siksi että Winterin erikoisesta hahmosta oli toisinaan vaikea saada kiinni. Jacinista sen sijaan opin pitämään. Lumikin satua Meyer oli taas hyödyntänyt hyvin, mutta jotenkin tuntui, että Winterin hahmo jäi jopa hieman taka-alalle "omassa" kirjassaan. Johtunee ehkä monista eri näkökulmista, joita kirjassa käytettiin, mikä pirstaloi kirjaa ikävästi. Toisaalta ei viimeisen osan kohdalla ole vaihtoehtoa, jos haluaa solmia jokaisen tärkeän hahmon langanpäät yhteen.

The Lunar Chronicles on painottanut myös vahvasti romantiikkaa, ja sarjassa onkin neljä varsinaista paria. Kirjan alussa hämmennyin hieman siitä, kuinka nopeasti Cinderin ja prinssi Kain suhde oli edennyt. Olinko unohtanut Cressin lopusta jotain? Winteristä ja Jacinista kyllä pidin, he olivat herttaisia, mutta eniten söpöyspisteitä keräsivät Cress ja Thorne (kuolin).

Winter seuraa sankariemme matkaa Lunalla kohti vallankumousta. Cinderin harteilla on suuri taakka; hän on kadonnut prinsessa Selene, ainoa mahdollinen henkilö, joka voi syöstä vallasta ilkeän tätinsä Levanan. Levana on oikea antagonistin kliseepesä, joka tekee hahmosta hieman kaksiulotteisen. Levanasta on kuulemma oma spin off -kirja, joten ehkä se täytyisi lukaista jotta hahmosta saa kaiken irti... 

Reilu 800 sivuiseen kirjaan mahtui muuten itsestäänselvästi paljon tapahtumaa. Välillä ei tiennyt miten päin olla, ja vauhdikkuutta kyllä riitti. Eikä porukka tuntunut pysyvän kasassa, mutta lopulta kaikki olivat taas yhdessä. Kirjan kliimaksi oli suuremmoinen, mutta se tuntui tulevan kauhean äkkiä, noin sata sivua ennen kirjan varsinaista loppua. Olen niin tottunut hätäistyihin loppuihin, että kuin kunnollinen sattui kohdalle, hämmennyin!

Vaikka Winteristä jäikin hyvälle mielellä, oli kirjassa omat takkuilunsa, lähinnä itse nimihenkilön juonikaaren kanssa sekä liian monessa näkökulmassa, jotka vaihtuivat joskus liian tiuhaan (tuli ähky). Lisäksi Cinderin päätös lopussa (ei spoileria...) oli hieman turhauttava, mutta oikeastaan järkevä. Itse vain olisin pitänyt enemmän toisenlaisesta ratkaisusta. 

Loppujen lopuksi Winter jäi ehkä kirjoista heikoimmaksi nimenomaan kokonaisuutena. Ymmärrettävää on kuitenkin, että päätösosana kirjan on hieman pakkokin keskittyä vähän kaikkeen jotta lukijat ovat tyytyväisiä. Lisäksi jäin kaipaamaan Meyerin erinomaista arkipäiväisyyden kuvausta, mistä nautin erityisesti Cinderin ja Scarletin kohdalla! Lunarien metkuista lukeminen ei ollut yhtä nautinnollista.

Lainaukseksi yksi kirjan hauskimmista kohdista. Onneksi kovin sotaisaa kirjaa valoitti ihana huumori.

The Lunar Chronicles Tumblr-blogissani.

--

"About time you woke up, lazy." Cinder glanced over her shoulder to see Thorne in the doorway. Cress and Jacin filed in behind him. "How's the hand?"

"Almost fully functional."

"Of course it's almost fully functional," said Iko. "Cress and I are geniuses." She flashed Cress a thumbs-up.

"I helped," said Thorne.

"He held the lamp," Iko clarified.

"Jacin did nothing," said Thorne, pointing.

"Jacin checked your pulse and breathing and made sure you weren't dead," said Iko.

Thorne snorted. "I could have done that."

s. 526-527

--

Kirjan nimi: Winter

Kirjoittaja: Marissa Meyer

Julkaisuvuosi: 2015

Kustantaja: Feiwel and Friends

Sivumäärä: 823

Luettu loppuun: 27.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩½

Captive Prince

Takakansi:

Damen is a warrior hero to his people, and the rightful heir to the throne of Akileos. But when his half brother seizes power, Damen is captured, stripped of his identity, and sent to serve the prince of an enemy nation as pleasure slave.

Beautiful, manipulative, and deadly, his new master, Prince Laurent, epitomizes the worst of the court at Vere. But in the lethal political web of the Veretian court, nothing is as it seems, and when Damen finds himself caught up in a play for the throne, he must work together with Laurent to survive and save his country.

For Damen, there is just one rule: never, ever reveal his true identity. Because the one man Damen needs is the one man who has more reason to hate him than anyone else...

--

Ei.

Siis ei vaan ei.

Päätin lukea tämän kirjan vitsillä, sillä olin aikoinaan takakansitekstin perusteella päättänyt, etten tähän kirjaan kosken. Kuitenkin, kirjoja on turha tuomita niitä lukematta, joten ajattelin että mitäpäs siinä menettämään.

Lyhyesti: Prinssi Damenin veli myy hänet (seksi)orjaksi toisen valtakunnan prinssi Laurentille. Ja sitten kaikenlaista tapahtuu, mikä ei oikeastaan minua kiinnostanut.

Joo ei. Jo ajatuksena orjuus on inhottava. Kirja ei käsittele sitä hyvin. Kirjan maailma on huonosti rakennettu. En saanut otetta hahmoista. En saanut kirjasta irti oikeastaan mitään. Lisäksi aluksi tuntui, ettei tarina etene mihinkään suuntaan. Olin yllättynyt, että kirjassa oli juonikin.

Huomaa, että kirja on alunperin lähtöisin netistä. Teksti on oikein hyvää, mutta tarina itse miellyttää itseasissa vain kapeaa kohderyhmää. Olen kyllästynyt näihin negatiivisiin m/m tarinoihin, joiden keskiössä on raiskaus ja esineellistäminen (tähän törmää jo tarpeeksi fanfiktiossa). Olen kyllästynyt kirjoihin jotka ovat ~twisted~ & ~dark~ ja siinä kaikki. Olen kyllästynyt väkinäisiin hahmoihin ja laahaaviin juoniin. Plääh.

Ei siis minua varten ollut tämä. Sen kyllä jo ennen kirjaan tarttumista tiesin, mutta täytyyhän huonojakin lukukokemuksia kertyä. Onneksi kirja oli lyhyt. Ja tiedostan hyvin, että monet tästä tykkäävät ja että tarina saa syvyyttä jatko-osissa, mutta eikös juuri ensimmäisen kirjan pitäisi olla se joka saa lukijan mukaansa? Ja niin tässä tapauksessa ei tapahtunut. Jos tykkää niin tykkää, mutta minun puolestani tällaiset tarinat saisivat pysyä netissä.

--

And so they took him back into his small, familiar, overdecorated room.

It had been a long, sleepless night, and he had a pallet and cushions on which to rest, but there was a feeling in his chest that prevented sleeping. As he looked around the room, the feeling intensified. There were two arched windows along the wall to his left, with low wide sills, each covered with patterned grilles. They looked out on the same gardens as Laurent's loggia, which he knew from personal observation. His chain would not stretch far enough to give him a view. He could imagine below the tumbled water and cool greenery that characterised Veretian interior courtyards. But he could not see them.

What he could see, he knew.

s. 218

--

Kirjan nimi: Captive Prince

Kirjoittaja: C. S. Pacat

Julkaisuvuosi: 2012

Kustantaja: Berkeley

Sivumäärä: 244

Luettu loppuun: 15.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩½

Lady Midnight

Takakansi:

In a secret world where half-angel warriors are sworn to fight demons, parabatai is a sacred word. A parabatai is your partner in battle. A parabatai is your best friend. Parabatai can be everything to each other - but thay can never fall in love.

Emma Carstairs is a warrior, a Shadowhunter. She lives for battle. Alongside her parabatai, Julian Blackthorn, she patrols Los Angeles, where vampires party on the Sunset Strip, and faeries - the most powerful of supernatural creatures - teeter on the edge of war with Shadowhunters. When bodies of humans and faeries are found murdered in the same way Emma's parents were when she was a child, an uneasy alliance is formed. This is Emma's chance for revenge and Julian's chance to get back his brother Mark, who is being held by the faerie Courts. All they have to do is solve the murders within two weeks... and before the murderer targets them.

Their search takes Emma from sea caves full of sorcery to a dark lottery where death is dispensed. And each clue she unravels uncovers more secrets. What has Julian been hiding from her all these years? Why does Shadowhunter Law forbid parabatai to fall in love? Who really killed her parents - and can she bear to know the truth?

