Eedenistä itään

Takakansi:

"Tyttö makasi kuistin portailla pikemmnkin kuolleena kuin elävänä, kasvot mustelmille hakattuina, vaaleat hiukset veren tahraamina. Siitä Traskin veljekset Charles ja Adam löysivät hänet ja ottivat hoiviinsa."

Tästä alkavat vyöryä Steinbeckin suurromaanin tapahtumat, jotka seuraavat kahden suvun vaiheita hedelmällisessä Kalifornian laaksossa. Salaperäisellä tavalla loukkaantuneen Cathyn mukana Traskin perheeseen astuu hillitön pahuus, ihmisen perisynti mustimmillaan. 

Teoksen dramaattisen aiheena onkin hyvän ja pahan taistelu ihmissydämessä: Kathyn ja Adam Traskin kaksospojista Aaron perii isänsä lempeyden, kun taas Calin raskaana verenperintönä on äidin epäinhimillinen pahuus. 

Näiden vastavoimien taistelua, sen jännittäviä ja pelottavia vaiheita Steinbeck kuvaa mestarillisella kertojantaidollaan, ihmisluonnetta syvältä valottaen.

--

Luin pitkästä aikaa klassikon. Eedenistä itään oli kiinnostanut jo jonkin aikaan, lähinnä sen pituuden vihjaaman eeppisyyden takia. Takakannessa kirjaan viitataankin sanalla 'suurromaani', ja pitkä sukupolvien halki kulkeva tarina se olikin.

Kuten takakansitekstissä kerrotaan, kirja keskittyy kahteen sukuun, Traskiin ja Hamiltoniin, tosin Traskit ovat tässä isommassa osassa, ja Hamiltonit eräänlainen sivujuoni, ikäänkuin tukena. Kirja kattaa tapahtumat lukuisien vuosikymmenien ajan, itseasiassa koko Adam Traskin elämän. Silti, se ei jurnuta hiljaa eteenpäin, vaan vuodet etenevät varsin joutuisasti eikä turhia jaaritella, vaikka kirja onkin pitkä 680 sivun mitassaan. Steinbeck kertoo monesta hahmosta, mutta näkökulmana itseasiassa hän itse. Steinbeck nimittäin perusti Hamiltonin perheen oman isoisänsä perheeseen ja hän itse myös esiintyy nopeasti romaanissa. 

Kirja oli paljon vähemmän täyteläinen kuin olin odottanut. Olin ajatellut pääseväni mukaan koukuttavaan tarinaan herkullisista hahmoista, mutta loppujen lopuksi teos tuntui varsin kuivalta. Siinä ei ollut tiettyä lämpöä jota olin lähtenyt hakemaan, ja alku oli ehkä hieman kankea Adamin seilatessa edestakaisin. Hahmot olivat kuitenkin mielenkiintoisia, paitsi Cathy (myöhemmin Kate), hän oli suorastaan iljettävä. En mielly läpeensä pahoihin hahmoihin, ja Cathy oli juuri sellainen. Vaikka hän kokikin elämässään väärää, hänen puolelleen oli hyvin vaikea asettua. Suorastaan häikäilemätön! Ja näin sivuhuomautuksena, mietin koko kirjan ajan ketä kannen James Dean näyttelee elokuvaversiossa. Ajattelin hänet koko ajan Adamina, mutta hän olikin Adamin poika Cal.

Kirjan teemaksi mainittu hyvän ja pahan kamppailu ihmisessä kiteytyikin parhaiten juuri Caliin, joka teki pahoja tekoja haluten silti olla hyvä. Cal oli ehkä hahmoista juuri mielenkiintoisin. Aaron tuntui jäävän etäiseksi, Adam hieman latteaksi, Sam Hamilton kuoli liian aikaisin pois. Adamin veli Charles oli myös kiehtova hahmo, hänessä oli paljon samaa kuin Calissa. Jäin miettimään, olivatko lapset tosiaan Adamin, vai sittenkin Charlesin niin kuin vihjattiin. Juuri Cathy olisi pystynyt sellaiseen huiputukseen.

Eedenistä itään jos nimenä viittaa Raamattuun, ja sekä Adam ja Charles, että Aaron ja Cal(eb) viittaavat Kainiin (Cain) ja Abeliin, jo nimiensä puolesta, sekä tietysti tarinan, sillä molempien veljeksien elämät ovat suoraan kaikua Kainiin ja Abeliin. Hahmot käyvät kirjassa jopa keskustelua Raamatun tunnetusta veljesparista. Raamatun inspiroimat teokset ovat aina mielenkiintoisia, varsinkin jos inspiraationa on ollut enemminkin henkilöt ja tapahtumat kuin itse uskonto.

Pidinkin teoksessa juuri eniten symboliikasta, vertauksista, kaiuista... siis kaikista hienouksista, vaikka itse tarina ei iskenyt sydämeen. Sen hahmot kuitenkin jäivät elämään, jopa hirveä Cathy. Kirjassa viehätti myös eräänlainen katkeransuloisuus. Teksti oli myös jännää, sillä varsinkin puherepliikit olivat erikoisia, vanhahtavia, sellaisia mitkä näyttäisivät modernissa tekstissä omituisilta, vaikka olen lukenut vanhempia kirjoja joissa on huomattavan... modernimpaa puhetta. Ehkä kyseessä on tyyliseikka.

--

Hän vilkuili kirkkain silmin Caliin odottaen näkevänsä Calin järkyttyvän ja huolestuvan.

Calin ääni oli tyytyväinen.

- Lähden tieheni, hän sanoi. - Nyt lähden. Totta se on. Lee ei valehdellut.

- Mitä Lee sanoi?

Cal vastasi:

- Pelkäsin jo, että minulla on teidän sielunne.

- Niin sinulla onkin, Kate väitti.

- Eipä olekaan. Omani minulla on. Minun ei tarvitse olla teidän kaltaisenne.

- Mistä sen tiedät? Kate tiukkasi.

- Tiedänpä vain. Sain oman itseni eheänä. Jos olen paha, minulla on oma pahuuteni.

s. 527

--

Kirjan nimi: Eedenistä itään (alkuperäinen East of Eden)

Kirjoittaja: John Steinbeck (kääntäjä Jouko Linturi)

Julkaisuvuosi: 1952

Kustantaja: Tammi

Sivumäärä: 680

Luettu loppuun: 29.2.2016

Mistä kirja: Riihimäen kaupunginkirjasto 

Arvosana: ✩✩✩