Hupsis

Minun piti päivitellä täällä aikaisemmin, mutta olen ollut kipeänä maanantaista asti ja olen itseasiassa vieläkin, mutta koko ajan parempaan päin menossa. Myös lukeminen on jäi taka-alalle, varsinkin kuin tiistaina en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan sängynpohjalla, vaikka sinnikkäästi yritin ottaa kirjaa käteen, en päässyt muutamaa sivua pidemmälle. Älkää lukeko huimauksessa, tulee vain paha olo ja tekstin unohtaa välittömästi...

Hupsis. Tilasin kirjoja kaksin kappalein. Tosin Martinin kirjaa olen odottanut kesästä saakka, mutta Riordanin The Sword of Summer nyt vain lähti mukaan kun kirjailijasta taas innostuin. Ensi vuonna alkaa taas uusi sarja, The Trials of Apollo, joka jatkuu epäsuorasti Olympoksen sankareista, vaikka keskittyykin jumala Apolloon. En ole siis vieläkään vapaa näistä kuvioista...

Nämä kirjat ilmestyivät tismalleen samana päivänä. Millä todennäköisyydellä? Nämä lähtevät sitten lukuun The Maze Runnerin jälkeen. Vieläkin päässä heittää, joten lukemisessa voi mennä hetki.

Olen myös lukenut Riordanin Percy Jackson -sarjaa uudelleen ja tänään aloitin neljännen osan. Sen jälkeen luen vielä perään Olympoksen sankarit. Näistä uusintakierroksista en ainakaan toistaiseksi ajatellut kirjoitella mitään ellen keksi mitään huomioitavaa. Tulee kauhea nostalgiaryöppy näistä kirjoista kun muistelee mitkä fiilikset on ollut ekoilla lukukerroilla. Eivätkä kirjat minun osaltani ole menettäneet hohtoaan vaikka nuoremmille ovatkin suunnatut.

Tämän hetken keskeneräiset sattuvat olemaan sokkeloteemaisia...

Ainiin, en yleensä lue näin paljon englanniksi. Näitä kirjoja on vain tullut ostettua ja niitä on kasaantunut... 

Shades of Earth

Takakansi:

Fueled by lies. Ruled by chaos. Almost home.

Amy and Elder have finally left the oppressive walls of the spaceship Godspeed behind. They're ready to start afresh - to build a home - on Centauri-Earth, the planet that Amy had traveled 25 trillion miles across the universe to experience.

But this new Earth isn't the paradise that Amy has been hoping for. There are giant pterodactyl-like birds, purple flowers with mind-numbing toxins, and mysterious, unexplained ruins that hold more secrets than their stone wall first let on. The biggest secret of all? Godspeed's former passengers aren't alone in this planet. And if they're going to stay, they'll have to fight.

Amy and Elder must race to uncover who - or what - else is out there if they are to have any hope of saving their struggling colony and building a future together. They will have to look inward to the very core of what makes them human on this their most harrowing journey yet. Because if the colony collapses? Then everything they have sacrificed - friends, family, life on Earth - will have been for nothing.

--

Tuntui hyvältä lukea vaihteeksi scifiä, varsinkin sellaista joka ei varsinaisesti edusta dystopia-alalajia, joka ainakin pari vuotta sitten oli suosionsa huipulla. Olin ihastunut tämän trilogian aikaisempiin osiin silloin kun ne ilmestyivät suomeksi. Kauniit kannet ja idea avaruusaluksesta tapahtumapaikkana houkuttelivat minua. Tämä päätösosa kuitenkin kalpeni aikaisempien rinnalla. Oliko syynä kielen vaihdos (tätä kirjaa ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi, mikä on hölmöä, sillä kaksi edellistä kuitenkin on), tapahtumapaikan vaihdos vaiko se, että olen alkanut kasvaa ulos nuoriso/ya-kirjoista? 