--

Luin tätä kirjaa aivan tajuttoman pitkään, vaikka pidinkin siitä valtavasti. Jostakin syystä Cassandra Claren kirjoitustyyli ei vain täysin istu minulle ja minun on usein hankalampaa uppoutua hänen teoksiinsa pitkiä aikoja putkeen. Teksti on kuitenkin mainiota, mutta siinä on vain todella paljon informaatiota eikä se ole oikealla tavalla kevyttä.

Lady Midnight on kuitenkin onnistunutta jatkoa The Mortal Instruments -sarjalle. Pidin tästä aloitusosasta itse asiassa enemmän kuin mistää TMI-kirjasta, mikä kertoo ehkä Claren kehityksestä tarinankertojana. Tuntui, että Lady Midnightista puuttui kaikke se turha mitä The Mortal Instrumentsiin joskus eksyi. Jotain oli koko ajan tekeillä, ja juoni eteni, ja mielenkiinto pysyi yllä. En melkein malttanut odotella pääseväni kirjan loppuun saakka.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, ja juonessa oli paljon kutkuttavuutta. Tosin aika vähän jännitystä säästettiin jatko-osan varaan. Melkein kaikki itseäni pohdituttaneet "mysteerit" (Kuka on The Guardian, ja mikä on hänen motiivinsa? Miksi parabatait eivät saa rakastua toisiinsa? Keitä Johnny ja Kit Rook oikeastaan ovat?) paljastuivat lopulta kirjassa, tosin eivät tuottaneet pettymyksiä. Paitsi Malcolm Faden hahmo jäi hieman harmittamaan, sillä pidin hahmosta ja eräät häneen liittyvät seikat hieman mutkistavat asiaa... (ei juonenpaljastuksia tällä kertaa)

Hahmoista sen verran että Clarella on kyllä taito luoda hahmoja tallella, mutta ainakaan vielä heihin ei ihastanut yhtä täydellä voimalla kuin The Mortal Instrumentsin hahmoihin. Oikeastaan ei pitäisi vertailla, sillä onhan kyse eri sarjoista, mutta toisaalta universumi on sama... Pidin kyllä hahmoista, mutta en täysin hullaantunut. Emma ei ehkä ihan vakuuttanut päähenkilönä, sillä hän oli kehittynyt hieman eri tavalla kuin olisin toivonut (Emma tavattiin jo kirjassa City of Heavenly Fire). Mainittakoon, että suosikkihahmoni on ehkäpä Mark Blackthorn. 

Myös hahmojen väliset suhteet olivat kutkuttavia. Draamaa riittää entistä enemmän, ja jos tiettyen juonellisten seikkojen paljastuminen jo tässä osassa harmitti, suhteiden kehittymistä saa odotella seuraavan osan kohdalla. Sydäntäsärkevät rakkaustarinat näyttävät olevan kirjan pääteemoja, mutta myös ihastuttavia ystävyys- ja sisarussuhteita löytyy.

Lady Midnight on kokonaisuudessa erinomainen paketti. Seuraavaa osaa voin sanoa odottavani kuin kuuta nousevaa, ja tämä sarja on ehdottomasti positiivinen yllätys! Olin hieman epävarma siitä halusinko jatkaa varjonmetsästäjien maailmassa, mutta Cassandra Clare on osoittanut omaansa vielä paljon ässiä hihoissaan. Mielenkiinto pysyy yllä, jos olet TMI-lukija, ja pidit sarjasta, älä ihmeessä missaa!

--

"Because he loves you?"

"Or because he hates us. I don't know." Julian dug restlessly at the sand. "I'd hate us, if I was him. I hate him, sometimes."

Emma swallowed. "I hate my parents, too, for dying. Sometimes. It's not - it doesn't mean anything, Jules."

He returned his face toward her at that. "That's not the kind of hate I mean." His voice was low. "If he was here, God, everything would be different. Would have been different. I wouldn't be the one who ought to be home now in case Tavvy wakes up. I wouldn't be doing an immoral thing, walking down to the beach because I needed to get away. Tavvy, Dru, Ty - they would have had someone to raise them. Mark was sixteen. I was twelve."

s. 108


--

Kirjan nimi: Lady Midnight

Kirjoittaja: Cassandra Clare

Julkaisuvuosi: 2016

Kustantaja: Simon & Schuster

Sivumäärä: 669

Luettu loppuun: 9.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩✩✩

Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

Takakansi:

Dante can swim. Ari can't. Dante is articulate and self-assured. Ari has a hard time with words and suffers from self-doubt. Dante gets lost in poetry and art. Ari gets lost in thoughts of his older brother who is in prison. Dante is fair skinned. Ari's features are much darker. It seems that a boy like Dante, with his open and unique perspective on life, would be the last person to break down the walls that Ari has built around himself.

But against all odds, when Ari and Dante meet, they develop a special bond that will teach them the most important truths of their lives, and help define the people they want to be. But there are big hurdles in their way, and only by believing in each other - and the power of their friendship - can Ari and Dante emerge stronger on the other side.

--

Tämä kirja eksyi nopeasti luettavien listaan ja tuli sitten tilattuakin yhden kirjatilauksen matkassa. Kirja on kasvutarina, ja kertoo enimmäkseen pojasta nimeltä Aristotle, eli Ari, ja hänen nuoren mielensä kamppailuista. Erityisen painon saa Arin ystävyyssuhde Danteen. Poikien merkittävä ystävyys alkoi uima-altaalla, jolloin Dante opetti Arin uimaan. (Luulin että tällä seikalla oli ollut isompikin merkitys tarinassa, mutta ei sittenkään.)

Kirja on varsin filosofinen, mikä ei yleensä ole minun heiniäni, eikä kyllä ollut tälläkään kertaa. Pidin kirjasta sen ensisivuilla, erityisesti Arin ja Danten nopeasta ystävystymisestä, mutta siihen se sitten jäikin. Arin hahmoon kirjan kertojana oli minun osaltani vaikea tykästyä, vaikka voinkin nähdä kuinka moni voi henkilöön samaistua. Tarina soljui eteenpäin juonettomana, mikä ei oikeastaan ole huono asia, jos muusta sisällöstä saa paljon irti. Minä kuitenkin sain vähemmän.

Teksti tuntui kamalan ohuelta. Kyllä, siitä sai irti oivia lainauksia ja pohdittavuus oli kohdallaan, mutta jotenkin kaikki tuntui… kelluvan. Teksti oli lihaa ilman luita, jos vertauksen voin näin kääntää. Hidaslukuiseksi en kirjaa voisi väittää sen kevytrakenteisen tekstin ja lyhyiden kappaleiden vuoksi. Kirja dialogi vaikutti epärealistiselta, vaikka oli siinäkin kiehtovuutensa. Lisäksi minulla oli koko ajan tunne, että kirjailija ei osannut päättää mihin Arin ”kamppailuista” hän keskittyisi. Suhde Danteen tunnuttiin työnnettävän eteen, mutta silti siinä säilyi kummallinen etäisyys… En ymmärtänyt Arin osalta kuuman ja kylmän esittämistä, ja kesken kirjan Dante vain sysättiin syrjään, tai ainakin tuntui siltä.

Kirjassa on myös LGBTA+ teemoja, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmin ymmärsin, ja lähinnä Danten osalta. Kirja loppu oli kuitenkin kaunis, tosin omalla tavalla antiklimaattinen. Toisaalta kirja, joka ei panosta juoneen vaan muihin teemoihin ei ehkä tarvitsekaan kliimaksia, mutta toisaalta se olisi tuonut kirja sopivaan ”pakettiin”. Kliimaksia tai ei, loppu oli muussa tapauksessa hyvä.

Tällaisia kirjoja, jotka eivät vastaa odotuksia ja muodostavat pienen pettymyksen tulee aina silloin tällöinen vastaan eikä sille voi mitään. Huonommankin puoleinen lukukokemus on silti lukukokemus, ja olen sitä mieltä, että jokaisesta kirjasta voi oppia aina jotakin. Eikä se, että itse en kirjaan ihastunut tee siitä huonoa kirjaa. Kaikki riippuu näkökulmasta, ja Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe oli kirja josta ehdottomasti olisin voinut pitää. Mutta mitä tapahtui maailmankaikkeuden etsimiselle?

--

"I hate them," I said.

"Sam told me you know about Dante."

"There are worse things in the world than a boy who likes to kiss other boys."

"Yes, there are," she said. "Much worse."

s. 307


--

Kirjan nimi: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

Kirjoittaja: Benjamin Alire Sáenz

Julkaisuvuosi: 2012

Kustantaja: Simon & Schuster

Sivumäärä: 359

Luettu loppuun: 8.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩½