Lord of Shadows

Takakansi:

A Shadowshunter's life is bound by duty. Constrained by honor. The word of a Shadowhunter is a solemn pledge, and no vow is more sacred than the vow that binds parabatai, warrior partners - sworn to fight together, die together, but to never fall in love.

Emma Carstairs has learned that the love she shares with her parabatai, Julian Blackthorn, isn't just forbidden - it could destroy them both. She knows she should run from him. But how can she when the Blackthorns are threatened by enemies on all sides?

Their only hope is the Black Volume of the Dead, a spell book of terrible power. Everyone wants it. Only the Blackthorns can find it. Spurred on by a dark bargain with the Seelie Queen, Emma; her best friend, Cristina; and Mark and Julian Blackthorn journey into the Courts of Faerie, where glittering revels hide bloody danger and no promise can be trusted. Meanwhile, risin g tension between Shadowhunters and Downworlders has produced the Cohort, an extremist group of Shadowhunters dedicated to registering Downworlders and "unsuitable" Nephilim. They'll do anything in their power to expose Julian's secrets and take the Los Angeles Institute for their own.

When Downworlders turn against the Clave, a new threat rises in the form of the Lord of Shadows - the Unseelie King, who sends his greatest warriors to slaughter those with Blackthorn blood and seize the Black Volume. As dangers close in, Julian devises a risky scheme that depends on the cooperation of an unpredictable enemy. But success may come with a price he and Emma cannot even imagine, one that will bring with it a reckoning of blood that could have repercussions for everyone and everything they hold dear.

--

Takakansi kertookin kaiken oleellisen muttei kaikkea. Tässä kirjassa nimittäin tapahtuu - ja paljon. Ja lukija jää vain suu auki tuijottamaan juonen tiivistyessä ja tiivistyessä.

Oletteko koskaan lukeneet kirjaa, jonka jälkeen jää pysäyttävät fiilikset? Ette saa kirjaa mielestänne, käytte tapahtumia uudelleen ja uudelleen läpi. Tahdotte palata kirjan maailmaan, mutta tiedätte että on liian aikaista. Haava on vielä tuore. Olette viettäneet aikainne - tässä minun tapauksessa kolme päivää - kirjan matkassa, lukien sitä yhteen asti yöllä. Kolme ikuisuudelta tuntunutta päivää, ja nyt se on ohi, ettekä voi kun vain odottaa seuraavaa osaa. Kirja on ehkä satuttanut teitä, vaikuttanut teihin, saanut teidät tuntemaan jokaista mahdollista tunnetta - ja kiitätte tästä kirjaa ja kirjalijaa, vaikka tunne on kuin sielunne olisi tulessa.

Lord of Shadows oli minulle tällainen kirja. Rakaistun jo kirjan edeltäjäosaa, Lady Midnightiin, noin vuosi sitten saatuani sen luettua. Cassandra Clare on niitä kirjailijoita, joka paranee teos teokselta. Olen aikaisemmin sanonut, että luen Claren yksityiskohtaista tekstiä varsin hitaasti. Lady Midnightissa meni parikin viikkoa, mutta Lord of Shadows kulutti vain muutaman päivän. Halusin kirjan kestävän ikuisuuden, mutta samaan aikaan toivoin pystyväni pikakelaamaan sen loppuun. Niin paljon juoni vei mukanaan.

Ja se juoni - no, kirjassahan seurattiin usean hahmon tarinaa, ja olin uppoutunut niihin kaikkiin. Clare oli kirjoittanut teoksensa nokkelasti - hän jätti usein lukujen loppuihin cliffhangereita, joihin palattiin vasta parin luvun päästä. Siinä välissä keskityttiin toisen hahmon seikkailuhin. Jännitys pysyi yllä, ja sivut lensivät. Tapahtui paljon! Tuskin sai hengähtää! Tältäkö hahmoista tuntui kun he kiisivät vaarasta toiseen?

Hahmoista - aivan ihania! Mukana oli Lady Midnightista tuttu hahmokaarti, kuten myös The Mortal Instrumentsin hahmoja, sekä tietysti pari uutta tuttavuutta. Lempihahmojani olivat Kit, Mark ja Kieran, mutta pidin kaikista ns. "hyviksistä". Zara Dearborn oli kuvottava kapeine ajatusmaailmoineen. Voin kyllä sanoa että pääjuoni, eli tuo Emma ja Julian -kuvio kiinnosti vähiten, mutta rakastan kyllä heitäkin. Enkä yhtään uskalla sanoa miten heille käy! Kahden vuoden tuskainen odotus edessä... Saisinpa tähän väliin jonkin muun yhtä rakkautta nostattavan sarjan... The Dark Artifices on kyllä noussut suosikiksi heti Tulen ja jään laulun jälkeen.

Kirjan loppu nostatti palan kurkkuun, vaikka olin siitä osan jo (puolivahingossa) itselleni spoilannut... Mutta aina kun Clare asettaa tapahtumapaikaksi Alicanten, tiedän että jotain suurta ja järkyttävää tulee tapahtumaan. Sydämeni tykytti kurkussa koko viimeisen luvun ajan.

Kerrankin trilogian keskimmäinen osa, joka ei tuntunut pelkältä venytykseltä ja pakkopullalta! Kerrankin keskimmäinen osa, jossa sattui ja tapahtui ja josta nautti jopa enemmän kuin ensimmäisestä.

Tästä tekstistä tuli näköjään enemmän ylistysteksti, kun mitenkään kriittinen teksti. Mutta juuri nyt ajatukseni sinkoilevat edestakaisin enkä voi kun vaan rakastaan tätä kirjaa täydestä sydämestäni.

--

"You are not like the other Blackthorns," said Kieran after a moment. "Your eyes are blue, but not like the ocean's blue. More of an ordinary sky."

Kit felt obscurely insulted. "I'm not a Blackthorn," he said. "I'm a Herondale. Christopher Herondale."

He waited. The name Herondale seemed to produce an explosive reaction in most denizens of the supernatural world. The boy with the ocean hair, though, didn't bat an eye. "Then what are you doing here, if you are not family?" he asked.

Kit shrugged. "I don't know. I don't belong, that's for sure." 

Kieran smiled a sideways faerie smile. "That makes two of us."

s. 306-307

Toinen lainaus vielä, koska tämä kirja, ja tämä lainaus menee yhteen tuon edellisen kanssa. Tosin olisin voinut laittaa lainauksia vaikka kuinka monesta kohdasta...

"Just words I like," he said. "If I say them to myself, it makes my mind - quieter. Does it bother you?"

"No!" Kit said quickly. "I was just curious what words you liked."

Ty bit his lip. For a moment, Kit thought he wasn't going to say anything at all. "It's not the meaning, just the sound," he said. "Glass, twin, apple, whisper, stars, crystal, shadow, lilt." He glanced away from Kit, a shivering figure in his too-large hoodie, his black hair absorbing moonlight, giving none of it back.

"Whisper would be one of mine, too," said Kit. He took a step toward Ty, touched his shoulder gently. "Cloud, secret, highway, hurricane, mirror, castle, thorns."

"Blackthorns," said Ty, with a dazzling smile, and Kit knew, in that instant, that whatever he'd been telling himself about running away for the past few days had been a lie. And maybe it had been that lie that Livvy had been responding to, when she'd snapped at him outside the magic store that day - the kernel inside his own heart that had told him he might still be leaving.

But he knew now that he could reassure her. He wasn't leaving the Shadowhunters. He wasn't going anywhere. Because where the Blackthorns were, was his home now.

s. 479

--

Kirjan nimi: Lord of Shadows

Kirjoittaja: Cassandra Clare

Julkaisuvuosi: 2017

Kustantaja: Simon & Schuster

Sivumäärä: 699

Luettu loppuun: 4.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩✩✩

Lady Midnight

Takakansi:

In a secret world where half-angel warriors are sworn to fight demons, parabatai is a sacred word. A parabatai is your partner in battle. A parabatai is your best friend. Parabatai can be everything to each other - but thay can never fall in love.

Emma Carstairs is a warrior, a Shadowhunter. She lives for battle. Alongside her parabatai, Julian Blackthorn, she patrols Los Angeles, where vampires party on the Sunset Strip, and faeries - the most powerful of supernatural creatures - teeter on the edge of war with Shadowhunters. When bodies of humans and faeries are found murdered in the same way Emma's parents were when she was a child, an uneasy alliance is formed. This is Emma's chance for revenge and Julian's chance to get back his brother Mark, who is being held by the faerie Courts. All they have to do is solve the murders within two weeks... and before the murderer targets them.

Their search takes Emma from sea caves full of sorcery to a dark lottery where death is dispensed. And each clue she unravels uncovers more secrets. What has Julian been hiding from her all these years? Why does Shadowhunter Law forbid parabatai to fall in love? Who really killed her parents - and can she bear to know the truth?

--

Luin tätä kirjaa aivan tajuttoman pitkään, vaikka pidinkin siitä valtavasti. Jostakin syystä Cassandra Claren kirjoitustyyli ei vain täysin istu minulle ja minun on usein hankalampaa uppoutua hänen teoksiinsa pitkiä aikoja putkeen. Teksti on kuitenkin mainiota, mutta siinä on vain todella paljon informaatiota eikä se ole oikealla tavalla kevyttä.

Lady Midnight on kuitenkin onnistunutta jatkoa The Mortal Instruments -sarjalle. Pidin tästä aloitusosasta itse asiassa enemmän kuin mistää TMI-kirjasta, mikä kertoo ehkä Claren kehityksestä tarinankertojana. Tuntui, että Lady Midnightista puuttui kaikke se turha mitä The Mortal Instrumentsiin joskus eksyi. Jotain oli koko ajan tekeillä, ja juoni eteni, ja mielenkiinto pysyi yllä. En melkein malttanut odotella pääseväni kirjan loppuun saakka.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, ja juonessa oli paljon kutkuttavuutta. Tosin aika vähän jännitystä säästettiin jatko-osan varaan. Melkein kaikki itseäni pohdituttaneet "mysteerit" (Kuka on The Guardian, ja mikä on hänen motiivinsa? Miksi parabatait eivät saa rakastua toisiinsa? Keitä Johnny ja Kit Rook oikeastaan ovat?) paljastuivat lopulta kirjassa, tosin eivät tuottaneet pettymyksiä. Paitsi Malcolm Faden hahmo jäi hieman harmittamaan, sillä pidin hahmosta ja eräät häneen liittyvät seikat hieman mutkistavat asiaa... (ei juonenpaljastuksia tällä kertaa)

Hahmoista sen verran että Clarella on kyllä taito luoda hahmoja tallella, mutta ainakaan vielä heihin ei ihastanut yhtä täydellä voimalla kuin The Mortal Instrumentsin hahmoihin. Oikeastaan ei pitäisi vertailla, sillä onhan kyse eri sarjoista, mutta toisaalta universumi on sama... Pidin kyllä hahmoista, mutta en täysin hullaantunut. Emma ei ehkä ihan vakuuttanut päähenkilönä, sillä hän oli kehittynyt hieman eri tavalla kuin olisin toivonut (Emma tavattiin jo kirjassa City of Heavenly Fire). Mainittakoon, että suosikkihahmoni on ehkäpä Mark Blackthorn. 

Myös hahmojen väliset suhteet olivat kutkuttavia. Draamaa riittää entistä enemmän, ja jos tiettyen juonellisten seikkojen paljastuminen jo tässä osassa harmitti, suhteiden kehittymistä saa odotella seuraavan osan kohdalla. Sydäntäsärkevät rakkaustarinat näyttävät olevan kirjan pääteemoja, mutta myös ihastuttavia ystävyys- ja sisarussuhteita löytyy.

Lady Midnight on kokonaisuudessa erinomainen paketti. Seuraavaa osaa voin sanoa odottavani kuin kuuta nousevaa, ja tämä sarja on ehdottomasti positiivinen yllätys! Olin hieman epävarma siitä halusinko jatkaa varjonmetsästäjien maailmassa, mutta Cassandra Clare on osoittanut omaansa vielä paljon ässiä hihoissaan. Mielenkiinto pysyy yllä, jos olet TMI-lukija, ja pidit sarjasta, älä ihmeessä missaa!

--

"Because he loves you?"

"Or because he hates us. I don't know." Julian dug restlessly at the sand. "I'd hate us, if I was him. I hate him, sometimes."

Emma swallowed. "I hate my parents, too, for dying. Sometimes. It's not - it doesn't mean anything, Jules."

He returned his face toward her at that. "That's not the kind of hate I mean." His voice was low. "If he was here, God, everything would be different. Would have been different. I wouldn't be the one who ought to be home now in case Tavvy wakes up. I wouldn't be doing an immoral thing, walking down to the beach because I needed to get away. Tavvy, Dru, Ty - they would have had someone to raise them. Mark was sixteen. I was twelve."

s. 108


--

Kirjan nimi: Lady Midnight

Kirjoittaja: Cassandra Clare

Julkaisuvuosi: 2016

Kustantaja: Simon & Schuster

Sivumäärä: 669

Luettu loppuun: 9.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩✩✩

City of Heavenly Fire

Takakansi:

Sebastian Morgenstern is on the move, systematically turning Shadowhunter against Shadowhunter. When one of the greatest betrayals the Nephilim have ever known is revealed, Clary, Jace, Isabelle, Simon and Alec must flee - even if their journey takes them deep into the demon realms... Love will be sacrificed and lives lost in the thrilling and long-awaited final instalment of the bestselling and acclaimed Mortal Instruments.

--

City of Heavenly Fire on kuudes ja viimeinen osa suosittua The Mortal Instruments –sarjaa. Itse aloitin tämän sarjan lukemisen muutama vuosi sitten suomeksi, eikä ensimmäinen osa oikein napannut. Onneksi kuitenkin tartuin myös seuraaviin, ja sarja parani huomattavasti. Claren kirjoitustyyli ei ole kovin mukaansatempaavaa, mutta hän osaa luoda maailmaa ja hahmoja ihan kohtalaisesti, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Luin hiljattain koko sarjan uudelleen englanniksi, koska en oikeastaan muistanut viimeisempien osien tapahtumia, ja kaipasin kertausta ennen kuin tartuin tähän päätökseen.

Kirjassa seurataan kuinka Clary, hänen poikaystävänsä Jace sekä heidän ystävänsä yrittävät päihittää Claryn veljen Sebastianin (oikealta nimeltään Jonathan) ja tämän armeijan pimeäksi käännettyjä varjonmetsästäjiä. Kirja on juoneltaan paljon selkeämpi kuin edelliset, ja siinä on vähemmän odottelua, enemmän toimintaa. Olisin itse vähentänyt tässä näkökulmia, vaikka toisaalta Claryn näkökulma alkoi välillä tympiä. Clary ja Jace valitettavasti kiinnostavat hahmoista vähiten, ja juuri he saavat päähenkilöinä valokeilan. Tai ehkä hahmoista vähiten kiinnosti ihmissusi Maia Roberts, josta sarjan alussa pidin paljon, mutta myöhemmin hän oli aika turha näkökulmana.

The Mortal Instruments kostuu itseasissa kahdesta trilogiasta, ja jos tätä vertaa edelliseen ’päätösosaa’, City of Glassiin, on tämä ehkä hienoinen pettymys. City of Glassiin pakkautunut jännitys purkautui kirjassa erinomaisesti, mutta City of Heavenly Fire oli paljon latteampi. Tuntui, esimerkiksi hahmojen kuolemien kohdalla, että niitä käytettiin vain shokkiarvona, eikä kuolemilla ollut sen enempää merkitystä. Kirjailija tappoi heitä vain tappamisen nimissä, koska hän ehkä oletti lukijoiden olettavan menetyksiä. Pääviisikkoon (kuusikkoon?) ei tietenkään koskettu muutamaa läheltä piti –tilannetta lukuunottamatta.

Kirjassa mielenkiintoisinta oli muutaman uuden sivuhahmon sivujuoni. Tuntui, että vasta nyt Clare pääsi näyttämään, mihin todella pystyi, sillä aikasemmat hahmot olivat ilmeisesti perustuneet hänen Harry Potter –fanfictioniinsa. Pidin siis sivujuonesta enemmän kuin varsinaisesta, vanhat hahmot olivat jo alkaneet puuduttaa, jopa ne joista olin pitänyt paljon aikaisemmin. Huomasi, että tämä sarja kaipasi jo jotain uutta Claryn ja Jacen poukkoilevan suhteen rinnalle. Onneksi Clare kirjoittaa juuri näistä uusista sivuhahmoista seuraavan trilogiansa, josta ensimmäinen odottaa jo hyllyssä. On muuten aika valtava kirja, toivottavasti Claren on kehittynyt kirjoittajana enemmän otteensaanpitävämmäksi.

Kirjassa viihdyttävintä oli modernius, ja huomaa että Clare on aloittanut fanfictionin kirjoittajana, sillä paljon fanfictionia lukeneena sen huomaa tekstistä vieläkin, vaikka tämä onkin Claren yhdeksäs julkaistu kirja. Huumori on nimittäin nuorekasta, ja painottuu enemmän populaarikulttuuriviittauksiin, kuin esimerkiksi sanaleikkeihin tai ironiaan. Lisäksi romanttiset kohtaukset, lähinnä siis Claryn ja Jacen, paisuvat välillä siirappisen fanfictionin puolelle. Toimintakohtauksissa Clare onnistuu ihan kiitettävästi, ja fantasiaelementit ovat uskottavia.

City of Heavenly Fire on Clarelta keskinkertainen suoritus. Ei henkeäsalpaava, ei varsinaisesti tylsä, mutta joiltan osin silti meilkein puuduttava. Pidin muutamasta kirjailijan ratkaisusta, mutta tietty syvyys kirjasta puuttui. Pidän kuitenkin tämän sarjan maailmasta ja hahmoista, vaikka kirjat ovatkin olleet niin ja näin, ja minua kiinnostaa nähdä minkälainen seuraava trilogia on ja onko Clare kehittynyt, päästyään kirjoittamaan hieman erilaisista jutuista.

--

Jace leaned forward, his palms flat on the grass. "I'm a warrior," he said. "I was brought up as a warrior. I didn't have toys, I had weapons. I slept with a wooden sword until I was five. My first books were medieval demonologies with illuminated pages. The first songs I learned were chants to banish demons. I know what brings me peace, and it isn't sandy beaches or chirping birds in rain forests. I want a weapon in my hand and a strategy to win."

Jordan looked at him levelly. "So you're saying that what brings you peace is war."

Jace threw his hands up and stood, brushing grass off his jeans. "Now you get it."

s. 31

--

Kirjan nimi: City of Heavenly Fire

Kirjoittaja: Cassandra Clare

Julkaisuvuosi: 2014

Kustantaja: Walker Books

Sivumäärä: 638

Luettu loppuun: 21.3.2016

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩✩½

Eedenistä itään

Takakansi:

"Tyttö makasi kuistin portailla pikemmnkin kuolleena kuin elävänä, kasvot mustelmille hakattuina, vaaleat hiukset veren tahraamina. Siitä Traskin veljekset Charles ja Adam löysivät hänet ja ottivat hoiviinsa."

Tästä alkavat vyöryä Steinbeckin suurromaanin tapahtumat, jotka seuraavat kahden suvun vaiheita hedelmällisessä Kalifornian laaksossa. Salaperäisellä tavalla loukkaantuneen Cathyn mukana Traskin perheeseen astuu hillitön pahuus, ihmisen perisynti mustimmillaan. 

Teoksen dramaattisen aiheena onkin hyvän ja pahan taistelu ihmissydämessä: Kathyn ja Adam Traskin kaksospojista Aaron perii isänsä lempeyden, kun taas Calin raskaana verenperintönä on äidin epäinhimillinen pahuus. 

Näiden vastavoimien taistelua, sen jännittäviä ja pelottavia vaiheita Steinbeck kuvaa mestarillisella kertojantaidollaan, ihmisluonnetta syvältä valottaen.

--

Luin pitkästä aikaa klassikon. Eedenistä itään oli kiinnostanut jo jonkin aikaan, lähinnä sen pituuden vihjaaman eeppisyyden takia. Takakannessa kirjaan viitataankin sanalla 'suurromaani', ja pitkä sukupolvien halki kulkeva tarina se olikin.

Kuten takakansitekstissä kerrotaan, kirja keskittyy kahteen sukuun, Traskiin ja Hamiltoniin, tosin Traskit ovat tässä isommassa osassa, ja Hamiltonit eräänlainen sivujuoni, ikäänkuin tukena. Kirja kattaa tapahtumat lukuisien vuosikymmenien ajan, itseasiassa koko Adam Traskin elämän. Silti, se ei jurnuta hiljaa eteenpäin, vaan vuodet etenevät varsin joutuisasti eikä turhia jaaritella, vaikka kirja onkin pitkä 680 sivun mitassaan. Steinbeck kertoo monesta hahmosta, mutta näkökulmana itseasiassa hän itse. Steinbeck nimittäin perusti Hamiltonin perheen oman isoisänsä perheeseen ja hän itse myös esiintyy nopeasti romaanissa. 

Kirja oli paljon vähemmän täyteläinen kuin olin odottanut. Olin ajatellut pääseväni mukaan koukuttavaan tarinaan herkullisista hahmoista, mutta loppujen lopuksi teos tuntui varsin kuivalta. Siinä ei ollut tiettyä lämpöä jota olin lähtenyt hakemaan, ja alku oli ehkä hieman kankea Adamin seilatessa edestakaisin. Hahmot olivat kuitenkin mielenkiintoisia, paitsi Cathy (myöhemmin Kate), hän oli suorastaan iljettävä. En mielly läpeensä pahoihin hahmoihin, ja Cathy oli juuri sellainen. Vaikka hän kokikin elämässään väärää, hänen puolelleen oli hyvin vaikea asettua. Suorastaan häikäilemätön! Ja näin sivuhuomautuksena, mietin koko kirjan ajan ketä kannen James Dean näyttelee elokuvaversiossa. Ajattelin hänet koko ajan Adamina, mutta hän olikin Adamin poika Cal.

Kirjan teemaksi mainittu hyvän ja pahan kamppailu ihmisessä kiteytyikin parhaiten juuri Caliin, joka teki pahoja tekoja haluten silti olla hyvä. Cal oli ehkä hahmoista juuri mielenkiintoisin. Aaron tuntui jäävän etäiseksi, Adam hieman latteaksi, Sam Hamilton kuoli liian aikaisin pois. Adamin veli Charles oli myös kiehtova hahmo, hänessä oli paljon samaa kuin Calissa. Jäin miettimään, olivatko lapset tosiaan Adamin, vai sittenkin Charlesin niin kuin vihjattiin. Juuri Cathy olisi pystynyt sellaiseen huiputukseen.

Eedenistä itään jos nimenä viittaa Raamattuun, ja sekä Adam ja Charles, että Aaron ja Cal(eb) viittaavat Kainiin (Cain) ja Abeliin, jo nimiensä puolesta, sekä tietysti tarinan, sillä molempien veljeksien elämät ovat suoraan kaikua Kainiin ja Abeliin. Hahmot käyvät kirjassa jopa keskustelua Raamatun tunnetusta veljesparista. Raamatun inspiroimat teokset ovat aina mielenkiintoisia, varsinkin jos inspiraationa on ollut enemminkin henkilöt ja tapahtumat kuin itse uskonto.

Pidinkin teoksessa juuri eniten symboliikasta, vertauksista, kaiuista... siis kaikista hienouksista, vaikka itse tarina ei iskenyt sydämeen. Sen hahmot kuitenkin jäivät elämään, jopa hirveä Cathy. Kirjassa viehätti myös eräänlainen katkeransuloisuus. Teksti oli myös jännää, sillä varsinkin puherepliikit olivat erikoisia, vanhahtavia, sellaisia mitkä näyttäisivät modernissa tekstissä omituisilta, vaikka olen lukenut vanhempia kirjoja joissa on huomattavan... modernimpaa puhetta. Ehkä kyseessä on tyyliseikka.

--

Hän vilkuili kirkkain silmin Caliin odottaen näkevänsä Calin järkyttyvän ja huolestuvan.

Calin ääni oli tyytyväinen.

- Lähden tieheni, hän sanoi. - Nyt lähden. Totta se on. Lee ei valehdellut.

- Mitä Lee sanoi?

Cal vastasi:

- Pelkäsin jo, että minulla on teidän sielunne.

- Niin sinulla onkin, Kate väitti.

- Eipä olekaan. Omani minulla on. Minun ei tarvitse olla teidän kaltaisenne.

- Mistä sen tiedät? Kate tiukkasi.

- Tiedänpä vain. Sain oman itseni eheänä. Jos olen paha, minulla on oma pahuuteni.

s. 527

--

Kirjan nimi: Eedenistä itään (alkuperäinen East of Eden)

Kirjoittaja: John Steinbeck (kääntäjä Jouko Linturi)

Julkaisuvuosi: 1952

Kustantaja: Tammi

Sivumäärä: 680

Luettu loppuun: 29.2.2016

Mistä kirja: Riihimäen kaupunginkirjasto 

Arvosana: ✩✩✩