Oneiron

Takakansi:

Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta - paitsi sanojen, kertomusten avulla.

Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjapitäjän Polina, brasialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta.

Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi.

Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?

--

Oneiron on tarina siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Se on tarina tarinoista. Se kertoo seitsemästä uniikista naisesta ja heidän kohtaloistaan, vaikka lukiessani tuntui, että osaa heistä oli tuotu enemmän esiin kuin muita. Oneironissa kuolemanjälkeistä ahdistavaa valkeaa välitilaa kiehtovampaa oli pikkuhiljaa oppia naisten tarinat - millaisia he olivat olleet, mitä he olivat tehneet, miten eläneet, ketkä olivat jääneet kaipaamaan, ja mitä tärkeimpänä - miten he olivat kuolleet?

Lindstedt on onnistunut luomaan hahmoja, joista haluaa tietää lisää heti ensi sivuilta saakka. Hahmot ovat kaikki naisia - eri ikäisiä, kokoisia, eri kulttuureista. Osa heistä on äitejä, osa ei. Kuolema on kohdannut heidät eri tavoin, mutta kukaan heistä ei ole kuollut niin sanottua luonnollista kuolemaa, vanhuuteen. Vaikka kuolema on keskeinen Oneironissa, se on kuitenkin myös tarina elämästä. Jokainen nainen pohtii välitilassaan mitäpä muuta kuin omaa elämäänsä, sen kohokohtia ja pettymyksiä.

Kirja on varsin sirpaleinen, ehkä vaikeakin, mutta Oneironista kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Kirjasta saa sen irti, mitä saa ja se riittää varsin hyvin. Uskon että ihmiset kiinnittävät tässä teoksessa eri asioihin huomiota. Kirja kaunis teos rumista asioista, sillä siinä käsitellään muun muassa anoreksiaa, väkivaltaa ja alkoholismia. Naiset ovat joutuneet koville, mutta he eivät luovuta edes kuoleman jälkeen. Ja välitilan jälkeen he joutuvat katsomaan sitä silmästä silmään.

Kyllä minä Oneironista pidin, ja vaikka siinä oli paljon, jäin kaipaamaan hieman lisää. Jään aina kaipaamaan lisää. Kirja keskittyi todella isolta osaa Shlomithin, anorektiseen performanssitaiteilijaa, kertoen hänen koko elämäntarinansa, mutta antaen kuuden muun naisen elämästä vain palasia sieltä täältä. Olihan Shlomith hieno hahmo ja hänen tarinsa mielenkiintoinen ja tärkeä, mutta olisin halunnut tasaisuutta naisten välille. Olisin halunnut tietää kaikista yhtä vähän tai yhtä paljon. Mielenkiintoisinta olivat fiktiiviset lehtileikkeen, joita oli ujutettu kirjan loppuun. Ne kertoivat hienosti miten naisten kuolemat olivat jättäneet jälkeensä.

Kirja jättää haikeuden tunteen ja lähes pakottaa pohtimaan kuolemaa ja sen jälkeistä aikaa. Onko tuonpuoleista? Miten kuolema vaikuttaa ympäröiviin ihmisiin? Mitä ihminen jättää jälkeensä kuoltuaan? Miten monta tapaa onkaan lähteä... 

Oneiron voitti vuoden 2015 Finlandia-palkinnon. Hieno valinta, vaikka en osaakaan sanoa paljoa sillä en muita ehdokkaita ole lukenut. Lindstedt on urakoinut kirjansa parissa useita vuosia, ja huolellinen työ näkyy ja on saanut ansaitsemansa palkinnon.

--

Jos joku olisi jälkikäteen ilmestynyt paikalle, hän olisi nähnyt suuren autiuden keskellä vaatteiden ja kenkien rajaaman suorakaiteen, sen sisällä suuren soopeliturkin ja punahiuksisen peruukin, jota reunusti rypäs pieniä tavaroita. Hän olisi ehkä ruvennut kokoamaan vaatekappaleita yhteen, hän olisi saattanut miettiä mikä pala kuului mihinkin kokonaisuuteen. Millainen tarina niiden sisällä oli joskus ollut, kunnes oli kadonnut, ja osaisiko hän jäljittää sen.

s. 338

--

Kirjan nimi: Oneiron

Kirjoittaja: Laura  Lindstedt

Julkaisuvuosi: 2015

Kustantaja: Teos

Sivumäärä: 429

Luettu loppuun: 18.1.2016

Mistä kirja: Joululahja

Arvosana: ✩✩✩½