Teki mieli taas purkaa ajatuksia tänne.
Olen ollut innokas lukija sitten Harry Pottereiden. En muista ensimmäisillä luokilla niinkään lukeneeni, mutta kymmenennen ikävuoden täyttyessä olen ollut lähes aina kirja kädessä. Pitkään onnistuin valitsemaan kirjoja, joista oikeasti pidin ja joita jaksoin lukea ilman pakotusta. Luin Runotyttö-sarjan, joka on elämä rakkain lukukokemus. Luin kirjaston lasten- ja nuortenosastolta löytyneitä pitkiä kirjasarjoja, The Baby Sitters Club, Jesse-koira, Replica, Neiti Etsivä... Useasti lomamatkoilla kävi niin, että otin liian vähän kirjoja mukaan. Ne loppuivat kesken ensimmäisten päivien aikana, ja jouduin lainaamaan äidiltä 'aikuisten kirjoja', jotka luin yhtä suurella innolla: dekkareita, jännitysromaaneja, chick lit -hömppää, ja ennen kaikkea Torey Haydenia, jonka melkein kaikki teokset olen lukenut.
Lukeminen oli huoletonta. En ikinä valittanut äidinkielentunneilla määrätyistä teoksista, vaikken niistä aina pitänyt. Ainoa läksykirja, jota en lukenut loppuun oli ala-asteella Aarresaari. Mielestäni vain yksi meidän luokaltamme luki kirjan loppuun. En päässyt edes puoleenväliin. Yläasteella tutustuin Houkutuksen (Twilight), joka oli ensin kaikkien mielestä paras sarja ikinä ja sitten huonoin koskaan. Itse välttelin sitä pitkään, mutta lopulta sekin tuli luettua ja pidin siitä. Vieläkin, siitä herää vain positiivisia muistoja.
Luin paljon ikäisekseni, mutta en lukenut valtavia määriä. Luin, koska se oli hauskaa. Luin paljon sarjoja, jotka jättivän ikuisen paikan sydämeeni. Sitten, vuonna 2012, samana vuonna kun menin lukioon, löysin netissä googlailtuani kirjablogit. Yhtäkkiä tajusin, kuinka valtava määrä kirjoja maailmassa, ja kuinka monen niistä haluan lukea. Muistan sen päivän, kun menin kotikaupunkini kirjastoon, ja lainasin nuortenosaston scifi/fantasiahyllystä niin monta kiinnostuksen herättänyttä teosta, kuin kehtasin.
Lukemiselle ei löytynyt rajaa. Hamstrasin kirjoja, luin ahmien, kirja oli aina mukana, tapa josta en päässyt enää eroon. Luin spekulatiivista fiktiota, genreä joka oli pysynyt mukanani kiitos Harry Potterin ja Star Warsin, mutta myös sieltä täältä muita kiinnostavia teoksia. Pahinta oli mennä kirjaston Palautetut-hyllylle, ja kahmia sieltä mukaansa 3-5 teosta. Niitä kerääntyi jonoon lipaston päälle. Parhaimmillaan luku oli lähellä kolmeakymmentä.
Lukeminen oli yhä hauskaa, mutta se oli menossa vaarallisen lähelle suorittamista. Tuntui pahalta, jos en ollut lukenut jotain kirjaa. Otin niitä liikaa mukaan kirjastosta, sillä muuten pelkäsin, etten ikinä lukisi niitä. Olin kateellinen, jos joku oli lukenut jonkun kirjan ennen minua. Olin kateellinen, jos joku luki enemmän kuin minä, nopeammin kuin minä. Luin jopa kirjoja, joita en halunnut jatkaa. Mielestäni kesken jättäminen oli luovuttamista. Toinen tapa, josta en ole päässyt eroon. Jotenkin luen kaiken loppuun vaikka hampaat irvessä, vaikka parempihan olisi vain siirtyä seuraavan pariin.
Muistan, kuinka kesällä 2014 halusin lukea mahdollisimman paljon. Kesän alussa luin kirjan päivässä. Väkisin. Mikään noista lukukokemuksista ei tuntunut hyvältä, koska se oli pakotettua. Se ei ollut lukemista, se oli suorittamista. Onneksi luovutin, mutta suorittaminen ei jäänyt siihen. Luin yhä edelleen väkipakolla, minulla oli hirveä kiire lukea mahdollisimman paljoan. 100 kirjaa, 30 000 sivua... Tavoitteet eivät täyttyneet. Viimeinen kirja, jonka luin vuonna 2014 oli Stephen Kingin Tohtori Uni, marraskuussa. Seuraavan 'uuden' kirjan luin vasta vuoden 2015 huhtikuussa. Tohtori Unen jälkeen aloitin vielä A Storm of Swordisin, joka jäi kesken.
Jäin vuonen 2015 tammikuussa auton alle. Selvisin pienehköillä vammoilla, mutta sen jälkeen lukeminen ei maistunut. En halunnut enää vain ahmia sivuja, koska ajattelin että niin pitäisi, että se tekisi minusta lukijan. Jätin A Storm of Swordisin kesken, ja aloin lukea vanhoja kirjoja uudestaan. Luin hauskoja Rachel Riley-kirjoja, sekä L. M. Montgomerya. Aloin lukea uudestaan, rauhallisemmalla tahdilla. Sanon, etten lukenut vuonna 2015 paljoa. Luin kuitenkin koko Tulen ja jään laulun, 5 kirjaa, 4669 sivua. Vuoden lopussa päätin elvyttää lukemiseni, ja aloin taas etsiä lisää uusia kirjoja, joista saattaisin pitää. Tein puhelimeeni lukulistan, mutten missään nimessä aio kahmia kakkia. Ne ovat vain ehdotuksia, jos luettavaa ei meinaa löytyä. Jos kirjoja alkaa himoita liikaa, koko homma karkaa käsistä.
Minulla on silti tavoitteita, mutta annan niiden toteutua rauhassa. Tänä vuonna, haluaisin lukea 80 kirjaa ja 30 000 sanaa. Tämä tarkoittaa reilua kuutta kirjaa ja 2500 sanaa kuukaudessa, 82 sanaa päivässä. Haasteet eivät kulje käsi kädessä, sillä kirjan paksuus vaikuttaa asiaan. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, miltä kirjatilasto näyttää loppuvuodesta. Muita lukuhaasteita en aio ottaa. Niissä ei ole mitään vikaa, ne ovat usein hauskoja ja haastavia, mutta minulle ne ovat liian rajoittavia, liikaa suorittamista, vain liikaa.
Tuntuu että tästä tuli enemmän teksi minun lukuhistoriastani kuin oikeasta pointista, jonka halusin tehdä. Kuitenkin, jos tuntuu, että lukeminen vain rasittaa, et nauti siitä tai haluat lukea liikaa, tauon pitäminen ei ole huono asia. Se ei tee sinusta ihmistä joka lukee vähän. Harrastat silti lukemista, vaikka lukisit kirjan kuukaudessa. Kukaan ei tule sanomaan sinulle, että olet 'huono' lukija, jos et lue 100 kirjaa vuodessa. Sinun ei tarvitse hävetä sitä, että et ole lukenut tiettyjä moderneja klassikkoja tai kaikkien hehkuttamaa uuttuutta. Sinun ei tarvitse lukea kirjaa vain siksi, että kaikki muutkin, että sinun pitäisi. Sinä saat jättää kirjan kesken. Saat jättää sen lukematta. Saat pitää tauon kirjan lukemisessa. Saat lukea samaa vanhaa lempikirjaasi jatkuvalla loopilla.
Älä suorita, lue. Lukemisen harrastuksena ei kuulu aiheuttaa stressia. Sen kuuluu olla pakoreitti uusiin maailmoihin. Ja jos haluat tavoitteita lukemillesi, kaikin mokomin tee niitä, mutta älä anna niiden hallita lukemistasi. Äläkä pety, jos et tavoita niitä. Sillä ei ole mitään väliä kenellekään, paitsi itsellesi. Se ei todista mitään.
-Jamie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti