Takakansi:
Lisbonin sisaruksia oli viisi: vaaleita, pyöreäposkisen herkullisia, melkein naisia. Ensimmäisenä itsemurhaa yritti Cecilia. Kun lääkäri kysyi, mitä niin nuori tyttö voisi tietää elämän vaikeudesta, hän vastasi: "Tohtori ei ole itse koskaan ollut kolmetoistavuotias tyttö."
--
Ensinäkymältä saattaa ajatella, että kyseessä on varsin brutaali kirja viiden teinitytön itsemurhasta. Mistä kirjailija on saanut päähänsä kirjoittaa tällaisen? Sitten herää mielenkiinto. Mitä oikein tapahtui?
Virgin Suicides on kirjoitettu tyttöjä tarkkailevan teinipoikajoukon näkökulmasta. Lisbonin tytöt olivat heille arvoitus jo ennen itsemurhia. Pojat tuntuvat päättäneet saada talon sisälle linnoittautuneiden tyttöjen mystisestä elämästä mahdollisimman paljon selville. Nuorimman tytön yrittäessä yllättäen itsemurhaa, alkaa tapahtumavyyhti joka päättyy suureen tragediaan. Kirja alkaa siitä mihin tyttöjen tarina päättyy: ambulanssista saapumassa kuljettamaan viimeisen tytön pois.
Itsemurha on aivan liian romantisoitu asia. Tässä kirjassa liikutaan hieman romantisoinnin rajalla, johtuen ehkä näkökulmavalinnasta. Kirja kuvaa Lisbonien talon tapahtumia ulkopuolisten tarkoin silmin. Kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä talossa tapahtuu. Nuorimmaisen Cecilian poistuttua ensimmäisenä keskuudesta, tuntuu aluksi että vanhemmat antavat tilaa tyttärilleen toipua menetyksestä eivätkä enää pidä niin tiukkaa kuria kuin ennen. Pian kuitenkin yhden tytöistä rikottua kotiintuloaikaa vanhemmat lukitsevat tytöt talon sisälle, koko perhe eristäytyen lähes kokonaan muusta maailmasta.
Oletin kirjan olevan tiiviimpi ja nopeampi. Cecilian itsemurha tapahtui melko kirjan alkupuolella, ja sen jälkeen oletin jokaisen tytön lähtevän tasaisin väliajoin (näin raa'asti ilmaistuna), mutta kirja etenikin eri tavalla. Se seurasi perheen, erityisesti tyttöjen, hidasta vajoamista Cecilian menetyksen jälkeen, päättyen lopulta tyttöjen yhtäaikaiseen päätökseen lähteä maailmasta. Välissä kului pitkäkin aika, ja kirja eteni jotenkin tahmeasti, varsinkin kun lukija oli jo ensimmäiseltä sivulta saakkaa tiennyt mihin kirja tulee päättymään. Kirja sijoittuu 70-luvulle, jolloin suhtautuminen tällaisiin asioihin erosi nykyajasta. Vaikka itsemurha on vieläkin tabu, tuohon aikaan sille ummistettiin täysin silmät. Ceciliankin kuolemasta puhuttiin onnettomuutena.
Kirja on hyvin tarkka. Siinä kuvaillaan paljon, kerrotaan yksityiskohtia, perehdytetään nuorten elämään, mutta pyöritään kuitenkin jatkuvasti Lisbonin sisarusten ympärillä. Kertojan (kertojien?) mielestä tytöt eivät koskaan kaikonneet, ja heidän mystisyyteensä ja surullinen loppunsa ovat vaikuttaneet hänen elämässään, vaikka hän ei heitä koskaan varsinaisesti tuntenutkaan. Tytöistä jalustalle nostetaan Lux; heistä kaunein, 14-vuotias, hiljainen kapinallinen. Luxin rinnalla toiset sisaret sulvat massaksi, vaikka hekin poikia kiehtovat ja heistäkin tarjotaan yksityiskohtia. Lux kuitenkin vie valkokeilan. Tunnelma kirjassa venyy välillä absurdiksi, varsinkin kun näkökulmana on stalkkaava, tytöistä obsessoitunut poikajoukko, joka on vähintäänkin creepy haaliessaan tyttöjen esineitä ja tapaukseen liittyviä dokumenttejä.