Kirjaa kuvaa parhaiten sana jännittävä. Sain koko ajan 'pureskella kynsiäni' kun tapahtumat vyöryivät ja mysteereitä kerääntyi. Ja kun mysteerit pikkuhiljaa ratkesivat, uusia tuli tilalle. Mietin monta kertaa miten kirjailija lopulta ratkaisee kaiken ja millainen loppu kirjassa on. Monta kertaa teki mieli kuikuilla viimeisille sivulle ja spoilata kaikki.

Pidin enemmän sarjasta, kun kaikki tapahtui avaruusalus Godspeedin (suom. Varjelus) sisällä. Hassua, sillä muistan kuinka lukiessani edellisiä osia toivoin koko ajan, että päästäisiin planeetalle. Sitä haluaa mitä ei voi saada. Lisäksi planeetalle elo osoittautui kovanluokan scifitoimintaleffan kaltaiseksi, kun hahmoille ja lukijalle vieraat olennot listivät salakavalasti porukkaa minkä kerkeävät samalla kuin porukka on jakaantunut maasyntyisten ja alussyntyisten kesken. Kumpikaan ryhmä ei luota toiseen. Epärealistista tässä oli, että vain nimetyt hahmot tuntuivat kuolevan. Ensin jompikumpi päähenkilöitä kiinnittää huomita johonkin henkilöön ja parin luvun päästä hän onkin ruumis maassa. Yhdenkään hahmon nimi ei selvinnyt vasta hänen kuoltua, vaan kaikki olivat jo ennestään tuttuja.

Kun pääsin kirjan loppua kohti, aloin ajatella, että tässä ei mitenkään voi olla onnellista loppua. Kaikki tuntui sortuvan käsiin. Punoin pääni sisällä ratkaisuja ja yritin selvittää mysteerejä, samalla ihmetellen miten kaikki lopulta tulee olemaan. Jotkin juonenkäänteet oli odotettavissa. Jotkin yllättivät puun takaa. Loppuratkaisua en arvannut etukäteen, mutta olin siihen tyytyväinen. Oliko loppu onnellinen? Joiltain osin. Mahdollisesti.

Vaikka juonensa puolesta kirja olikin kovan luokan scifiä, siitä paistoi tyypilliset ya-piirteet läpi. Romantiikkaa ei tässä sarjassa ole ollut niin paljon kuin takakannet ovat antaneet ymmärtää. Amyn ja Elderin romanssi ei tuntunut elämää suuremmalta rakkaustarinalta, vaikka he toisiinsa kovasti olivatkin kiintyneet. Heidän suhteensa tuntui keskeneräiseltä, mikä toisaalta on loogista, sillä he ovat tunteneet toisensa vasta noin kolme kuukautta. Valitettavasti tähänkin kirjaan ilmestyi kuin taikaiskusta kolmiodraaman siemen, kun erikoiset siniset silmät (tämän kirjan Tšehovin ase) omaava Chris selvästi osoitti kiinnostustaan Amyyn. Ärsyynnyin koko juttuun, mutta lopulta Chris onnistui yllättämään. 

Loppujen lopuksi en osaa sanoa, oliko päätösosa hyvä vai ei. Kokonaisuutena kirja ehkä toimi, mutta tietyt yksityiskohdat joihin edellä tartuin tuntuivat latistavan sitä, tekevän siitä vähemmän älykästä kirjallisuutta. Ja aiva lopullinen loppuratkaisu oli ehkä klisee, mutta toimiva sellainen. Kliseitä ei tarvitse aina vältellä, niitä on vain käytettävä oikein. Ja voiko ya-kirjoissa oikeastaan ollakaan täysin onnetonta loppua? Ehkä katkeransuloisia, mutta toivoa on jäätävä.

--

"I'm not just going to hand my people over to you," I say, turning away from him and toward the door that leads into the shuttle. A wind from the planet swirls through my hair, making me feel stronger.

"I'm not suggesting that, son."

"Quit calling me son." I am no man's son.

"Elder." Colonel Martin says my name as if it leaves a bitter taste in his mouth. "This is about more than you or me. We can't let egos get in the way."

"I'm not letting my ego control me," I say. "Don't let yours. I may be younger than you, but are one thousand four hundred and fifty-six people inside that shuttle who stand behind me."

Colonel Martin stands up and lets the chair whip around. "I know that," he says, the kind edge gone from his voice. "I just thought I could reason with you -"

"You can," I say simply. "You're right - it hasn't been easy. And I'm very well aware that I am not in the best position." How could I not be aware of that, given the way Bartie rebelled? The way people would rather stay on the ship than follow me off it? The way three of my people have died already just because they trusted me?

"I'm not against you," I add. "But I don't think that it needs to be just me of you. I'm willing to let you guide us, but I'm not going to tell my people to blindly obey you."

"But you'll stand behind me? Support my orders?"

"If I find them reasonable, yes. I will stand beside you."

s. 52-53

--

Kirjan nimi: Shades of Earth

Kirjoittaja: Beth Revis

Julkaisuvuosi: 2013

Kustantaja: Razor Bill

Sivumäärä: 441

Luettu loppuun: 12.10.2015

Mistä kirja: CDON

Arvosana: ✩✩✩

Olympoksen veri

Takakansi:

Minä olen Haadeksen poika.

Menen minne haluan.

Pimeys on minun perintöni.

Argo II:n miehistö on matkalla Peloponnesoksen ympäri taistellakseen maaemo Gaiaa ja tämän ylösnousseita jättiläisiä vastaan. Samaan aikaan Gaia yrittää hyötyä kreikkalaisten ja roomalaisten välirikosta.

Maaemon julmana suunnitelmana on uhrata Ateenassa kaksi puolijumalaa kukoistaakseen itse täysin voimin. Miten Percy ja kumppanit pystyvät taistelemaan Gaian mahtavaa armeijaa vastaan? Viimeisenä keinona on matkanta taistelemaan vaaralliseen Ateenaan.

--

Tätä kirjaa lukiessa muistui nopeasti mieleen, miksi tämäkin sarja on yksi suosikeistani. Riordanin nerokas mytologian hyödyntäminen, aivan ihanat hahmot ja huumori saivat minut pitämään jälleen kerran kirjaa lähes tauotta käsissäni. Siitä tuntuu olevan niin kauan kun luin tämän sarjan ensimmäisen osan jouluyönä ihan kokonaan. (Menin nukkumaan muistaakseni vasta neljän maissa?) Riordan on vain luettava yhdeltä istumalta.

Kirjassa tapahtui ihan ensimmäisiltä sivuilta saakka. Mitään hengähdystaukoja ei tunnuttu annettavan, vaan tapahtumia tykitettiin sivu toisensa jälkeen kun hirviöitä ja katkeria jumalia ilmestyi joka kulman takaa. Välillä toivoin Riordanin rauhoittuneen hetkeksi ja malttaneen kirjoittavan hieman rauhallisemmin, mutta toisaalta se ei sovi Riordanin tyyliin.

Jäin kaipaamaan joitakin hahmojen näkökulmia. Kertojahahmoja oli tähän kirjaan päätynyt viisi, joista Reyna ja Nico olivat uusia, tosin eivät hahmoina. Olin innoissani kummankin näkökulmista. Reynan hahmo syveni mukavasti ja oli kiva saada tietää mitä Nicon pään sisällä liikkui. Kirjan edetessä odotin jännityksellä, miten asiat lopulta ratkeasivat. En pettynyt, ja kirjan loppu jätti hymyn huulille. Tuli hieman samanlainen olo, kuin aikoinaan sain päätökseen Percy Jackson -sarjan (tämän kirjasarjan edeltäjän). Haikeus muuttui riemuksi, kun tapahtumat jatkuivat tässä Olympoksen sankarit -sarjassa. Nyt olen oikeastaan tyytyväinen, että Percyn ja muiden tarina taitaa olla tässä. Loppu oli juuri sellainen, ja parempi, kuin sen haaveilin olevan.

Nyt tekisi mieli lukea molemmat sarjat uudestaan. Siitä on jonkin verran aikaa, kun luin Haadeksen talon (Olympoksen verta edeltävä osa), joten olin aluksi hieman pihalla kun en muistanut sarjan tapahtumia! Tämäkin kirja virui jonkin aikaa hyllyssä houkuttelemassa, mutta päätin lukea tärkeämmät (eli Tulen ja jään laulun) ensin. Muistinvirkistys sarjasta olisi kohdallaan. Onneksi Riordanilta ilmestyy ihan kohta norjalaiseen mytologiaan perustuva samantapainen kirja! Suomentamista saa odottaa, mutta ehkä luenkin kirjan englanniksi? Riippuu kärsivällisyydestäni.

--

"Minä autan sekä kreikkalaisia että roomalaisia", Nico sanoi.

Octavianus nauroi. "Älä yritä! Mitä he ovat tarjonneet sinulle? Paikan leirissään? He eivät pidä lupaustaan."

"En minä halua heidän leiriinsä", Nico ärjähti. "Enkä sinun leiriisi. Kun tämä sota on ohi, karistan lopullisesti kummankin leirin pölyt jaloistani."

Will Solacelta pääsi ääni, joka kuulosti siltä kuin hän olisi saanut nyrkistä mahaan. "Miksi ihmeessä?"

Nico rypisti hänelle otsaansa. "Ei kuulu sinulle, mutta tunnen itseni ulkopuoliseksi. Se on sanomattakin selvää. Kukaan ei halua minua leiriinsä. Isäni on..."

"Älä nyt viitsi!" Will kuulosti poikkeuksellisen vihaiselta. "Kukaan Puoliveristen leirissä ei ole häätänyt sinua pois. Sinulla on ystäviä - tai ainakin niitä, jotka haluaisivat olla ystäviäsi. Olet itse häätänyt itsesi. Jos kerrankin vetäisit pääsi pois synkästä murjotuspilvestäsi..."

"Riittää!" Octavianus älähti. "Di Angelo, minä panen paremmaksi, tarjoavat kreikkalaiset sinulle mitä tahansa. Olen aina ollut sitä mieltä, että olisit vahva liittolainen. Näen, miten armoton olet, ja arvostan sitä. Voin taata sinulle paikan Uudessa-Roomassa. Sinun tarvitsee vain väistyä ja antaa roomalaisten voittaa. Apollon on näyttänyt minulle tulevaisuuden..."

"Ei!" Will Solace tönäisi Nicon pois ja astui Octavianuksen eteen. Heidän nenänpäänsä melkein koskettivat. "Minä olen Apollonin poika, senkin aneeminen  luuseri. Isä ei ole näyttänyt tulevaisuutta kenellekään, koska ennustuksen voima ei toimi. Mutta tämä..." Hän viittasi legioonaan ja rinteeseen kokoontuneisiin hirviöarmeijoihin päin. "Tämä ei ole sitä mitä Apollon haluaa."

s. 392-392

--

Kirjan nimi: Olympoksen veri (alkuperäinen The Blood of Olympus)

Kirjoittaja: Rick Riordan (kääntäjä Ilkka Rekiaro)

Julkaisuvuosi: 2014 

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 459

Luettu loppuun: 29.8.2015

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩✩✩½

A Storm of Swords

Takakansista:

Blood runs truer than oaths.

The Seven Kingdoms are divided by revolt and blood feud as winter approaches like an angry beast. in the northern wastes a horde of hungry, savage people steeped in the dark magic of the wilderness is poised to invade the Kingdom of the North where Robb Stark wears his new-forged crown. And Robb's defences are ranged against the South, the land of the cunning and cruel Lannisters, who have his young sisters in their power. Throughout  Westeros the war for the Iron Throne rages more fiercely than ever, but if the Wall is breached, no king will live to claim it.

--

Fear cuts deeper than swords.

The Starks are scattered. Robb Stark may be King in the North, but he must bend to the will of the old tyrant Walder Frey if he is to hold his crown. And while his youngest sister, Arya, has escaped the clutches of the depraved Cersei Lannister and her son, the capricious boy-king Joffrey, Sansa Stark remains their captive, trapped in marriage with Joffrey's deformed uncle, the embittered dwarf Tyrion. Meanwhile, across the ocean, Daenery Stormborn, the last heir of the Dragon king, delivers death to the slave-trading cities of Astapor and Yunkai as she approaches Westeros with vengeance in her heart


A Song of Ice and Fire (suom. Tulen ja jään laulu) on ainakin tämänhetkinen lempikirjasarjani. George R. R. Martin on luonut niin tarkan ja mielenkiintoisen maailman, että siihen lumoutuu. Olen lukenut nyt koko sarjan, mutta A Storm of Swords, sarjan kolmas osa oli jäänyt minulta aikaisemmin tänä vuonna kesken, joten aloitin sen nyt alusta ja luin loppuun. Kahteen osaan jaettu kirja tuntui kestävän ikuisuuden, mutta hyvällä tavalla. Mitä pidempi, sen parempi. Kirjaa kerrottiin kymmennen eri hahmon näkökulmasta (jos prologi- ja epiloginäkökulmia ei lasketa) ja jokaisella hahmolla on oma juonensa. Siis juonikaaria oli yhteensä kymmenen, ja seuraavissa osissa yhä enemmän. Juonet ja hahmot olivat kuitenkin kytköksissä toisiinsa.

Tulen ja jään laulua on ehkä vaikea lukea, jollei keskity ja ole aidon kiinnostunut kaikesta. Itse sarjaa aloittaessani ongelmani olikin vähäinen kiinnostus joihinkin tapahtumiin ja hahmoihin ja kärryiltä putosi nopeasti. Kirjat pitävät sisällään niin paljon salaisia teorioita ja pieniä huomautuksia ja maailmaan omaa historiaa, että lukukokemuksesta saa enemmän irti jos sarjaan perehtyy kunnolta. Itselleni innon sarjaan toi omilta osin TV-sarja Game of Thrones, joka kalpenee huomattavasti kirjojen rinnalla oikoteineen ja myöhemmillä kausilla huomattavan isoine muutoksineen.

A Storm of Swords on kirjana hajanaisempi kuin kaksi edellistä, A Game of Thrones sekä A Clash of Kings. Näkökulmahahmot ovat suurrimilta osin erossa toisistaan, eri puolilla maanosaa. Heitä kuitenkin yhdistää sota ja kuolema. Hahmoja sarjassa kuolee runsaasti, mutta ei ehkä niin liioitellusti kuin maine kertoo. Tai ehkä se riippuu siitä, millaisia kirjoja on aikaisemmin lukenut. Edes näkökulmahahmot eivät ole turvassa. A Storm of Swords on täynnä raivostuttaviakin juonenkäänteitä, jotka ovat samalla nerokkaita ja pitävä kiinnostuksen yllä. Rakastan sitä, että ei voi ennalta arvata mitä tulee tapahtumaan! Toisaalta, kiitos TV-sarjan ja oman urkkimiseni, tiesin kaikki tapahtumat etukäteen. Silti ne jännittivät. A Storm of Swords on paljon tapahtumarikkaampi kuin esimerkiksi A Clash of Kings, jossa saattoi olla kokonaisia kappaleita joissa ei oikeastaan tapahtunut yhtään mitään. Tällaisia saattoi olla ainakin A Storm of Swordsin alkupuolella mutta varsinkin kirjan toisessa osassa jokainen kappale oli toimintarikas.Viiimeiset kappaleet loppuivat cliffhangereihin.

Olen jo pitkään todennut, ettei minulla ole tässä sarjassa varsinaista lempihahmoa. On hahmoja joista pidän kovasti ja hahmoja joista en pidä lainkaan. Kiinnyn helposti jopa hahmoihin, joilla ei ole isoa roolia saatika paljon repliikkejä. Useimmiten saatan pitää hahmon tarjoamasta näkökulmasta ja juonesta enemmän kuin itse hahmosta. Pidin tässä kirjassa eniten Catelynin sekä Aryan näkökulmista, Aryan juonesta ja ainakin näkökulmana vähiten Davosista. Pidin myös siitä, että kirjassa saattaa kuulua satoja sivuja ennen kuin saamme lisää tietoa näkökulmahahmon kohtalosta. Se pitää jännityksen yllä. Tässä kirjassa ei mielestäni kenenkään hahmon näkökulma ollut turha, mutta kahdessa seuraavassa osassa on valitettavasti pari sellaista.

A Storm of Swords oli ehdottomasti erittäin hyvä kirja, vaikka mieltymykseni saattaa johtua siitä että olen aivan tämän sarjan lumoissa. Kirjasarjan lukeminen englanniksi on ollut paras päätökseni ikinä. Tekstissä on aluksi omat hankaluutensa, varsinkin kun Martin käyttää erikoisempia muotoja ja ihan omia sanoja osana maailmaa, mutta tekstiin totuttua hieman yksinkertaisempaa suomenkielistä tekstiä on ollut omituista lukea heti Tulen ja jään laulun jälkeen. Olen oppinut paljon sanastoa ja hieman monimutkaisemman englannin lukeminen on tuntunut sujuvan paremmin tämän jälkeen. A Storm of Swords ei tapahtumarikkaudestaan huolimatta päässyt suosikikseni tästä sarjasta. Ehkä sijoittaisin sen kolmanneksi. A Feast for Crowsin ja A Game of Thronesin jälkeen.

Game of Thrones, kausi 3, traileri. Kaudet 3 ja 4 kattavat A Storm of Swordsin tapahtumat.

Lothar bowed, kissed the queen's hand, and withdrew. By then a dozen others had gathered for a word. Robb spoke with them each, giving a thanks here, a smile there, as needed. Only when the ast of them was done did he turn back to Catelyn. "There is something we must speak of. Will you walk with me?"

"As you command, Your Grace."

"That wasn't a command, Mother."

"It will be my pleasure, then." Her son had treated her kindly enough since returning to Riverrun, yet he seldon sought her out. If he was more comfortable with his young queen, she could scarcely blame him. Jeyne makes him smile, and I have nothing to share with him but grief. He seemed to enjoy the company of his bride's brothers, as well; young Rollam his squire and Ser Raynald his standard-bearer. They are standing in the boots of those he's lost, Catelyn realized when she watched them together. Rollam has taken Bran's place, and Raynald is part Theon and part Jon Snow. Only with the Westerlings did she see Robb smile, or hear him laugh like the boy he was. To the others he was always the King in the North, head bowed beneath the weight of the crown even when his brows were bare.

Part 1: Steel and Snow, s. 479


--


The arrow made a soft hiss as it left his string. A moment later there was a grunt, and suddenly only two shadows were loping across the yard. They ran all faster, but Jon had already pulled a second arrow from his quiver. This time he hurried the shot too much, and missed. The wildlings were gone by the time he nocked again. He searched for another target, and found four, rushing around the empty shell of the Lord Commander's Keep. The moonlight glimmered off their spears and axes, and the gruesome devices on their round leathern shields; skulls and bones, serpents, bear claws, twisted demonic faces. Free folk, he knew. The Thenns carried shields of black boiled leather with bronze rims and bosses, but theirs were plain and unadorned. These were lighter wicker shields of raiders.

Jon pulled the goose feather back to his ear, aimed, and loosed the arrow, the nocked and drew and loosed again. The first shaft pierced the bearclaw shield, the second one a throat. The wildling screamed as he went down. He heard the deep thrum of Deaf Dick's crossbow to his left, and Satin's a moment later. "I got one!" the boy cried hoarsely. "I got one in the chest."

"Get another," Jon called.

He did not have to search for targets now; only choose them.

Part 2: Blood and Gold, s. 176


Kirja nimi: A Storm of Swords
Kirjoittaja: George R. R. Martin
Julkaisuvuosi: 2000
Kustantaja: Harper Voyager
Sivumäärä: 569 + 554

Luettu loppuun: 28.9.2015
Mistä kirja: Kirpputorilta ostettu (molemmat osat)

Arvosana: ✩✩✩✩✩

Loppuvuosi rereadia?

Hei

Enpäs ole vieläkään saanut luettua mitään loppuun, tosin 'A Storm of Swords', osa 1 lähentelee loppua. Sitten vielä osa 2 ja voin kirjoittaa postauksen.

Eilen oli sähköpostiin tullut ilmoistus, että paketti noudettavissa joten hyppäsin heti pyörän selkään ja kävin nappaamassa postista mukaani CDONin kirkkaanvihreän paketin. Paketin sisältä löytyi 'The World of Ice and Fire', eräänlainen historiikki George R. R. Martinin 'A Song of Ice and Fire' -sarjan maailmasta. Olen ensimmäisiä sivuja tässä lueskellut ja ajattelin lukea opusta muiden kirjojen rinnalla. Suurin osa kirjan sisällöstä on joiltain osin tuttua, mutta en malttanut odottaa kuukauden päästä ilmestyvää kirjaa 'A Knight of the Seven Kingdoms' joka tapahtuu samassa maailmassa, joten tilasin tämän tähän väliin.

The World of Ice and Fire

Olen muuten tässä miettinyt lähteväni uusintakierroksele useamman sarjan suhteen. 'A Song of Ice and Fire' ehkä etunenässä. 'A Game of Thrones' ja 'A Clash of Kings' onkin jo kahteen kertaan luettu, tosin ensimmäisellä kerralla ei kummastakaan päähän jäänyt juuri mitään sillä kiinnostus ei ollut tarpeeksi korkea. Nyt minulla on kuitenkin sarjasta kunnon obsessio. Jossakin lähtitulevaisuudessa on myös 'A Feast for Crows' ja 'A Dance with Dragons' luettava uudelleen.

Tänään tajusin myös haluavani lukea 'Harry Potter'- sarjan taas kerran. Myös  'Percy Jackson' ja sen jatkosarja 'Olympoksen sankarit' houkuttavat. 'Runotyttö' kirjat tuli luettua ties kuinka monetta kertaa uudelleen jo alkuvuodesta. Miksen lukisi myös 'Nälkepelin'. Hyllystäni löytyy myös 'Sinuhe egyptiläinen' jonka haluaisin lukea toisen kerran. Toisaalta on vielä paljon kirjoja, joita en vielä ole lukenut ja jotka odottavat kirjastossa. Ehkä luenkin sitten kahta kirjaa rinnakkain, toista luettua ja toista lukematonta... Katsotaan nyt mihin riittää kiinnostusta, kunhan ensin saan oman hyllyn lukemattomat luettua.

Jamie

Pohdintaa ja sen sellaista

Tälläistä pientä pohdintaa kirjoittelin ajankuluksi ennen kuin saan jotakin luettua ja kirjoitettua siitä.

Olenko ainoa kirjaihminen, joka ei oikeastaan raaski ostaa kirjoja?

Liian monesti jos vaikka kierrän kirpputorilla, vastaa tulee todella edullisia ja hyväkuntoisia kirjoja, jotka ovat lukulistalla, mutta ne jäävät pöytään ja jatkan matkaa yksin. CD-levyjen kanssa tälläistä ongelmaa ei ole, sillä lähden joskus mukanani levy artistilta, jota en ole edes kuunnellut. Miksi kirjat eivät sitten houkuta, vaikka niitä saisi kymmenen alle kahdellakympillä? Onko musiikki vain suurempi intohimo? Mikä minua vaivaa?

Suurimman osan hyllyni kirjoista olen ostanut jo luettuani kirjan. Osa on ollut must have -kirjoja, osa päätyy hyllyyn koska kuuluu sarjaan josta pidän, osa tietenkin lahjoja. Vain muutama kirja on päätynyt hyllyyn heräteostoksena. Viisihyllysestä kirjahyllystä vain kolme hyllyä on varattu kirjoille, muut kaksi ovat DVD-asuinaluetta. Hyllyyn mahtuisi vielä kirjoja, sillä hyllyt ovat väljät. Pelkäänkö hyllyn täyttymistä ja siksi välttelen tuomasta uusia kirjoja kotiin? Muistan ajan kun kaikki kirjani olivat lipaston päällä kirjatukien tukemina. Kirjoillekin löytyi koti vasta kun DVD-hylly alkoi olla tupaten täynnä.

Silti minusta tuntuu että olen aina ostamassa kirjoja. Viimeksi eilen tilasin netistä taas uuden, joka saapumista odotan innolla. Kerran syöksyin suoraan polkupyörällä kirjakauppaan, koska kirjat oli saatava nythetivälittömästi. Minulla on ollut joskus enemmänkin kirjoja, mutta osan niistä olen pistänyt myyntiin, sillä ne eivät olleet tarpeeksi hyviä. Siinäpä se, kirjan täytyy ansaita paikkansa hyllyssä. Sen täytyy olla niin hyvä, että sen voisi mahdollisesti lukea uudestaan. Jos lukukokemus ei ole ollut tarpeeksi hyvä, hyllyssä seisova kirja jää muistuttamaan siitä ja vie todennäköisesti jonkun paremman kirjan paikan. Haluan hyllyni olevan täynnä kirjoja, joita voin vilpittömästi ja lämpimästi suositella muille. Kirjoja, jotka merkitsevät jotakin, jotka ovat aiheuttaneet intoa ja nostattaneet tunteita. Näitä kirjoja on tosin paljon ja osa niistä asuu kirjaston hyllyssä. Usein mietin kirjakaupassa haluanko kirjan varmasti, oliko se niin hyvä? Yleensä käy niin, etten sitten raaski kirjaa ostaakaan. Minun tapauksessani kirjat on joko pakko saada tai sitten ne saavat seistä hyllyssä peläten, milloin ajan ne sieltä pois.

Kirjasto on ystävä. Viihtyisin kirjastossa tunteja. Kotikaupungissani on onneksi melko hyvä kirjasto. Joskus vaellan pitkin hyllyjen välejä ja luen kiinnostavien kirjojen takakansia. Pääni sisällä oleva lukulista on loputon, Onneksi kirjat eivät koskaan lopu kesken. Kauhuskenaarioni on, että löydän itseni tilanteesta jossa minulla ei ole luettavaa. Näin on käynyt kerran viikon lomamatkalla, joten olen sen jälkeen pakannut reissuille mukaan enemmän kirjoja kuin tarpeeksi. Paksu kirja ei välttämättä merkitse pidempää lukuaikaa, sillä jos kirja oikein vie mennessään, sen saa luettua ennen kuin huomaakaan. Sen jälkeen tietysti harmittaa. Toinen lukukerta ei ikinä vedä vertoja ensimmäiselle.

Kirjastoon liittyi aikonaan sellainen ongelma, että hamstrasin sieltä kirjoja. Koulun jälkeen saatoin nopeasti käväistä katsomassa oli mitään kirjoja, joita halusin palavasti lukea, vapaana. Mukaan saattoi tarttua ihan spontaanisti kiinnostavia teoksia ja ne kertyivät huoneeseeni jonoksi/pinoksi. Lopulta kirjoja oli odottamassa 32 ja pistin itseni lainauskieltoon. Nykyään uskallan lainata kerrallaan vain muutaman kirjan. Jokainen ajallaan. Usein laitan kirjaston kirjat lainan ajaksi omaan hyllyyni, ikään kuin omien kirjojeni vieraiksi. Tosin tällä hetkellä kirjastosta ei ole lainassa mitään, sillä omassa hyllyssä on kuusi lukematonta kirjaa. Niistä tullaan sitten kuulemaan täällä.

Eipä tässä muuta.

Jamie

Testipostaus

Tämä postaus on testi.