Sydänyö

Takakansi:

Minuuttia yli sydänyön vie Langolieerit lukijan yölennolle Los Angelesista Bostoniin. Lentosää on äärimmäisen epäsuotuisa, ja vain yksitoista matkustajaa selviää hengissä. Mutta laskeuduttuaan aavemaisen tyhjään maailmaan hekään eivät haluaisi olla elossa - se mikä siellä odottaa ylittää hurjimmatkin kuvitelmat...

Kahta yli sydänyön astumme kertomuksessa Salainen ikkuna, salainen puutarha kirjailija Mort Raineyn elämään. Hän on juuri eronnut ja asustaa yksin ja surullisena kesämökillään Tashmore Laken rannalla. Yksin, kunnes paikalle saapuu hahmo nimeltä John Shooter ojentaen syyttävän sormen...

Kolmea yli sydänyön pikkuliikemies Sam Pebbles tapaa jokaisen kirjoja ahmivan lapsen painajaisen, Kirjastopoliisin, joka armotta perii kaikki myöhästyneet kirjalainat. Mutta tämä kirjastopoliisi ei tyydy siihen että kirjat palautetaan, sillä hänen elinehtonsa on lasten pelko...

Neljää yli sydänyön ilmestyy Aurinkokoira 15-vuotiaan Kevin Donovanin ottaman Polaroid-kuvan litteälle pinnalle. Ei sellaista otusta pitäisi ollakaan - mutta joka kerta kun Kevinin uusi kamera ottaa kuvan, tuo verenhimoinen peto tulee askelen lähemmäksi...

--

Jälleen Stephen Kingin matkassa. Tämä kirja päätyi minulle sattuman kautta, en ehkä muuten olisi tätä valinnutkaan. Kirja sisältää neljä pienoisromaania, jotka King kirjoitti kahden vuoden taukonsa aikana. Se siitä kirjoituslomasta.

Pienoisromaanit itseasiassa tuntuivat ja täysiltä romaaneilta Kingin pikkutarkan kirjoitustyylin vuoksi. Itse asiassa pisin niistä oli 293 sivua pitkä, ja mielestäni ihan julkaisukelpoinen yksittäisenä romaanina. Tämä pienoisromaani oli nimeltään Langolieerit, ja mielestäni näistä neljästä paras. Se oli todella perinteistä Kingiä, ja piti otteessaan. Muutkin pienoisromaanit olivat Kingmäisiä, mutta huomattavasti heikompia suorituksia.

Tarinoista huomasi, että ne oli kirjoitettu vain puolitosissaan, hieman ideoilla leikiten. Kingillä on usein tarinoidensa pohjalla perin hupsujakin ideoita, jotka hän saakin yllättäen toimimaan. Tässä kirjassa leikiteltiin aikamatkustuksella, eloon heräävillä hahmoilla sekä pelkoa syövillä hirviöillä. Lisäksi tarinoissa nousi esiin useita Kingin suosikkiteemoja - kirjailijoita, erikoisia pikkulapsia, pikkukaupunkeja, jopa viittauksia hänen edellisiin teoksiinsa.

Ennen jokaista pienoisromaania King oli kirjoittanut pienen johdannon tulevasta tarinasta, jotka luin erityisellä mielenkiinnolla, sillä minua kiinnostaa aina mitä kirjailijan pään sisällä liikkuu. Johdannot myös joissain määrin selkeyttivät ja selittivät tarinoita. King on lisännyt johdantoja useisiin muihinkin kirjoihin.

Sanon vielä sanasen jokaisesta pienoisromaanista. Langolieerit oli erinomainen, kiehtova ja viihdyttävä. Siinä näkyi taas yksi Kingille tyypillinen teema: ryhmä ihmisiä hakeutuu yhteen selättämään jotakin pahaa ja yliluonnollista. Salainen ikkuna, salainen puutarha ei ollut mieleeni ja lähinnä ärsytti minua. Kirjastopoliisi alkoi hyvin, mutta lässähti myöhemmin. Aurinkokoiran kanssa kävi samoin.

Vaikka kirja Langlieerejä lukuunottamatta ei ollut sitä herkullisinta Kingiä, olen kuitenkin tyytyväinen että tämä tuli luettua. Ehkä voisin ottaa epäviralliseksi haasteeksi lukea mahdollisimman paljon Kingin kirjoja elämäni aikana. Ainakin keräilen niitä mielellään hyllyyn.

--

Kevin painoi nappia josta kamera laukaistiin ja muisti sitten käyttöohjeesta lukaisemansa varoituksen jossa sanottiin että kuvattavien päät jäivät helposti pois kuvasta. Päät poikki vaan, hän ajatteli ja sen olisi pitänyt olla hauskaa mutta jostain syystä hän tunsi selkäpiinsä tyvessä hienoista kihelmöintiä joka lakkasi ja unohtui miltei ennen kuin hän huomasi sen. Hän nosti kameraa hieman. Hyvä! Kaikki näkyivät etsimessä. Hienoa.

"Valmista!" hän lauloi. "Hymyilkää ja sanokaa mulkku!"

"Kevin hyvänen aika!" äiti älähti.

Pienoisromaanista Aurinkokoira, s. 717

--

Kirjan nimi: Sydänyö (alkuperäinen nimi Four Past Midnight)

Kirjoittaja: Stephen King (kääntäjä Ilkka Rekiaro)

Julkaisuvuosi: 1990

Kustantaja: Tammi

Sivumäärä: 887

Luettu loppuun: 30.8.2016

Mistä kirja: isän löytö kirpputorilta

Arvosana: ✩✩✩½

Winter

Takakansi:

Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the sears that mar her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana.

Winter despises her stepmother, and knows Levana won't approve of her feeling for her childhood friend, the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn't as weak as Levana believes her to be and she's been undermining her stepmother's wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that's been raging for far too long.

Can Cinder, Scarlet, Cress and Winter defeat Levana and find their happily ever afters? 

--

Taas on yksi hyvä kirjasarja luettu. Tai onhan tästä vielä pari extrakirjaa, mutta en tiedä millon aion niitä lukea vai aionko ollenkaan.

Winter onnistui olemaan yhtäaikaa tyydyttävä ja epätyydyttävä päätösosa mahtavalle sarjalle. Pidin Cressistä todella paljon, mutta Winter ei yltänyt samalla kutkuttavuuden tasolle. Ehkä siksi että Winterin erikoisesta hahmosta oli toisinaan vaikea saada kiinni. Jacinista sen sijaan opin pitämään. Lumikin satua Meyer oli taas hyödyntänyt hyvin, mutta jotenkin tuntui, että Winterin hahmo jäi jopa hieman taka-alalle "omassa" kirjassaan. Johtunee ehkä monista eri näkökulmista, joita kirjassa käytettiin, mikä pirstaloi kirjaa ikävästi. Toisaalta ei viimeisen osan kohdalla ole vaihtoehtoa, jos haluaa solmia jokaisen tärkeän hahmon langanpäät yhteen.

The Lunar Chronicles on painottanut myös vahvasti romantiikkaa, ja sarjassa onkin neljä varsinaista paria. Kirjan alussa hämmennyin hieman siitä, kuinka nopeasti Cinderin ja prinssi Kain suhde oli edennyt. Olinko unohtanut Cressin lopusta jotain? Winteristä ja Jacinista kyllä pidin, he olivat herttaisia, mutta eniten söpöyspisteitä keräsivät Cress ja Thorne (kuolin).

Winter seuraa sankariemme matkaa Lunalla kohti vallankumousta. Cinderin harteilla on suuri taakka; hän on kadonnut prinsessa Selene, ainoa mahdollinen henkilö, joka voi syöstä vallasta ilkeän tätinsä Levanan. Levana on oikea antagonistin kliseepesä, joka tekee hahmosta hieman kaksiulotteisen. Levanasta on kuulemma oma spin off -kirja, joten ehkä se täytyisi lukaista jotta hahmosta saa kaiken irti... 

Reilu 800 sivuiseen kirjaan mahtui muuten itsestäänselvästi paljon tapahtumaa. Välillä ei tiennyt miten päin olla, ja vauhdikkuutta kyllä riitti. Eikä porukka tuntunut pysyvän kasassa, mutta lopulta kaikki olivat taas yhdessä. Kirjan kliimaksi oli suuremmoinen, mutta se tuntui tulevan kauhean äkkiä, noin sata sivua ennen kirjan varsinaista loppua. Olen niin tottunut hätäistyihin loppuihin, että kuin kunnollinen sattui kohdalle, hämmennyin!

Vaikka Winteristä jäikin hyvälle mielellä, oli kirjassa omat takkuilunsa, lähinnä itse nimihenkilön juonikaaren kanssa sekä liian monessa näkökulmassa, jotka vaihtuivat joskus liian tiuhaan (tuli ähky). Lisäksi Cinderin päätös lopussa (ei spoileria...) oli hieman turhauttava, mutta oikeastaan järkevä. Itse vain olisin pitänyt enemmän toisenlaisesta ratkaisusta. 

Loppujen lopuksi Winter jäi ehkä kirjoista heikoimmaksi nimenomaan kokonaisuutena. Ymmärrettävää on kuitenkin, että päätösosana kirjan on hieman pakkokin keskittyä vähän kaikkeen jotta lukijat ovat tyytyväisiä. Lisäksi jäin kaipaamaan Meyerin erinomaista arkipäiväisyyden kuvausta, mistä nautin erityisesti Cinderin ja Scarletin kohdalla! Lunarien metkuista lukeminen ei ollut yhtä nautinnollista.

Lainaukseksi yksi kirjan hauskimmista kohdista. Onneksi kovin sotaisaa kirjaa valoitti ihana huumori.

The Lunar Chronicles Tumblr-blogissani.

--

"About time you woke up, lazy." Cinder glanced over her shoulder to see Thorne in the doorway. Cress and Jacin filed in behind him. "How's the hand?"

"Almost fully functional."

"Of course it's almost fully functional," said Iko. "Cress and I are geniuses." She flashed Cress a thumbs-up.

"I helped," said Thorne.

"He held the lamp," Iko clarified.

"Jacin did nothing," said Thorne, pointing.

"Jacin checked your pulse and breathing and made sure you weren't dead," said Iko.

Thorne snorted. "I could have done that."

s. 526-527

--

Kirjan nimi: Winter

Kirjoittaja: Marissa Meyer

Julkaisuvuosi: 2015

Kustantaja: Feiwel and Friends

Sivumäärä: 823

Luettu loppuun: 27.6.2016

Mistä kirja: Adlibris

Arvosana: ✩✩✩½