Takakansi:
Kauhun mestarin kylmiä väristyksiä herättävä 16 kertomuksen kokoelma, jonka jokainen tarina on pieni mestariteos. Tarinoiden tapahtumapaikat ovat arkisia - korkeakoulu, tehdas, pesula... mutta Kingin maailmassa kaikki paikat voivat muuttua paholaisen leikkikentäksi, ja viattomat varjotkin tihkuvat salattua uhkaa.
--
Ihan näin aluksi haluan sanoa, että kannen kuollut rotanraato ei todellakaan tehnyt kirjaa houkuttelevaksi. King on kuitenkin yksi suosikeistani, ja halusin ehdottomasti lukea tämän novellikokoelman.
16 novellia, takakannen mukaan mestariteoksia. Ei nyt ehkä niinkään, sillä Yön äänet sisälsi kyllä nappisuorituksia, mutta myöskin heikompia vetoja. Ja miksi vain 16 novellia on käännetty, vaikka alkuperäisessä niitä on 20? Tunnen oloni ryöstetyksi. Kuitenkin, klassista Kingia, kirjailijan tyylin tunnistaa välittömästi. Jokainen novelli imee mukaansa, sillä Kingin tapaan kaikki alkaa normaalina, mutta vaipuu sitten hitaammin tai nopeammin kohti epätoivoa.
Nerokkaimpia novelleissa olivat niiden loput. Aivan herkullisen avonaisia lopetuksia, jotka samaan aikaan olivat tulkittavissa kaameimmilla tavoilla. Kylmiä väreitä kulki monesti novellin päätyttyä. On ihailtavaa, kuinka King uskaltaa kirjoittaa inhottavia, järkyttäviä, pelottavia, karmivia asioita, ja kierolla tavalla saa ihmiset nauttimaan niistä. Tuntuu että Kingin mieli on ehtymätön. Vaikka hänen kauhukertomuksissaan on paljon samoja elementtejä, uudet ideat kukkivat, tai ainakin hän uudistaa vanhoja. Tässä mielenkiintoinen lainaus kirjan esipuheesta: "Kirjoittaminen on tavallaan ota-kiinni-mistä-saat -ammatti. Jokaisella meistä on mielessään suodattimia, jotka vaihtelevat kooltaan ja laadultaan. Se mikä jää kiinni minun suodattimeeni, voi päästä läpi teidän verkostanne. Ja yhtä vaivattomasti toisinpäin. Jokaisella meistä on vaistomainen tarve tutkia suodattimiimme tarttunutta rojua ja saalis on monta kertaa korvaamaton."
Novellit ovat monipuolisia. Kaikki niistä eivät edusta perinteistä kauhua hirviöineen ja kirvesmurhaajinen. Toki mukaan mahtuu novelleita mutanttirotista (Yövuoro), möröstä komerossa (Mörkö) tai karmivasta lapsikultista maissipellon keskellä (Maissilapset), mutta niiden lisäksi on novelleita täysin ilman yliluonnollisia elementtejä (Maininki, Lopettajat Oy, Peluri, Viimeinen puola) tai joissa ne jäävät taka-alalle (Mansikkakevät, Tiedän mitä haluat). Jotkin novelleista olivat suorastaan yököttäviä, teki mieli kakoa luettuaan Yövuoro, Portti, Harmaa lima tai Mankeli. Kauhu on genre, joka herättää eniten reaktiota. Jos kauhujutun jälkeen lukija jää ajattelemaan, mikä tuossa muka oli niin kauheaa, on kirjoittaja epäonnistunut. King hyytävyydellä ei turhaan ole ansainnut titteliä "kauhun mestari".
Sanon vielä sanasen joistakin novelleista, jotka jäivät parhaiten mieleeni. Portti oli kammottava yksilö scifi-kauhua, mikä on mielestäni kauhun pelottavin alalaji. Ulkoavaruuden vaarat saavat veden hyytymään suonissani. Rekat oli omasta mielestäni hirvittävin novelli koko kokoelmassa. Paljon samaa kuin kirjassa Christine tappaja-auto, pistää miettimään kiehtooko Kingiä ajatus ihmisen rakentamasta koneesta ihmisen tuhoajana. Murhanhimoisen ajoneuvot saivat ehdottomasti kylmät väreet ympäri kehoa. Mansikkakevät oli tylsä, kunnes pääsin novellin loppuun ja tajusi, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Kaunis nimi novellilla. Tiedän mitä haluat oli yksi suosikeistani sen teemojen takia. Se oli myös hyvin erilainen muihin novelleihin verrattuna, minkä takia se nousi esille. Viimeinen puola on novelli, jota en edes laskisi kauhunovelliksi. Se oli hyvin surullinen, mutta ihmettelin miten se oli päätynyt mukaan kokoelmaan.
Yön äänet on hyvä paketti, joka kannattaa lukea jos King, kauhu tai novellit yhtään kiinnostavat. Novellit ovat lyhyitä ja helppolukuisia, vangitsevia. Suosittelen myös lukemaan tätä yöllä/myöhään illalla tunnelman säilyttämiseksi! Kauhu ei aivan samalta kirkkaassa päivänvalossa...
--
Hän ehti viimeiseen kaupunkiin lähtevään bussiin. Lumituisku oli voimistunut entisestään ja bussi kahlasi tielle kerääntyneissä kinoksissa kuin haavoittunut siili. Mukana oli vain puolisen tusinaa matkustajaa, mutta Elizabeth istui takana yksin omissa ajatuksissaan.
Mentholisavukkeet. Pörssi. Ed oli tiennyt Elizabethin äidin lempinimen. Luokan takana istunut pikkupoika, joka tuijotti itsevarmaa tyttöä...
Minä tiedän mitä sinä tarvitset.
Ei, ei, ei. Minä rakastan häntä!
Oliko se oikeaa rakkautta? Vai oliko Elizabeth ainoastaan mielissään siitä, että joku aina tilasi hänelle oikean ruokalajin, vei hänet oikeisiin kuviin, eikä koskaan asettunut vastahankaan missään asiassa? Oliko Ed vain jonkinlainen psyykkinen peli, joka näytti Elizabethille vain sen mitä hän halusi nähdä? Edin antamat lahjat olivat aina juuri oikeita lahjoja. Kun sää oli muuttunut viileäksi ja Elizabeth alkoi haaveilla uudesta hiustenkuivaajasta, kuka sen hänelle hankkikaan? Tietenkin Ed Hamner. Se oli vain sattunut olemaan tyrkyllä, Ed oli selittänyt. Tietenkin Elizabeth oli ollut mielissään.
Ei se ole mitään rakkautta, vaan raiskaus.
Tuuli pisteli Elizabethin kasvoja, kun hän astui bussista Main Streetin ja Millin kulmassa ja jäi tuijottamaan pyryyn katoavia takavaloja.
Hän ei ollut milloinkaan tuntenut itseään yhtä yksinäiseksi.
Novellista Tiedän mitä haluat, s. 226
--
Kirjan nimi: Yön äänet (alkuperäinen Night Shift)
Kirjoittaja: Stephen King (kääntäjä Reijo Kalvas)
Julkaisuvuosi: 1978
Kustantaja: Book Studio
Sivumäärä: 285
Luettu loppuun: 19.2.2016
Mistä kirja: löytyi vaarin kirjahyllystä
Arvosana: ✩✩✩✩
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti