The Fever Code

Takakansi:

Once there was a world's end. The forests burned, the lakes and rivers dried up, and the oceans swelled. Then came a plague, and fever spread across the globe. Families died, violence reigned, and man killed man. Next came WICKED, who were looking for an answer. And then they found the perfect boy. The boy's name was Thomas, and Thomas built a maze. Now there are secrets. There are lies. And there are loyalties history could never have foreseen. This is the story of that boy, Thomas, and how he built a maze that only he could tear down. All will be revealed.

--

Jos nyt rehellisiksi ryhdytään, ajattelin jo olevani done The Maze Runner -sarjan suhteen. Kirja kirjalta se kävi vain huonommaksi, mutta siitä huolimatta onnistuin muodostamaan siihen vahvan siteen. Paitsi ehkä viimeisimpään esiosaan, The Kill Orderiin, joka oli vain huono. Se julkaistiin vuonna 2012 ja tänä vuonna kirjailija James Dashner palasi vanhan maailmansa pariin.

Aluksi, kun tästä tulin tietoiseksi, en ajatellut tarttuvani tähän teokseen. Mutta sitten luin takakannen, ja tajusin, että tämä osa voisi vihdoin tarjota vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka edelliset jättivät auki. Ehkä se olikin syy miksi tämä kirja kirjoitettiin. En ole ollut tekemisissä muiden lukijoiden kanssa, joten en tiennyt jäivätkö hekin aikoinaan kaipaamaan The Fever Coden kaltaista teosta. Tässä se nyt kuitenkin oli, ja päätin vuoden 2016 kuten vuoden 2015 - The Maze Runnerin parissa.

Jo alussa huomasin, että vihdoinkin ollaan palattu ensimmäisen The Maze Runnerin tasolle. Sama kutkutus oli jälleen messissä - johtuen ehkä siitä, että The Fever Code on aika paljolti toisinto The Maze Runnerista. Seuraamme jälleen Thomasia, jota olin jo huomaamattani alkanut ikävöimään. Kirja kertoo ajasta sairauden jälkeen mutta ennen labyrinttiä - se sijoittuu siis The Kill Orderin ja The Maze Runnerin väliin.

Kirja kattaa pitkän ajan, alkaen siitä kun Thomas on vasta hädintuskin taaperoiän ohittanut ja päättyy siihen kuinka Thomas kuudentoista vanhana astuu labyrinttiin. Thomasin - ja muidenkin hahmojen - kasvua on kiehtova seurata, varsinkin kun lukijana itse on tietoinen heidän tulevaisuudestaan ja tuntee jo heidät. Kirja on varsin rankka eikä lapsia päästetä helpolla. 

En tiedä onko se ihan oma vikani kun en jaksanut keskittyä, mutta en vieläkään oikein ymmärätänyt mitä oikein tapahtui ja päälimmäisenä: miksi? Lisäksi minua hämmensi suuresta aikaharppaukset jotka sotkivat kirjan sujuvuutta, enkä joskus tiennyt kuinka vanhoja hahmot olivat. Dashner kirjoitti lapsista, varsinkin Thomasista ja Teresasta, hieman liian pikkuvahnhoja, tosin pointti taisi olla että he olivat erityisellä tavalla älykkäitä. Parasta kirjassa oli seurata lasten ystävystymistä (esim. Thomasin ja Chuckin side), ja Teresan hahmosta jäi paljon kiinteämpi kuva.

Olen tyytyväinen siitä, että päätin lukea tämän. The Fever Code tuntui pelastavan The Maze Runner -sarjan ainakin minun osaltani, ja siitä tuli suosikkini heti ensimmäisen osan jälkeen. Kirjan lopusta pidin oikein paljon. Tämän osan takia taidan jopa pitää koko sarjan itselläni enkä hankkiudu siitä eroon niin kuin olin suunnitellut.

--

Thomas went along in his weird, boring, sometimes heartbreaking, sometimes uplifting life. Watching his friends tough it out inside the Glade and the Maze. But also watching them prosper, work hard to make it a better place. Rules were established, jobs assigned, routines worked out. The Homestead was three times bigger than when they'd started, and Minho had been named Keeper of the Runners.

All these things and much more happened as the days turned into weeks turned into months. Teresa and Chuck were his constant companions, and he loved having them around. They made his life bearable, even fun at times. But it was hard to get too flippant when the place where you lived constantly reminded you of two things: your friends were in an experiment, and that experiment existed because an awful, hideous disease rampaged in the outside world.

s. 214

--

Kirjan nimi: The Fever Code

Kirjoittaja: James Dashner

Julkaisuvuosi: 2016

Kustantaja: Chicken House

Sivumäärä: 329

Luettu loppuun: 25.12.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩½

The Kill Order

Takakansi:

They thought the end came in a flash.

Before WICKED was formed, before the Glade was built, before Thomas entered the Maze, sun flares hit the earth, killing most of the population.

The worst is yet to come.

Mark and Trina were there when it happened. They survived. But now a virus is spreading. A virus that fills humans with murderous rage.

There is no cure. No escape.

They're convinced that there's a way to save those who are left - if they can stay alive. Because in this new, devastated world, every life has a price. And to some you're worth more dead than alive.

The end is only the beginning.

--

Hyvää uutta vuotta! Ja sitten pari sanaa tästä kirjasta...

Tässä sitä oltiin, 13 vuotta ennen The Maze Runnerin tapahtumia, valmiina ottamaan selvää kaikesta mikä oli jäänyt auki.

Vaikka pitihän se arvata, ettei tästä paljoa irronnut. Tällä kertaa lähdetään Markin matkaan. Vuosi sitten Maa kohtasi katastrofin, ja nyt Mark kumppaneineen todistaa kuinka tappava virus päästetään valloilleen tekemään selvän jäljelle jääneistä ihmisistä.

Kirjasta ei tule sitä tuntua, että se kuuluisi samaan sarjaan varsinaisen trilogian kanssa. Toki samoja termejä heitellään (The Flare, berg, flat trans...), ja Dashnerin kirjoitustyylin tunnistaa, mutta olisin toivonut selkeämpää yhteyttä. Perusteellisempaa syventymistä. Kirjassa kerrotaan, kuinka Teresa päätyi WICKEDin kynsiin, mutta olisin toivonut enemmän muiden henkilöiden taustoista. Olisin mielelläni lukenut jotain vaikka Arisiin tai Minhoon liittyvää. Toivoin suorastaan, että kirjassa kerrotaan Chuckin vanhemmista, jotka Thomas lupasi etsiä, mutta mitä ei koskaan tapahtunut. Esiosana se kertoi kyllä tarinan - tarinan leviävästä viruksesta, mutta entäs korventava aurinko? Miten ihmiset elivät katastofin jälkeen? Mikä muuttui, mikä oli melkein kuin ennen?

En saanut uusista hahmoista mitää irti. Minulle he olivat vain nimiä jotka veivät tarinaa jotenkuten eteenpäin. En tiedä miltä Mark ja Trina näyttivät, saatika sitten millaisia ihmisiä he olivat, tai olivat olleet. Ainoa minkä sain selville oli heidän perusluonteensa. Olisin kaivannut hahmoihin, jälleen, lisää syvyyttä. Valitettavasti esiosan hahmot olivat vielä ohuempia kuin varsinaisen trilogian.

Kirjaan oli ajoin hankala keskittyä. Johtuneiko se siitä että tämä oli kolmas tätä sarjaa putkeen, vaiko alenevasta kiinnostuksesta, mutta minusta tuntui ettei Dashner osannut kertoa tarinaansa. Hänellä oli kaikki ainekset, kaikki potentiaali, mutta sielu tuntui puuttuvan. Teksti oli kamalan puhdasta ja kaavamaista, siitä oli vaikea saada otetta. Vääränlaisiin asioihin keskityttiin. Kolme lukua Markista kamppailemassa henkensä puolesta oli puuduttavaa. Jossain vaiheessa oli luettava väkipakolla eteenpäin jotta pääsisin jossain vaiheessa taas raiteille. Ei hyvä merkki.

Tämän sarjan ollessa nyt takana voin todeta, että ehkä tämä ei ollut aivan minua varten. Ei sytyttänyt. Pidin ensimmäsestä kirjasta, toisestakin hieman, kolmannesta muodollisesti. Tämä oli niitti arkkuun. Ideana sarja on kiehtova, vaikkakin tusinadystopia, mutta silti. Harmitta sarjan fanien puolesta että sisältö on kovin ohutta, vaikka tarina onkin paikoin sykähdyttävä. 

Enpä keksi muuta enää sanottavaa. Tämä oli nyt tässä, en luultavimmin tutustu Dashnerin tuotantoon tämän enempää. Nyt jätetään tämä masentava maailma taakse ja siirrytään upouusiin seikkailuhin jonnekin muualle...

--

"My Head! My head! My head!"

"Darnell," Mark whispered, knowing there was no way he could talk to his friend now. And despite how guilty and sick it made him feel, Mark also knew he couldn't possibly go in there to try and help. It would be beyond stupid.

"My heeeeeeaaaaaad!" Darnell shouted in one long, drawn-out wail of such ferocity that Mark stepped back again. He didn't know if he could bear to look anymore.

There was the sound of movement inside, the shuffling of feet. Then a loud thunk against the door. Then another. And another.

Thunk. Thunk. Thunk.

Mark closed his eyes. He knew what that horrible sound was. Trina was suddenly there, pulling him into her arms, squeezing him tightly as she shook with sobs. Alec protested but only halfheartedly. It was too late now.

There were a few more thunks, and then a last, long, piercing scream that ended it a wet, gurgly burst. After that, Mark heard Darnell slump to the floor with an exhale of breath.

He was ashamed of himself, but all Mark felt in that quiet moment was relief that the ordeal had finally ended. And that it hadn't been Trina.

s. 61

--

Kirjan nimi: The Kill Order

Kirjoittaja: James Dashner

Julkaisuvuosi: 2012

Kustantaja: Delacorte Press

Sivumäärä: 327

Luettu loppuun: 28.12.2015

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩

The Death Cure

Takakansi:

It's the end of the line.

WICKED has taken everything from Thomas: his life, his memories, and now his only friends - the Gladers. But it's finally over. The trials are complete, after one final test.

Will anyone survive?

What WICKED doesn't know is that Thomas remembers far more than they think. And it's enough to prove that he can't believe a word of what they say.

The truth will be terrifying.

Thomas beat the Maze. He survived the Scorch. He'll risk anything to save his friends. But the truth might be what ends it all.

The time for lies is over.

--

Tässä oli The Maze Runner -sarjan huipennus. Edelleenkin, jatkamme Thomasin ja kumppaneiden matkassa. Thomas saa mahdollisuuden saada muistonsa takaisin, mutta hän muutaman ystävänsä kera, kieltäytyy siitä ja pakenee WICKEDin kynsistä uuteen epämiellyttävään seikkailuun.

Vaikka olen aikaisemmin sanonut sarjan hahmojen sieluttomuudesta, Thomas, Newt ja Minho jotenkin vain ovat onnistuneet kasvamaan kiinni vaikkei heissä varsinaisesti mitään erityistä olekaan. Varsinkin kiinostus Thomasia kohtaan kehittyi lisää tämän kirjan aikana, mutta valitettavasti Thomas ei vieläkään muistanut kaikkea, joten moni asia jäi ilman suoraa vastausta. Toivottavasti tämän sarjan esiosasta selviäisi vielä jotain, sillä The Death Cureen oli kamalan vaikea tyytyä. 

Kaipasin tähän kirjaan hieman malttia. Hieman lisää aikaa hahmoille vielä kasvaa. Vielä tarkempaa miljööseen tutustuttamista. Millaista elämä kaikkien katastrofien jälkeen Maapallolla oikein enää oli? Mistä kaiken kaikkiaan koostui WICKED? Kuka on Chancellor Paige? Selviääkö tämä kaikki tosiaan vasta esiosassa The Kill Order vai oliko se tarkoitus jättää niin moni asia epäselväksi? 

The Death Cure eteni kamalan nopeasti. Miljöö vaihtui heti kun edelliseen ehti hieman tutustua. Hahmoja tuli ja meni, uudet niistä eivät jääneet edes mieleen ja jotkin vanhat hahmot sysättiin vain syrjään. Teresa, jonka harteille oli viritelty isoakin roolia edellisissä kirjoissa, jäi tässäkin hyödyntämättä. Mutta olihan Thomasilla Brenda korvaamassa Teresan poissaoloa... 

Odotin tältä kirjalta enemmän. Edellisten osien perusteella en tietenkään paljoa, mutta edes jotain WOW-momenttia olisin yhä kaivannut. Odotin sellaista pitkälle viimeisille sivuille, mutta mitään kovin nerokasta tai mullistavaa ei tapahtunut. Pidin silti loppuratkaisusta. (SPOILER) Pidin siitä, että parannuksen etsiminen luovutettiin ja immuunit ihmiset siirrettiin turvaan aloittamaan uutta elämää. Se oli omalla tavallaan yllättävä ja sopiva ratkaisu, mutta ei ehkä sellainen mitä olisin kaivannut.

Olen ja aloittanut lukemaan The Kill Orderia, jonka tapahtumat sijoittuvat 13 vuotta ennen The Maze Runneria. Katsotaan mitä Dashnerilla on vielä hihassa tähän dystopiamaailmaan.

--

He didn't care anymore. Whatever happened, happened. He knew that for the rest of his life he'd be haunted by what he'd seen. Chuck gasping for air while he bled to death, and now Newt screaming at him with raw, terrifying madness. And that last moment of sanity, eyes begging for mercy.

Thomas closed his own, and the images were still there. It took a long time for him to fall asleep.

s. 252

--

Kirjan nimi: The Death Cure

Kirjoittaja: James Dashner

Julkaisuvuosi: 2011

Kustantaja: Delacorte Press

Sivumäärä: 324

Luettu loppuun: 24.12.2015

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩½

The Scorch Trials

Takakansi:

Solving the Maze was supposed to be the end.

Thomas was sure that escape from the Maze would mean freedom for him and the Gladers. But WICKED isn't done yet. Phase Two has just begun. The Scorch.

There are no rules. There is no help. You either make it or you die.

The Gladers have two weeks to cross the Scorch - the most burned-out section of the world. And WICKED has been sure to adjust the variables and stack the odds against them.

Friendships will be tested. Loyalties will be broken. All bets are off.

There are others now. Their survival depends on the Gladers' destruction - and they're determined to survive.

Never stop running.

--

The Scorch Trials jatkaa siitä mihin The Maze Runner jäi. Thomas ja kumppanit eivät olekaan turvassa, vaan heillä on uusi koetus edellä. Pakkaa sekotetaan paljastamalla, että he eivät olleetkaan ainoa ryhmä joiden täytyi selviytyä sokkelosta. 

Thomasin ja kumppaneilla on vain yksi vaihtoehto: ehtiä perille kahdessa viikossa. Tällöin he saavat parannuksen sairauteen, joka heihin kaikkiin on tartutettu. Pitkä matka alkaa, mutta kirjan lyhyyden vuoksi se tuntuu yllättävän... lyhyeltä.

The Scorch Trials on tyypillinen trilogia keskiosa. Siinä ei tapahdu mitään varsinaista yllättävää, se ei ole kovinkaan mieleenpainuva ja luultavasti harvan suosikkiosa. Muutamia uusia hahmoa edetellään. Vanhat hahmot kasvavat sen minkä voivat. Siinä ei ole varsinaista huipennusta, millainen on pakosti ensimmäisessä ja viimeisessä osassa. Loppujen lopuksi The Scorch Trials on pakollinen liima, joka yhdistää The Maze Runnerin ja The Death Curen.

The Scorch Trials koostuu lähinnä Thomasin pyrkimyksistä päästä turvapaikkaan. Jälleen tulee huomattua, kuinka ärsyttävän kätevä Thomas on hahmona. Hän potee vieläkin muistinmenetystä, vaikka menneisyys alkaa palata hänelle pala palalta. Hän kuitenkin tuntuu olleen yksi keskeisimmistä hahmosta kokeiden suhteen. Thomas ei ole ryhmän varsinainen johtaja, mutta hän käyttäytyy kuin johtaja. Thomasin oikea tehtävä on tulla tapetuksi - mutta sitä ei tapahdukaan, ja hän pelastuu. The Scorch Trials jättää vielä paljon aukkoja Dashnerin dystopiseen maailmaan, vaikka kokonaiskuva alkaakin piirtyä. Jäin toivomaan, että maailmaa olisi jaksettu syventää ja enemmän mysteereitä olisi paljastunut. Nyt kaikki jännite on pakkautunut viimeisen osan kohdalle. Toisaalta se voi tehdä siitä varsin vaikuttavan. 

Ideana kaikki toimii. Kaikki on jännittävää ja kaikesta haluaa lukea, mutta hahmot ovat kovin onttoja. Ja miksi tähänkin oli pakko kirjoittaa väkisin romantiikkaa? Eivätkö Thomas ja Teresa voineet olla vaan ystäviä? Mielestäni heidän suhteensa toimi erinomaisesti ja uniikisti nimenomaan ystävyyssuhteena. Romanttiset tunteet tekevät suhteesta yhtäkkiä kamalan tavanomaisen. Toisaalta, onhan Thomas vain teinipoika, ja kiinnostuihan hän hieman uudesta uudesta tytöstä. 

Voin sanoa, että pidin The Scorch Trialsista, mutta olen lukenut paljon paremminkin kirjoitettuja keskiosia, että The Scorch Trials valitettavasti kalpenee ja jää vain yhdistäväksi sillaksi, vielä melko heikoksi sellaiseksi. 

--

"I think I know," Aris said, so quietly Thomas wasn't sure he'd heard him correctly.

"Huh?"

"I think I know. Why there were two groups. Are two groups."

Thomas looked over at him, could barely see the surprising look of calm on his face. "You do? What then?"

Aris still didn't seem very winded. "Well, actually I have two ideas. One is I think these people - WICKED, whoever they are - are trying to weed out the best of both groups to use us somehow. Maybe even breed us or something like that."

"What?" Thomas was so surprised he almost forgot about the screaming. He couldn't believe anyone would be so sick. "Breed us? Come on."

"After going through the Maze and what we just saw happen in that tunnel, you think breeding is far-fetched? Give me a break."

"Good that." Thomas had to admit that the kid had a point. "Okay, so what was your other theory?" As he asked it Thomas could feel the weariness brought on by the run settling in; his throat felt like someone had poured a glassful of sand down his gullet.

"Kind of the opposite," Aris responded. "That instead of wanting survivor from both groups, they want one group to live through to the end. So they're either weeding out people from the guys and the girls, or an entire group altogether. Either way, it's the only explanation I can think of."

s. 109-110

--

Kirjan nimi: The Scorch Trials

Kirjoittaja: James Dashner

Julkaisuvuosi: 2010

Kustantaja: Delacorte Press

Sivumäärä: 360

Luettu loppuun: 11.12.2015

Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩½

The Maze Runner

Takakansi:

If you ain't scared, you ain't human.

When Thomas wakes up in the lift, the only thing he can remember is his name. He's surrounded by strangers - boys whose memories are also gone.

Nice to meet ya, shank. Welcome to the Glade.

Outside the towering stone walls that surround the Glade is a limitless, ever-changing maze. It's the only way out - and no one's ever made it through alive.

Everything is going to change.

Then a girl arrives. The first girl ever.

And the message she delivers is terrifying.

Remember. Survive. Run.


--


Kirja oli mielenkiintoinen. Se oli kokonaisuudessa hyvä, ja silti jostain syystä luin sen etanavauhdilla. Jokin magia jäi uupumaan. Tuli mieleen Nälkäpeli, tosin Nälkäpeliä oli vaikeampi laskea käsistä. 

Näkökulmahahmona on Thomas, joka ei muista mitään, joka on täysin pihalla vieraassa paikassa vieraiden joukossa. Paperi on alussa puhdas, ja lukija ja päähenkilö lähtevät samalta viivalta. Asioita opitaan sitä mukaan kuin Thomas oppii. Kirja on jämpti ja tapahtumat etenevät sutjakkaasti. 

Silti jotkin asiat kirjassa tuntuivat epärealistiltä tai hätiköidyiltä, ikään kuin joidenkin ajatusten ei vaan ollut annettu kypsyä tarpeeksi. Olen hieman kyllästynyt siihen, että päähenkilö on ratkaisu kaikkeen ja hänen annetaan tehdä mitä hän haluaa. Telepaattiset kyvyt tuntuivat päälleliimatuilta ja oliko ainoan tytön, Teresan, pitäminen koomassa suurimman osan kirjaa tarpeellista vai vain kätevä keino pitää hänet poissa tieltä ennen kuin hän on oli tarpeellinen? Jotkut asiat tapahtuivat liian nopeasti. Kirjan loppu tuntui hätiköidyltä, ihan kuin kirjailija oli kovasti halunnut päästä kirjoittamaan jo jatko-osaa. Jos kirja aiemmin oli edennyt sopivaa tahtia, loppupuolella joku oli painanut kelausnappia. Tai ehkä tapahtuvat olivat vaan niin intensiiviset. 

Pidin miljööstä, miten se oli kuvailtu ja millainen tunnelma sieltä huokui. Pienen googlettamisen jälkeen huomasin, että kirjaa on joissain määrin verrattu Kärpästen herraan. Tilanne on aikalailla sama - ryhmä nuoria poika hylättynä jossain ilman aikuisia, mutta The Maze Runnerissa tilanne ei ollut kärjistynyt niin pahaksi. Thomas saapuu paikkaan, jossa yhtenäisellä ryhmällä on selkeät säännöt ja johtajat. Jokaisella on oma paikkansa ja jos sääntöjä rikkoo, rangaistus on välttämätön. Paitsi tietenkin Thomasin kohdalla. Kun Thomas rikkoo sääntöjä, hänelle ei käykään kuinkaan. Mitä? 

Sokkelo aukean ympärillä on kirjan pahaa huokuva mysteeri. Se muuttuu joka ilta oviaukkojen sulkeutuessa ja siellä vaeltavat hirviöt. Kukaan ei ole selvinnyt yötä hengissä. Sokkeloa tutkivat päivisin juoksijat, jotka käyvät sen läpi karttaa piirtäen ja palaavat sitten vertailemaan tuloksiaan. Heidän työntä on käytännössä turhaa, sillä sokkelo vain toistaa itseään, mutta toivosta ei saa luopua. Thomas haluaa heti päästä juoksijaksi. Hän on varma, että hänet on tarkoitettu hommaan. Hän romantisoi ajatusta, pitää sitä päämääränä, eikä välitä sen mukana tulevista rasituksista tai vaaroista. Sokkelo kiehtoo Thomasia - ja tätä kautta myös lukijaa, mutta kun Thomas lopulta pääsee juoksijaksi, ei se olekaan sellaista miksi sen on kuvitellut. Osa sokkelon jännittävyydestä sulaa pois ja alkaa vaikuttaa jopa tylsältä.

Vaikka The Maze Runner ei ehkä täysin koukuttanut, jätti se silti janon tarttua seuraavaan osaan. Niin monta asiaa jäi vielä auki, niin että tämä tuntui pelkältä pintaraapaisulta. Niinhän ensimmäiset osat yleensä ovatkin: maailma, hahmot ja konflikti esitellään, sitten pieni loppuhuipennus, mutta kaikki ei suinkaa tule olemaan ohi vielä pitkään aikaan. Kirjan epilogi varmisti, että asiat eivät olleet miltä ne olivat hetken näyttäneet.


--


A couple of hours later, the doors having reopened, rumbling and grumbling and shaking the ground until they were finished, Thomas sat at a worn, tilted picnic table outside the Homestead. All he could think about was the Grievers, what their purpose could be, what they did out there during the night. What it would be like to be attacked by something so terrible.

He tired to get the image out of his head, move on to something else. The Runners. They'd just left without saying a word to anybody, bolting into the Maze at full speed and disappearing around corners. He pictured them in his mind as he picked at his eggs and bacon with a fork, speaking to no one, not even Chuck, who ate silently next to him. The poor guy had exhausted himself trying to start a conversation with Thomas, who'd refused to respond.All he wanted was to be left alone. 

He just didn't get it; his brain was on overload trying to compute the sheer impossibility of the situation. How could a maze, with walls so massive and tall, be so big that dozens of kids hadn't been able to solve it after who knew how long trying? How could such a structure exist? And more importantly, why? What could possibly be the purpose of such a thing? Why were they all there? How long had they been there? 

Try as he might to avoid it, his mind still kept wandering back to the image of the vicious Griever. Its phantom brother seemed to leap at him every time he blinked or rubbed his eyes.

Thomas knew he was a smart kid - he somehow felt it in his bones. But nothing about this place made any sense. Except for one thing. He was supposed to be a Runner. Why did he feel that so strongly? And even now, after seeing what lived in the maze?

s. 40


--


Kirjan nimi: The Maze Runner
Kirjoittaja: James Dashner
Julkaisuvuosi: 2009
Kustantaja: Delacorte Press
Sivumäärä: 374

Luettu loppuun: 2.11.2015
Mistä kirja: Suomalainen kirjakauppa

Arvosana: ✩✩✩½