Tunnelma kirjassa on kohdallaan. Kaiken sen synkkyyden keskellä näkyy jatkuvasti pilkahdus toivoa, vaikka kirja on tuomittu ensimmäisestä lauseesta epäonnellikseksi. Pojat eivät koskaan saa tietää, miksi tytöt tekivät itsemurhan. Cecilian kohdalla asia on yhä arvoitus, mutta muiden tyttöjen kohdalla voi päätellä, että sisaren kuolema ja perheen eristäytyminen eivät ainakaan olleet auttaneet asiaa. Tyttöjä hoitanut tohtori toteaakin "Useimmille itsemurha on kuin venäläistä rulettia. Vain yhdessä pesässä on patruuna. Lisbonin tyttöjen tapauksessa koko ase oli ladattu. Yksi luoti perhe-elämän vinoutumista. Yksi luoti geneettisestä alttiudesta. Yksi luoti yhteiskunnallisista ongelmista. Yksi luoti ketjureaktiosta. Kahta viimeistä luotia on mahdotonta mennä arvailemaan, mutta se ei suinkaan tarkoita, että niidenkään pesät olisivat tyhjiä olleet." (s.286) Poikien pyrkimys saada tietää kaikki Lisbonin tytöistä ja itsemurhistaan osouttautuu lopulta turhaksi - loppujen lopuksi heillä on koossa vain kasa irrallisia esineitä, jotka eivät kerro yhteinäistä tarinaa.
Olisin nauttinut kirjasta enemmän, jollei se olisi ollut lähinnä poikien fantasiointia kauniista traagisista tytöistä, joita he eivät voinneet saavuttaa. Toisaalta näkokulma oli hyvä idea, mutta selvä stalkkaaminen - no. Tuli inhottava fiilis, vaikka pojat ajattelivatkin tyttöjen parasta heidän olessa talon vankeina ja pyrkivät pelastamaan heidät. Loppujen lopuksi tunnelma, yksityiskohtainen kirjoitustapa ja rohkea aihe kuitenkin vetivät minua puoleensa. Kirja olisi kuitenkin voinut tarjota aiheesta paljon enemmän.
--
Vaikka sympatiamme edelleen olivat Lisbonin tyttöjen puolella ja ajattelimme heitä, he yhtä kaikki alkoivat liukua ulottuviltamme. Hellimämme mielikuvat heistä - loikkimassa uimapukusillaan nurmikolla kastelulaitteen suihkun läpi tai juoksemassa karkuun kasteluletkua, jonka vedenpaine oli muuttanut lumotuksi käärmeeksi - alkoivat haalistua. Oli avan sama kuinka hartaasti omissa oloissamme keskityimmi noihin kuviin ja makasimme sängyssä vieressämme kaksi yhteen sidottua tyynyä, joiden tarkoitus oli muistuttaa ihmisolentoa. Emme enää saaneet loihdituksi mieleemme Lisbonin tyttöjen täsmällisiä äänenkorkeuksia ja puherytmiä. Jopa Jacobsenilta ostettu jasmiinisaippua, jota säilytimme vanhassa leipälaatikossa, oli kostunut ja kadottanut sulotuoksunsa. Se haisi nyt lähinnä märältä tikkuaskilta. Mutta emme silti olleet täysin käsittäneet, että tytöt olivat hiljalleen hiipumassa, ja toisinaan aamuisin heräsimme entiseen eheään maailmaan: venyttelimme, nousimme vuoteesta, ja vasta kun olimme hieraisseet silmiämme ikkunan ääressä muistimme lahoavan talon kadun toisella puolella ja sammaloituneet ikkunat, jotka kätkivät tytöt näkyvistämme. Totuus oli tämä: olimme alkaneet unohtaa Lisbonin tytöt, mutta emme muistaneet mitään muuta.
s. 214-215
--
Kirjan nimi: Virgin Suicides
Kirjoittaja: Jeffrey Eugenides (kääntäjä Juhani Lindholm)
Julkaisuvuosi: 1993
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 287
Luettu loppuun: 16.2.2016
Mistä kirja: Riihimäen kaupunginkirjasto
Arvosana: ✩✩✩
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti